tiistai 26. helmikuuta 2019

Neulotut punotut (+ ohje).

Rätti, liina, luuttu - monta sanaa yhdellä palalla.

Olen tehnyt vuosien varrella useita virkattuja erilaisia siivousrättejä (ks. esimerkiksi nämä Suit sait pöly pois -liinat) ja nyt luullakseni ehkäpä ihan ensimmäistä kertaa kokeilin neulottua versiota.
Tästä tuli aika mielenkiintoinen! Sileä neulehan olisi ollut ihan liian tylsää, joten tein punoskuvioitua neuletta. Koripunos on lopulta aika yksinkertainen pintaneule, jossa toistetaan kahdeksan kerroksen mallikertaa.
Siivousliinan ohje on julkaisu Kauneimmat Käsityöt -lehdessä, nro 2/19 (löytyy lehtipisteistä). Ohje löytyy lehden lopusta Tekniikkakoulu-palstalta. Liinan voi neuloa joko sanallisen ohjeen avulla tai vain katsomalla piirroskaaviota.

Samassa Tekniikkakoulussa on myös virkatut lumitähtikorvakorut, ks. niistä lisää tästä postauksesta.
Kädet pyöri tyhjää telkkaria katsoessa, joten otin poltetun punaista bambulankajämän ja tein siitä vähän simppelimmän pintaneuleisen rättisen. Kivannäköinen tämäkin kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Helppo punoskuvioitu tiskirätti

Lanka: 100 % puuvilla- tai bambulankaa (kokeile myös jämistä yhdisteltyä värikästä rättiä - mikseipä?) Sukkapuikot langan ja käsialan mukaan. Itse valitsin tietoisesti vähän liian kaposet puikot, koska ne tuntuivat mukavalta kädessä ja koska ei haittaa, että rätti onkin vähän harva. Ja eipä tullut liian tiukkaa jälkeä!

Tee näin: Luo 40 s. Neulo *5 o, 5 n*, toista *-* krs loppuun. Nurjalla tee koko krs 5 n, 5 o. Toista tätä 5 krs ja vaihda järjestystä; oikealla 5 n, 5 o ja nurjalla 5 o, 5 n. Toista kunnes liina on neliönmuotoinen. Päättele.
Rättejä tässä tarviikin, kun kevätaurinko jälleen paljastaa karun totuuden: pölyä ja likaa, vaikka justhan sitä siivottiin! Kaamoksessa on kyllä se hyvä puoli, ettei tarvitse järkyttyä, vaikka ei rätti ole heilunut tasoilla ihan hetkeen.

Seuraa lisää virkkaus- ja neuleideoita Kauneimmat Käsityöt -lehden Facebookista tai Instagramista!

2 kommenttia:

  1. Kiva idea neuloa itse tuollainen siivousliina. Nämä ovat varmasti oivia kavereita perinteisten kuituliinojen lisäksi. Täytyykin katsoa löytyykö itseltäni tuo Kauneimmat Käsityöt numero kaapin perukoista, näitähän voisi tehdä vaikka joululahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ovat kyllä todella hyviä kavereita. Jos lehteä ei löydy niin ainakin tästä postauksesta löytyy tuo helponnettu ohje punaiseen liinaan :) Ja googlaamalla löytyy lisää! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.