perjantai 9. marraskuuta 2012

Kyyhkysheijastin.

Tein eilen kyyhkys-heijastimen. Vaikka origamin nimi on "Peace Dove", taittelu oli kyllä kaikkea muuta. Tekee mieli nimetä tuo uudelleen raivostuttavaksi varpuseksi, joka sai minut tuntemaan kerta kaikkiaan tyhmäksi. Lapsena taittelin paljonkin origameja, mutta tämä ei mennyt ensin jakeluun, vaikka kuinka katsoin ohjevideota (linkki alla) loopilla. Ja mies naureskeli vieressä "no ei voi olla noin vaikeaa". Kyllä ärräpäät lensi, liimat tursusi, taitokset aukesivat..sitten lopulta sattumalta onnistuin taittelussa. En edes tiedä teinkö kaikki vaiheet oikein, mutta kyllä se varpuselta kyyhkyltä näyttää.

Heijastimen liimaustutoriaali ja linkki taittelun Youtube-videoon löytyy täältä: eilen tein.
Viime syksynä totesin, että kaikki isot papukaijalukot, lenkit ja hakaset ovat paljon kätevämpiä heijastimissa mitä nauhat ja hakaneulat. Ne vain jäävät joka paikkaan kiinni ja tekevät reikiä takkiin. Lukolla heijastimen voi kiinnittää ja vaihtaa paikasta toiseen lennosta. Vaatteistakin löytyy yllättävän monta paikkaa mihin heijastimen saa napsastua kiinni. Itse pistän usein pitkässä takissa helman kiristyslenkkiin tai taskuun roikkumaan. Kerran tasseli-heijastin roikku myös löysässä lapasessa, ha!

Muistakaa kuitenkin, että monet tämmöttiset itsetehdyt pienet heijastimet eivät yksinään vielä riitä. Kaverina on hyvä käyttää useampaa heijastinta. On myös tärkeää kiinnittää huomiota heijastimen korkeuksiin, esimerkiksi riippuva heijastin olisi hyvä olla tien puoleisen polven korkeudella (lähde: liikenneturva). On niin surullista nähdä naispuolisia henkilöitä, jotka ovat hienosti ottaneet heijastimen käyttöönsä, mutta sitten ovat kiinnittäneet ne rintakoruksi..mutta eihän ne siellä ylhäällä mitään auta!

EDIT// katso myös tämä tee-se-itse-heijastin-postaukseni viime vuoden syksyltä!

14 kommenttia:

  1. Aivan sairaan magee varpu-kyyhkynen! ;-) Niin ja samaa mieltä heijastiminen tarpeelliseedesta. Minulla on roikkuva kiinni toisessa taskussa (bussiin mennessä laitan sen taskuun) ja toisessa ranteessa sellainen ruma rullautuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tuo onkin hyvä pistää bussissa taskuun niin ei jää heijastin kiinni muihin matkustajiin :)

      Poista
  2. Oi, ihana! Usk on kyllä että toi taittelu oli hyvinkin rasittavaa! Miten oot ton tasselin tehnyt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tasseli on pienestä suorakaiteen muotoisesta palasta, jonka laidan olen suikaloinut ennen rullaamista. Väliin ujutin nahkanauhaa (joiden päässä solmut) ja tasselin ympärille liimasin nahkasuikaleen..Ei siis ole kovin monimutkainen :) Tasseli on näkyvissä myös täällä: http://madambc.blogspot.fi/2011/11/ala-jaa-nakymattomaksi.html

      Poista
  3. Ah, taittelu <3 Tuskailin kertaalleen koko päivän semmoisten taiteltavien tohveleiden kanssa. Oli avaruudellinen hahmotuskyky ihan himpun verran lujilla... sattumalta kanssa onnistui, ei tee mieli kokeilla uudelleen :D

    Sievä kyyhky, ja mainio kiinnitysidea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua voin kuvitella sen ärsytyskynnyksen, jos koko päivän taittelee ja tuskailee :D Itsellä ei sentään aivan koko päivää mennyt, mutta pitkältä se aika silti tuntui :D ja kiitos! :)

      Poista
  4. Lopputulos on haasteista huolimatta hieno! :) Mä aattelin lisätä tuonne ohjeeseen sen yhden mun lukijan vinkin pikaliimasta, jos vaikka sitten seuraava rohkea kokeilija sen avulla säätyisi ärräpäiltä :D Toivottavasti ei jäänyt traumoja tästä kokeilusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä nyt vähän liimat pursuilee ;) sen vinkin lisäys olikin hyvä juttu, toivottavasti se auttaa seuraavaa taittelijaa :) ei jäänyt traumoja, kun lopulta kuitenkin onnistui :)

      Poista
  5. Hyvältähän tuo lopputulos näyttää, vaikka tekeminen olikin tuskaista :)

    Minä ostin juuri vähän aikaa sitten monta metriä heijastinnauhaa, tarkoituksena tehdä omia heijastimia ja lisäillä sopiviin vaatteisiin heijastavia pätkiä, sillä heijastin on niin helppo tapa varmistaa näkyvyys pimeällä etten ymmärrä miten kukaan viitsii kulkea ilman :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) no aivan! Samaa mieltä. Käsittämätöntä. Jos ei ole oma henki kallis niin voisi miettiä sitä autoilijaa tai pyöräilijää, joka toiseen osuu..

      Poista
  6. Jotenkin toi ei näytä hirveän vaikealta, mutta oon aika vakuuttunut että en pysty tuohon :D Mä niin ihailen sun näperryskykyä näiden minikokoisten asioiden suhteen! Aanelosesta tuollainen lintu saattais vielä onnistua meikälläkin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ensin, voit vaikka yllättyä ja onnistua (jopa paremmin kuin minä)! Tuo neliö, josta linnun taittelin ei muuten ollut leveydeltään kovinkaan paljoa a4-arkkia pienempi ;) Että kokeilemaan vaan!

      Poista
    2. Joo mä en ehkä hahmota tuota kokoa oikein :D Mutta nyt kun tuota laukkukuvaa katsoo niin onhan tuolla valmiilla linnulla kokoa..

      Hyvä tietty että heijastin ei oo mitään pientä piperrystä. Mustakin ne käsityökaupoissa myytävät korumaiset heijastimet on valitettavan usein ihan läppää, heijastavaa pinta-alaa on lopulta ihan minimaalisesti. Ja jos tuotteen pakkauksessakin suositellaan käytettäväksi lisäksi "oikeaa heijastinta", niin mulle ei kyllä oikeen aukea se tuotteen pointti. Kyllähän pelkän korun voi tehdä ilman sitä heijastinkangastakin.. :D Mutta joo, kuten avauduin jokin aika sitten tuolla omallakin tontilla, niin ois kyllä ihan toivottavaa, että kaupoista sais oikeasti nättejä ja toimivia heijastimia.

      Poista
    3. Olisi kyllä hyville ja näteille heijastimille markkinarako :) Aletaanko yrittäksi, pistetään heijastin-bisnes pystyyn ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.