keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Muutto edessä?

En voi sanoa olevani kokenut muuttaja, mutta useamman oman muuton tehneenä ja ystävien muuttoapuna olleena, tiedän ainakin jotain muuttamisesta. Pian syksy lähestyy ja monella on muutto ensi kerran edessä. Tässä siis vinkkejä heille ja muillekin kuinka tehdä omaisuuden siirtämisestä edes vähän helpompaa ja sujuvampaa.

Jotkut onnistuu viikonlopussa, jotkut tarvitsevat enemmän aikaa. Jos olet jälkimmäisiä, aloita valmistelut hyvissä ajoin. Hanki laatikoita, haali sanomalehtipaperia. Osta pakkausteippiä ja jätesäkkejä. Tee listaa mitä tarvitsee tehdä, jos se helpottaa. Suunnittelu on onnistuneessakin muutossa kaiken a ja o.

Suunnittele ja valmistele

Myy ja laita kierrätykseen etukäteen kaikki mitä et mukanasi tahdo viedä uuteen kotiin. Jos aikaa riittää, käy ennen pakkaamista tavarasi läpi ja lajittele ne: talteen vai pois? Muuttaessa on monesti kiire. Muuttaessa tulee usein nostalgiseksi. Ei siinä pakkaamisen yhteydessä enää mieti järkevästi mistä kannattaa luopua ja mikä on hyvä säilyttää.

Pese ja putsaa kaikki valmiiksi. Älä muuta pyykkikasoja tai tiskejä. Pese verhot ja tamppaa matot (ja rullaa sen jälkeen kantovalmiiksi). Pese ikkunat ja aloita loppusiivous tarvittaessa etukäteen (hellantausta, jääkaappi, pakastimen sulatus jne). Varustaudu puhtaalla siivousrättiarsenaalilla.

Hoida ajoissa pakolliset sähkö-, netti- ja kotivakuutussopimukset muuttoilmoitusta ja postinsiirtoa unohtamatta. Ilmoita isännöitsijälle muutosta. Tee pois- ja sisäänmuuttotarkistukset. Muista tehdä osoitemuutokset niihin paikkoihin, jotka eivät mene suoraan väestörekisterin kautta.

Jos muutat ensimmäistä kertaa, tee listaa mitä tarvitset omaan kotiin. Kokoa uudet huonekalut ja pura laatikoissa ostetut tavarat vasta perillä. Hanki ensin vain olennainen, et tarvitse kaikkea heti. Kyllä keittiötavaraa saa kasvatettua ajan kanssa, panosta mieluummin siivous- ja ruokatarvikkeisiin kuin täydellisen astiaston kokoamiseen. Voit myös jättää tietoisesti jotain pientä ja tarpeellista ostamatta ja pyytää sen tuparilahjaksi - silloin ei tule antajalla annettua mitään turhaa.
Vuokraa muuttolaatikoita (yleensä suositus 1 laatikko per muutettava neliömetri, jos kaiken siirtää muuttolaatikoissa), sillä ne vievät tyhjänä vähän tilaa ja täytenä ne voi pinota torneiksi. Ne on vakaita, kestäviä, helposti kannettavia ja niihin mahtuu paljon tavaraa. Helpottaa etenkin pientavaroiden suhteen - lataa vaikka pienempiä laatikoita puoleen väliin ja täytä loput kevyillä jutuilla kuten tekstiileillä. Jos et ota muuttolaatikoita, suosittelen keräämään erikokoisia pahvilaatikoita - kaikkea ei voi laittaa satunnaisiin nyssäköihin, joita voi olla vaikea lastata järkevästi muutto-autoon. Voit myös lainata läheisiltäsi helposti kannettavia ja paljon tavaraa syötäviä urheilukasseja ja matkalaukkuja. Joskus myös lipastoiden laatikot käyvät muuttolaatikoista. Pakkaa ja pistä pussi päälle. Hyödynnä kaikki kannettavassa koossa oleva mihin voi laittaa tavaraa sisälle: roskakorit, pyykkikorit, sisustuslaatikot jne.

