maanantai 10. elokuuta 2015

Tuolin päällystäminen.

Ostin kierräritä Iskun tuolin hurjaan hintaan 3,90e. Ajattelin, että kappas siinäpäs hyvä harjoitteluprojekti.
Tuoli oli aika huonossa kunnossa. Päällinen oli kutakuinkin tätä näköä (älä anna ylemmän ja alemman kuvan hämätä). Ajattelin, että jos alkaa osto kaduttamaan, eipä siinä paljoa hävinnyt. Kahvipakettikin maksaa enemmän kuin tämä tuoli.
Ei ollut hajuakaan mitä pitää tehdä, mutta silti ajattelin päällystää tuolin. Onneksi oli edellinen kangas vedetty niittipyssyllä, joten siitä sain katsottua mallia. Joten eikun ruuvarilla jalat pois, vähän sinnepäin kaavojen leikkelyä ja uusi kangas tilalle!
Yksi iltapäivä siinä meni ja mielestäni lopputulos on aina hyvä siihen nähden, että kyseessä on ensimmäinen vastaava huonekalun päällystäminen. Kikkailin ja aivan tarpeeksi hyvältä näyttää alle neljän euron tuoliksi.
Koska harjoittelin päällystämistä vain vahvalla puuvillalla, tahdoin tehdä tuolille oman istuintyynyn. Se antaa mukavuutta istumiseen, mutta myös käyttöikää kankaalle. Pestävän tyynyn avulla ei istuinosa kulu ja sotkuunnu niin helposti.
Istuintyynyn kankaiksi valitsin mustaa puuvillaa ja Annon Kuusipuu-jämiä verhoista ja tyynystä. Sopii hyvin samaan tilaan!

6 kommenttia:

  1. Tuoli on kyllä tosi hyvän mallinen ja onnistuit kyllä hitsin hyvin tossa päällystämisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) vallan hyvä etenkin hintaan nähden :) löytö!

      Poista
  2. Hyvä tuli! Tuoli sai uuden mahdollisuuden!
    Ps. Jos haluat vilkaista, niin kirjasi innoittama matto tuli nyt valmiiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ehdottomasti haluan vilkaista! :) Vilkaisenkin ihan heti :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.