tiistai 13. joulukuuta 2011

Napit rivissä.

Olipa kerran keltainen hame. Se oli hyvin runsas ja pitkä hame kotoisin kierrätyskeskuksesta.
Hameessa oli kivat mustat napit kaksoisrivissä. Myös vyönlenksut oli koristeltu napeilla.
Tuli päivä, jona tekstiilitussi ja mittanauha tulivat vastaan. Sitten tuli saksetkin! Kuinkas sitten kävi?
Ensin lähti päällyshelma. Sitten sama tapahtui alushameelle. Pituus lyheni midipituudesta normiin.
Ja sitten tuli rauha taloon. Ompelukone, pesukone ja vielä silitysrauta päälle. Siinä oli hameen tarina.
Hassua on, että lyhensin hameen jo loppukesästä. Pidin sitä kerran ja sitten se unohtui vanhempieni luokse. Meni pitkä aika, kun edes muistin hameen olemassaolon ja sen, että reppana oli unohtunut kokonaan toisaalle. Oli kivaa saada hame takaisin, se tuntui täysin uudelta ihanuudelta!
Menossa rypistynyt hame, diy-tunika puserona, merihevos-korvikset ja lego-postilaatikko kaulassa.
Ja tiedättekö mitä! Tilasin itselleni joululahjan. Olen ollut niin pirun ahkera ja tomera tänä vuonna, että kiltteys on palkittava - vaikka sitten oman käden oikeudella. Olen monen monta vuotta haaveillut järjestelmäkameran omistamisesta ja nyt minä sen saan! Kiitos kivojen joulutarjousten, postista tulee pian  Canon EOS 1100D. Se on oikein hyvä ensimmäiseksi järkkäriksi. Olen niin innoissani!
Kuva: Canon
Joululoma varmaan menee siihen, kun opettelee ottamaan edes perushyviä kuvia. Linssejä en vielä hankkinut, koska kaverini tarjoutui niitä tahtoessani lainaamaan - jotta tiedän sitten mitä linssejä tulevaisuudessa tahdon hankkia. Kyllä ensi vuonna loppuu kämäset suttukuvat Madam B.C:ssä!
post signature

3 kommenttia:

  1. Hahaa, itse ostin samaisen kameran ihan vähän aikaa sitten. On hyvä, todella helppokäyttöinen ja kuvista tulee vaan niin paljon parempia kuin peruspokkarilla. Olen kuolannut järkkäreiden perään myös monta vuotta ja nyt sellainen on mulla. Ja ihan pian myös sullakin! Erittäin hyvä joululahja :)

    VastaaPoista
  2. Hilmukka,
    kiva, että olet pitänyt kamerasta :) en tiedä maltanko odottaa ihan aattoon asti vai revinkö kameran paketistaan heti, kun se saapuu postista kotiin..:D Oletko ostanut peruslinssin lisäksi muita linssejä kameraasi?

    VastaaPoista
  3. Minullakin on Canonin EOS, tosin 500D, on kyllä aivan loistava kamera (nämä 500, 100 ja 1100 kun ei ihan hirvittavästi eroa toisistaan). Tarkoitus olisi ostaa makro- ja kauko-objektiivit, vaikka tuolla perus"kärsälläkin" (kluten ammattilais-slangissa sanotaan) onkin todella hyvä, etenkin makroihin. Mukavan kevyt myös, ei mikään viiden kilon paino kaulassa vaan sellainen sopiva.

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.