Jos pääset käymään uudella asunnolla ennen muuttorumbaa, suunnittele mitä laitat mihinkin. Ota mittanauha ja kamera mukaan. Kun tiedät mitä seinää vasten mikäkin huonekalu menee, muuttaminen käy helpommin. Voit vaikka kiinnittää huonekaluihin laput niin kantajat osaavat kantaa sen edes suurin piirtein oikealle paikalle. Kun kaikki ei ole aivan sikinsokin, vältyt uuvuttavalta huonekalu-tetrikseltä.
Pakkaa ja merkkaa

Pakkaa kokonaisuuksittain. Aloita niistä mitä tarvitset harvimmin (etkä esim. muuttoa edeltävänä päivänä). Löydä itsellesi loogisin tapa. Voit pakata esim. tietyn lipaston/kaapin tavarat yhteen laatikkoon. On virhe pistää kaikki sekaisin, sillä kaikki "sitä-sun-tätä"-laatikot aiheuttaa vain lopulta kiroilua. Merkitse laatikoiden sisältö niin päälle kuin sivuillekin. Se helpottaa purkamista.

Astiat ja sisustustavarat ovat herkimpiä. Pakkaa ne huolella ja merkkaa laatikoihin, jos sisällä on jotain särkyvää. Veitset on myös hyvä pakata varoen esim. paperi/pahvikääreeseen, jos sopivaa laatikkoa ei ole. Jos käytät astioiden suojana sanomalehtipaperia, laita väliin talouspaperia, joka estää mustetahrat (ja säästä se talouspaperi purkaessa). Lautaset, pannut ja laakeat tarjoiluastiat voi pinoa päällekkäin laittamalla väliin pahvia, paksua kangasta tai vaikka pyyhkeen. Voit myös jättää sanomalehtipaperin pois kokonaan, jos pakkaat kaiken särkyvän joko kodin tekstiileihin tai vaatteisiin.

Siirrä kukat muutossa avonaisiin laatikoihin tai koreihin tuettuna. Ämpärit ja roskakoritkin ovat käteviä isoille ruukkukasville. Kesällä siirtäminen on helpompaa, pakkasella kylmältä suojaaminen on tärkeää. Pienet varret voi tukea vaikka laidasta leikatulla vessapaperihylsyllä (eli pujota hylsy varren ympärille).

Muista myös varasto. Siivoa se etukäteen läpi, siellä on kuitenkin jotain ylimääräistä painolastia. Siirrä varaston sisällys toiseen loogisessa järjestyksessä. Jos joulu on vasta mennyt, laita joulukoristeet varaston perälle ja kesävaatteet hollille. Älä siirrä varastoon niitä "sitä-sun-tätä"-laatikoita. Et kuitenkaan tule koskaan niitä käymään läpi. Pura ne heti.
Pakkaa vaatteet riippuen millaisesta vaatteesta on kyse. Kevyet neuleet voi vaikka nakata urheilukassiin tai jätesäkkiin, rypistyvät juhlamekot on hyvä siirtää pukupussissa vaikka takkien sisällä. Jos säilytät vaatteita hengareissa, sido ne toisiinsa (hengarin pään alta) ja pujota ne jätesäkkiin. Siirrä sellaisenaan rekistä rekkiin. Voit myös pistää useamman vaatteen yhdelle hengarille ja niputtaa vaatteet yhteen esim. vetoketjullisella tai edestä napitettavalla vaatteella. Pakkaa kengät laatikkoihin ja täytä kolot vaikka sukilla. Laita huivit takin hihoihin ja hanskat taskuihin. Pistä korut ja aurinkolasit kovakuorisiin juhlalaukkuihin. Kierrä kaulaketjut vaikka pahvipalan ympärille niin ne eivät mene solmuun.

