Tammikuu kohta puolivälissä, mutta tsekataan vielä kuitenkin vähän taaksepäin mitä oli viime joulun lahjapankissa. Kun en näitä ideoita saanut aikaisemminkaan blogiin tuutattua niin parempi nyt kuin ei milloinkaan.
Katsotaan ensin ommellut lahjat - viisi ideaa!Ommellut lahjat: Idea 1/5
Rentouttava yöpaketti
Tämä on klassikko ja eikä suotta, toimii useimmille hyvin: yövaatepaketti.
Ompelin trikoosta raitashortsit. Vyötäröllä on kuminauhakuja ja pieni koristerusetti, josta näkee helposti mitenkäpäin pöksyt jalkaansa väsyneenä vetää. Helmassa sivussa on pienet pyöreät halkiot.
Yöshortsien kaava Suuri Käsityölehti 11-12/2024.
Yöpöksyjen kaveriksi ompelin unimaksin. Käytin siihen puuvillaa (silmiä vasten), väliin pörröcollegea tilkkulaarista ja päälipuolelle jotain harmaata sekoitekangasta. Tein päälle nahkapaloista ns. silmäluomet ja räpsyripset. Ja tietenkin maskissa on kuminauha, jotta pysyy päässä. Kaava oma.
Ommellut lahjat: Idea 2/5
Pöksyt tulevalle isälle
Ensi kertaa isäksi tulevalle keksin ommella ihan oikeat kalsarit! Paksua trkoota ja vyötärölle kierrätin vyötärönauhan - näytti kuulemma ensin kaupasta ostetuilta sen vuoksi, heh.
Kaveriksi pakettiin sujahti kankaan jämäpaloista pienet samistelypöksyt tulevalle vauvalle koossa 62.
Kalsarien kaava Suuri Käsityölehti 11-12/2019 ja potkuhousujen kaava Suuri Käsityölehti 2/2020.
Ompelin ekaa kertaa sekä pitkät kalsarit että potkohousut. Etenkin jälkimmäiset oli kyllä tosi helppo tehdä. Ja niistä tuli niin kauhian söpöset! Ja mukavan oloiset, luulisi että olisi ainakin vaipalle tilaa.
Ommellut lahjat: Idea 3/5
Pienen taitelijan paketti
Piirtelevä tyttönen sai pääosin ostetun lahjan: ns. aikuisten oikean luonnoskirjan ja siihen päälle erilaisia kyniä ja tarroja (koska kukapa ei tarroista tykkäisi).
Lisäsin muistikirjaan kuitenkin jotain itse tehtyä: Kanteen ns. pikapenaalin. Siihen voi sujauttaa lempparikynät mukaan. Ympärillä on vahva kuminauha.
Maalasin myös kultamaalilla luonnoskirjaan omistajansa nimen alkukirjaimen ihan vielä pisteeksi iin päälle.
Ommellut lahjat: Idea 4/5
Toivelahjana toppaliivi
Mies on halunnut pitkään toppaliiviä ja kun joulu lähestyi, päätin että se jos mikä löytyy kuusen alta. Olin jo ompelemassa koko toppaliiviä alusta asti itse, mutta en löytänytkään sopivaa mustaa vuoritettua vaakatikkikangasta mistään kaupasta - en edes verkkokaupasta!
Sitten otin varasuunnitelman käyttöön: ostin käytettynä vastaan tulleen toppaliivin. Se oli huomattavasti liian suuri, joten päätin, että eipäs ommella alusta asti, vaan lähdetään pienennyshommiin. Miehen oma takki päälle ja siitä vähän osviittaa mitoille.
Lyhensin, kavensin, otin hihanteistä sitään. Vetoketju piti ratkoa kokonaan pois, lyhentää ja laittaa takaisin. Kyllä jännitti monessa kohtaa, että tuleeko pienennettyä liikaa, mutta lopulta koosta tuli aivan täydellinen ja kuulemma ihan paras lahja - vaikka olikin itse matsku kirpparilta!
Tämänkin vähän hauskasti yksilöin. Oli Primarkin (yyh ei hyvä firma, ja mietin haluanko ostaa ko. vaatetta edes kirpparilta, mutta ajattelin että ainakin se tulee hyvään uusiokäyttöön?) leima tietenkin vuoressa ja halusin peittää sen sekä alkuperäisen koon.
Keksin leikata trikootilkusta (josta aikoinaan olen ommellut miehelle myös joululahjaksi yövaatteita) koiran kuvan ja tikata sen vuoreen kiinni. Eikö ollut ihan hauska idea!
Ommellut lahjat: Idea 5/5
Puutarha-intoilijan paketti
Kasvihuoneessa hyörivälle tein ja annoin pienen puutarha-aiheisen paketin, jossa...
..oli polvien alle laitettava topattu ja hyvin vettä ja likaa hylkivä pehmoalusta. Sivussa myös ripustus- ja kantokahva. Alustaan mätsäävä essu tietenkin - isoilla taskuilla, että mahtuu kuokka ja vaikka puutarhakäsineet mukaan.
Lisäksi ostin pienen muistikirjan, johon maalasin yläkulmaan my garden-tekstin. Kirjaan voi vaikka kirjoittaa ylös laittaa mitä kasveja on minäkin vuonna kasvihuoneessa kokeillut.
Ja kun olin jo paketoinnut edellisen lahjan, tuli vielä neljäs pieni idea: liitumaalilla maalatut puulusikat eli kasvimerkit! Ei tosin ollut lusikoita ja en halunnut niitä ostaa, mutta koska oli puuhaarukoita, näppäsin niistä saksilla piikit pois. Maalasin 2-3 kertaan liitumaalilla ja eikun pakettiin. Pistin erillisenä kotelona mukaan liituja unohtamatta. Saaja tykkäsi!
Ja seuraavaksi tulossa vielä sekalaiset lahjat, lahjapankki osa 2/2!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.