lauantai 1. elokuuta 2020

Kierrätetyt korut: 5 ideaa.

"Ei kaikesta roskasta tarvitse tehdä korviksia."

Näin on mulle useammankin kerran sanottu eri suista. Ja ei tarvitsekaan, mutta jos voi niin silloin voi tehdä.

Olisin voinut nimetä tämän postauksen myös "Näin kierrätät roskat koruiksi" - mutta se ei olisi ollut kovi houkutteleva ajatus. Kuka tahtoisi roskista koruja?

Mutta toisaalta se on totuus, tässä tulee oikeasti roskaa, joista teinkin korvakorut. Koska mä voin.

Ja voisiko lopputuloksesta uskoa, että kyseessä on roskiskamaa? 
1/5 IDEA

Roska: Vanha kanttiskortti

Oli jo firmakin nurin, jäljelle jäi vain turha kortti. Ehdin leikata sen jo kolmeen osaan ja viime hetkellä ennen roskikseen kippaamista muistin korvikset, jotka tein Marimekon lahjakortista (ks. alla linkki). Niistä tuli aika kivat ja ajattelin, että mikseipä näistä paloista tulisi myös pienellä suunnittelulla korvakorut?

Kanttiskortin oikea puoli firman logoineen oli rumahko, mutta kääntöpuolesta löytyi sen verran valkoista, että sain siitä neljä palkkia ja kaksi ympyrää (olipa vaikea saada leikattua mahdollisimman tasaisia..). Palkit vastakkain ja ylös pallot. Taakse nappikorvakorutaustat. Aika hyvät eikö?

Tekniikka korvisten kokoamisessa on melko sama mitä unikkokorviksissta (ks. yllä linkki).
2/5 IDEA

Roska: Loppuun käytetty ja rikkoontunut mustekynä

Vanhat kynät on hyviä materiaaleja. Olen tehnyt korviksia niin kuulakärkikynien päistä, putkista ja sisäputkista. Kynä on aina kiva kiertää auki ja katsoa millaisia osia siitä irtoaa. 

Katso esimerkkejä kynien kierrätyksestä esim. postaus osa 1/2 ja jatkopostaus 2/2.
Tämä kynä ei ollut poikkeus, sisältä löytyi kiva valkoinen putki, jonka sisältä muste oli käytetty. Saksilla paloiksia ja helmien väliin pitkään korupiikkiin. 

Lopputulos muistuttaa etäisesti vähän muutaman vuoden takaa Aarikan mallistossa olleita puukorviksia, joissa oli helmiä ja vastaavasti putkia helmien välissä.
3/5 IDEA

Roska: Rikkoontunut puujuttu

Sanon tätä nyt epämääräisesti puujutuksi. Mikä lie, tällainen puukaava, jolla sai piirrettyä paperille taiteltavan jätskihässäkän. Poikki se meni. 

Mutta tässäkin tulin testanneeksi, kestäisikö puu säröilemättä saksien kosketusta?
Ja kyllähän se kesti!

Saksin kaavan katkenneesta osasta kaksi samanlaista osaa. Viilasin reunat ja kulmat pehmeäksi (kynsiviilalla, kun en jaksanut kaivaa hiekkapaperia esille ja kynsiviila toimi oikein hyvin) ja taakse liimasin nappikorvakorutaustat.
Ne on kuin sydämet kalleellaan! 

Olen vähän yrittänyt makustella näitä. En tiedä tykkäänkö vai enkö tykkää sittenkään. Emmin jättäisinkö puunväriseksi vai pitäisikö maalata valkoiseksi tai jopa kuviolliseksi? Tai vähintään pitäisikö lakata puupinta kestävämmäksi? Jään tätä pyörittelemään vielä.
4/5 IDEA

Roska: Tuhannen solmuun kietoutunut helmikoruasia

Oli se kai joskus joku helmiviritelmä, keskenkö jäi? En muista enkä tunnista mikä oli homman nimi. Mutta tuhannen solmuun oli jo laatikossa pyörinyt. 

Jonkun muun ei-koru/käsityöihmisen käsissä vastaava menisi varmaan roskiin, mutta ei täällä. Ei täällä.
Saksilla sotku poikki ja osa helmistä renkaisiin.

Näistä tuli yksinkertaisen tyylikkäät. 
5/5 IDEA

Roska: Rikkoontuneet napit

Kaksi samanlaista laadutonta muovinappia, joista oli kannat poikki. Niistä on helppo tehdä oikeat käsityöihmisen nappikorvikset - kirjaimellisesti nappinappikorvikset, heh.
Viisi erilaista ideaa, viidet erilaiset korvikset.

Viisi erilaista roskaa tuli kierrätettyä osin joksikin uudeksi. Se on viisi pientä roskaa vähemmän roskakorissa.

Mikä on näistä sinun suosikkisi?
Oma suosikkini on nämä kanttiskorttikorvikset! Jospa näistä tulisi uudet omat kanttikset korvissa. Mukavan minimalistiset, upean kevyet ja yksinkertaiset. Tykkään!

6 kommenttia:

  1. Todella kivoja, olet niin idearikas että on pakko ihailla.
    Nämä korut ovat vielä tosi siistin näköisiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista :) kiva kuulla, että pidät :)

      Poista
  2. Tosi kivoja tuli,erityisesti nuo helmirenkaat. Joskus vielä teen sellaiset unikkokorut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) helmirenkaista tuli kans aika sievät, oon ehtiny käyttää niitä jo useamman kerran, sopii niin moneen vaatteeseen :) oispa mukava, jos joskus tekisit kans omat unikkokorut!

      Poista
  3. Niin vain 'roskatkin' voi nähdä aarteina kun on silmää ja mielikuvitusta. Helmirenkaat olivat minunkin suosikit! Tuo kyllä mukavaa piristystä moneen asuun. Myös nuo viimeiset ovat kauniin klassisia ja käy kyllä moneen tilanteeseen ja juhlaan. Puukorut ovat minua kauheasti kiinnostaneet viimeaikoina, täytyykin sellaisia ehkä metsästellä. Voi kun osaisikin itse tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) totta, roskakin voi olla oikea materiaaliaarre! Ja kaikkea voi opetella tekemään itse!

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.