Sulje ja pinoa

Varma pirkkaniksi, joka on hyödyllinen: sukkahousut. Leikkaa pois heitettävistä sukkahousuista nauhoja, joilla voit kietoa säilytyslaatikoita kiinni tai pieniä laatikoita yhteen. Eivät jätä jälkiä ja samalla tulee kierrätettyä sukkiksia. Kun solmit hyvin, niistä on helppo ottaa kiinni ja jopa kantaa.

Pinottaessa on hyvä muistaa, että ettei tule lastattua niitä huolimattomasti. Raskaat kirjalaatikot alimmaiseksi, kevyet ja särkyvät päälle. Helposti ne hyvätkin laatikot luhistuvat, jos painosuhteet menevät väärinpäin. Tarkista samalla, ettei ole tullut koottua kantamiseen liian raskaita laatikoita.

Hyödynnä myös niin vanhassa kuin uudessa asunnossa tiloja, joihin voit pinota tavarat niin etteivät ne ole huonekalujen siirtämisen tiellä. Jos aikomuksena on ensin muuttaa isot huonekalut, älä pinoa laatikoita eteiseen tai kulkureitin varrelle. Kesällä pistä kosteutta kestävät laatikot parvekkeelle tai vaikka saunaan - siellä ne eivät ainakaan muuttaessa ole kenenkään tiellä.
Kokoa "ensimmäisen yön-laatikko"

Huomioi mitä tarvitset muuttaessa, ensimmäisenä yönä ja seuraavana aamuna. Tee asiat helpoksi, ota yhteen laatikkoon yöpymistarvikkeet, hygieniatuotteet, lääkkeet ja ainakin yhdet vaihtovaatteet. Muuton jälkeen on väsynyt, tahdot varmasti käydä suihkussa ja mennä vain nukkumaan. Ota siis hollille pyyhe ja lakanat tai edes viltti ja tyyny. Huomioi muonitus. Jos ei perinteinen muuttopizza ole juttusi, tee vaikka etukäteen ruokaa jääkaappiin niin illaksi kuin myös aamuksi. Mitä tarvitset aamuisin? Älä pakkaa piiloon leivänpaahvinta, kahvinkeitintä (ja suodatinpusseja, krhm), puurokattilaa..

Ole hyvä muuttaja

Harva muuttaa yksin. Huomioi auttajat, jotka kantavat sinun tavaroitasi. Muuttajille on hyvä tarjota kantamiseen pitoa tuovia hanskoja, jos heillä ei itsellään sellaisia mukaan tulleet. Pidä ensiapulaukku lähettyvillä. Varaudu kummallakin asunnolla myös siihen, että muuttajien ulottuvilla on niin vessapaperia, laastaria, vettä, evästä.. Jos haluat tiettyjen tavaroiden siirtyvän suoraan tiettyyn huoneeseen, kerro se muuttajille. Organisoi siirtäminen, värikoodaa tai kokoa valmiiksi tietyt laatikot yhteen paikkaan - jotka myös siirtyvät tiettyyn paikkaan. Keittiöstä keittiöön, vessasta vessaan jne.

Etenkin kerrostaloissa muuttajat voivat olla yksi piikki niskassa naapureille. Muutosta lähtee aina ääntä ja elämää, mutta älä silti huutele ja juokse rapuissa. Ne kultaiset käytöstavat on hyvä muistaa kiireessäkin. Turha älämölö ei ole kiva tapa sanoa naapureille hei, meitsi muutti nyt taloon. Älä tuki kulkuväylää tai rappuja. Korkeassa talossa muutkin tarvitsevat hissiä, älä omi sitä. Juttele ja tervehdi, se on oikein. Hyvä ensivaikutelma helpottaa aina taloksi asettumista.
Kantapään kautta opittu asia: huomioi olennainen. 

