tiistai 19. lokakuuta 2010

Little, long black - iltapuku.

Viime viikko oli yhtä juhlahumua.
Yli 150 henkilön akateemisten juhlien järjestäminen oli työlästä, mutta sen arvoista.
Tahdoin tehdä juhliin tietenkin uuden iltapuvun ja päädyin infinity-mekkomalliin.
Kiireen takia iltapukuni juhliin valmistui VASTA juhlia edeltävänä päivänä.

Ensin onnistuin möhlimään helmaosion sivukappaleet ihan päin prinkkalaa. FAIL!
En tiedä mitä kaavojenleikkuussa lopulta tapahtui, mutta totesin, että uuden helmaosion ostaminen 
ja tekeminen menee nopeammin kuin alkuperäisen purkaminen ja korjaaminen.

Uusi helma rakentui yhdellä onnellisella saumalla, koska tein sen monen osion sijaan puolikellohelman kaavalla. Kun mekko oli valmis silitystä vailla, oli aika voittaja olo, jes onnistuin!
Juhlapäivänä oli niin kova häslinki, että harmillisesti en ehtinyt ottaa kunnon 
kuvaussessiota siitä kuinka monella erillä tavalla iltapuvun voi pukea päällensä. 
Koko puku edestä ja...
...ja takaa. Salama ei ole armollinen takasaumalle.
Kiinnittäkää sen sijaan huomionne hiuksiini - tein kampauksen itse!
Iltapuvun, kampauksen ja kuvissa näkymättömän punaisen hartiahuivin
lisäksi tein itse tottakai myös juhlia varten korut.
Korvakorut lähikuvassa.
Kaulakoru lähikuvassa.
Rannekoru lähikuvassa.
Sormuksenkin olisin halunnut tehdä, mutta se olisi ollut jo liikaa.
Kyllä oli juhlat! Ja paluu arkeen on käynyt työstä.
Eikö voisi aina vain pitää satiinimekkoja ja tuhannenpinnin kiharakampauksia?
Taidan ruveta prinsessaksi, niin saa koreilla luvan kanssa vaikkasta joka päivä.

6 kommenttia:

  1. Mulla taitaa olla pikku kutina, mitkä juhlat olivat kyseessä. ;) Tosi kaunis tyylikäs mekko ja korut + hiusruusuke ovat piste iin päälle. Kampaus on kanssa aivan upea; kuvien perusteella luulin sun käyneen kampaajalla. :)

    VastaaPoista
  2. Anniina,
    rapsuta se kutina pois...:D kiitos! Pitäsköhän vaihtaa alaa kampaajaksi...:D

    Sani,
    kiitos! :)

    Like A knife,
    kiitos, kiitos! :)

    VastaaPoista
  3. Vau, tosi kaunis puku kyllä! Ihan omanlainen :) Ja korutkin yksinkertaisen kaunista!

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.