Viikko hurahti ettei ehtinyt käsityötä sanoa - tai ajatella!
Mutta tämän kukkaron olen tehnyt, tein sen jo keväällä aiemmin. Tein sen lahjaksi äidille. Kuten tapanani on niin aina jotain pientä tykkään äidille tehdä itse lahjaksi äitienpäivän kunniaksi. Tämä vuonna se oli oli tämä kirjottu kukkaro!
Kukkaro tai pussukka, sillä on monta nimeä, mutta vain yksi inspiraatio: sukupuu. Taustoitan: äitini on tehnyt pitkään ja hyvin kauas ulottuvaa sukututkimusta ja olemme vähän suunnitelleet miten sukututkimuksen saisi paketoitua ja pureskeltua ymmärrettävään muotoon.
Tuota sukukirja-projetkia mietin ja siitä se inspiraatio lähti, kun näin kangaskaupassa palakankaissa hienon pellavamaisen (tai tuskin se on pellavaa, mutta tuntu on kovin pellavainen) kuviokankaan. Näin heti idean kuinka siihen voisi päälle kirjoa!
Ja minähän kirjoin. Valitsin siihen äidin lempiväriä, punaista. Ja jottei puu näyttänyt siltä, että se on ilmiliekeissä, kevensin kokonaisuutta myös vaaleanpunaisilla ja hailakalla oranssilla.
Ensin kirjoin, sitten ompelin. Tein myös vuoren samasta printtikankaasta.
Ja kortti kylkeen. Siihen tuli kartonkijämistä kimppu.
Loppuun kierrätyspaketointivinkki!
Paperin kääntö nurin! Kuinka yksinkertaista. Oli uusiokäytettävää kuosillista lahjapaperia, mutta siinä oli teipin jättämiä rumia jälkiä. Käänsin paperin nurin ja voila, hyvin kävi nurin paketoinnissa. Nurja puoli oli kivan yksivärinen, mätsäsi ihan kivasti kukkakortin kanssa yhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.