Mitä tarvitset, että sisäänmuutto onnistuu? Varustaudu saksilla (jotta mm. saat laatikoita auki), roskapusseilla, jatkojohdoilla, sulakkeilla (koska sulake menee aina silloin, kuin sitä vähiten odottaa) ja siivousvälineillä räteistä puhdistusaineisiin. Pidä kaiken varalta käden ulottuvilla muuttamiseen liittyvät paperit. Älä jätä arvoesineitä, lompakkoa, kännykkää, kameraa tai muuta todella tärkeää ohikulkijoiden napattavaksi. Laita asuntojenavaimet kaulaan niin ei tarvitse kokoajan kaivaa niitä taskusta. Tsekkaa etukäteen onko asunnossa sälekaihtimia? Jos ei, ota verhot esille. Onko pimeä vuodenaika? Jos on, tarvitset heti lamppuja. Onko kylmä? Huomioi pukeutuminen muuttaessa, ei ole kiva tulla heti kipeäksi.
Pura ja siivoa

Pura ensin olennaisimmat. Kasaa ensin huonekalut, sitten vasta laatikot. Jotta lattiatilaa tulee ja arki lähtee rullaamaan, työnnä tavarat laatikoissaan vaikka heti hyllytasoille sellaisenaan. Käy läpi tavarat tärkeysjärjestyksessä. Astiat ensin? Sitten hygieniatuotteet ja vaatteet? Lopuksi sisustustavara. Älä tuskastu, kaikki löytää ajan myötä paikkansa. Kunhan saat ne vain jonnekin purettua, se on jo hyvä alku.

Jos loppusiivouksesta on annettu ohjeet, noudata niitä. Älä hutiloi tai peittele aiheutuneita asumisen jälkiä - ne kyllä huomataan. Ajattele myös tulevaa asujaa. Tuplatarkista, ettei asuntoon jää mitään sinun tavaraa. Älä myöskään vie mennessäsi mitään jo valmiiksi asunnossa ollutta. Jos katossa oli kiinteästi tarkoitettu lamppu, se ei ole sinun. Älä vohki verhonipsuja. Jääkaapin erikoislokerikot kuuluvat asuntoon. Palohälytintä ei saa viedä. Jos olet tehnyt asuntoon muutoksia, korjaa ne entiselleen. Noudata aina vuokrasopimuksessa tehtyjä ohjeita, joita olet sisäänmuuttaessasi luvannut noudattaa.

Suorita loppukuvaus - ota kuvatodisteet siltä varalta, että vuokranantaja heittäytyy vaikeaksi. Ota yleis- ja lähikuvaa kaikesta missä on tai ei ole vauriota sen jälkeen kun olet suorittanut loppusiivouksen. Voit myös kuvata uuden kodin varmuuden vuoksi. Kuvaa kaikki mahdolliset jo valmiiksi olleet jäljet.
Muista kuka muuttaa mukanasi

Muista lemmikeistä en osaa sanoa, mutta ainakin koiralle muutto voi olla iso stressi. Jotkut voivat reagoida uuteen asuntoon unohtamalla sisäsiisteyden, saamalla eroahdistusta... välttääksesi ongelmat, tee muutosta koirallesi mahdollisimman helppo. Pidä rutiineistä (ruoka- ja ulkoiluajat) kiinni. Vie koira hoitoon muuttopäivän/-päivien ajaksi. Se on helpompaa ja turvallisempaa. Kun entisestä asunnosta on siirretty uuteen, älä vie koiraa enää vanhalle asunnolle hämmentymään.

Jos tahdot uuteen kotiin uusia pelisääntöjä esim. paikan, jonne koira ei saa mennä, koulutus on hyvä aloittaa heti. Opeta myös koira jäämään yksin. Ethän kuitenkaan jätä koiraa uuteen kotiin yksin ensimmäisinä päivinä muuttolaatikoiden ja kaiunnan keskelle - vasta sitten, kun koti on koiralle turvallinen. Anna koiran tutustua uuteen kotiin, asuinympäristöön ja erilaiseen äänimaailmaan rauhassa. Tahtoessasi voit esitellä koirasi naapureille ja pyytää kertomaan, jos koira haukkuu tai ulvoo yksin ollessaan. Coran vinkki: extraherkut eivät ole ikinä pahitteeksi!
Meillä Cora suhtautui muuttoon yllättävän hyvin. Kun oma peti ja ruokakuppi löytyi, kaikki oli hyvin. Kun kaikesta sähläämisestä ei tehnyt numeroa, vaan yritti olla ihan normaalisti, koirakin oli rauhallisempi.

Muuttolaatikoita purkaessa Cora myös löysi ITSE "oman muuttolaatikonsa". Huvittava tilanne, nenä nuuskutti kuin viimistä päivää ja häntä viipotti niin, että kyllä koira omansa haistoi!
Sieltä laatikostahan herkut, lelut ja talvivaatteet löytyivät! Ei muista väliä, mutta kaikki laatikon vihaiset linnut piti heti kerätä petiin. Jes, angrybirds-pesue koossa, Cora varmaan ajatteli ja rupesi nukkumaan.

Tuleeko mieleesi lisää hyviä vinkkejä? Tai kantapään kautta opittuja asioita, jotka olisi hyvä välttää? 

6 kommenttia:

  1. Muuttoturvavakuutus on todella hyvä. Lisäturvaa muuton aikana tapahtuviin siirtoihin.

    Muuttoavun kyseleminen kannattaa aloittaa ajoissa. Jos ystäviä tai sukulaisia ei ole saatavilla, uskonnolliset yhdyskunnat, asukasyhdistykset ym. voivat tulla apuun. Minä rekrytoin Jehovan todistajat kantamaan akvaarion - muut sain itse, akvaario oli hankalan mallinen eikä siirtynyt millään omin voimin.

    Ja kuukausi muuton jälkeen jos on vielä se yksi laatikko, mitä ei ole tullut käytyä läpi, se tulee käydä läpi radikaalisti heitellen turhat pois. Tietty tunnearvoa omaavat asiat on oma juttunsa, kuten myös kausiesineet (kynttilälaatikko ei tule kesäaikaan välttämättä purettua heti).

    Koiraan liittyen: kannattaa huolehtia, että avatut koiranherkkupakkaukset eivät jää koiran saataville. Kantapään kautta opin tuon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviä vinkkejä Niaina! :) Tuo mm.asukasyhdistysten apu oli minulle ihan uutta tietoa. On tosi hyvä, että apua saa eikä jää yksin.

      Poista
  2. Hirveä muuttokuume ollut jo pitkään, eikä tämä postaus laskenut sitä yhtään. Heti, kun olin ekan kerran lukenut tämän, laitoin asuntohakemuksen kaupungille. Kiitti näistä vinkeistä, varmasti tulee luettua vielä moneen kertaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Toivottavasti tärppää ja uusi, kiva koti löytyy niin pääset kokeilemaan vinkkejä käytännössä! :) Ja jos myöhemmin koet listasta uupuvia "kantapäänoppeja" niin kerro toki ne tänne vinkkien jatkeeksi! :)

      Poista
  3. Banaanilaatikot on erinomaisia muuttolaatikoita! Niitä saa yleensä isoista marketeista kysymällä eikä niistä tarvitse maksaa, kaupassa ollaan vaan tyytyväisiä kun tyhjistä laatikoitsa pääsee eroon. Banaanilaatikot kestää painavatkin tavarat kuten suuret kirja- ja lehtipinot.
    Eli tiivistettynä voi sanoa että banskulaatikot on paitsi ilmaisia ja kestäviä, niin niiden käyttö on myös kierrätystä parhaimmillaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin varmasti ovat! Moni ystäväni niitä käyttävät, itsellä on jäänyt väliin, kun on saanut kannellisia tai muuten suljettavia uudelleen käytettäviä pahvilaatikkoja muualta :) Mutta hyvä vinkki varmasti monelle, kiitos lisäyksestä :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.