lauantai 11. joulukuuta 2010

Joulusukkatestaus.

 Olisi mahtavaa jos valtameren takaa rantautuisi tännekin joulusukka-perinne.
Ei hajuakaan mistä moinen ajatus täyttää sukka pikkuylläreillä on kehittynyt,
mutta sitä amerikanmaan perinnettä tahdon kyllä tänä vuonna kokeilla.
 Minulla on ollut vain tämä kutomani jättijoulusukka, joka on kiva 
koriste, mutta siihen se sitten jääkin. Neulos antaa periksi, jos sukkaan
edes ajattelee tunkevansa mitään joulukorttia painavampaa.
Päätin siis, että tarvitsen kankaisia testieräjoulusukkia.
Hain inspiraatiota polyvore.comin kuvista. Kuinka kauniita ja hauskoja!

Ja näin lopulta testisukan teko tapahtuu:
 Leikkaa kaksi jättisukan kappaletta.
 Koristele tahtoessasi. Minä tein pilkullisia "paikkoja" ja tassun.
 Niinkuinnäin.
 Käännä sukat vastakkain, päälipuolet sisälle.
 Ompele sivut, mutta jos haluat käännetyn varren, jätä pätkät varresta ompelematta.
 Käännä sukka oikeinpäin ja ompele aukinaiset sivut loppuun.
Taita reunaa = huolittele.
 Taita vartta ja lisää ripustuslenkki.
 Tein myös saapas- ja tennarisukat!
Osan koristeista vedin kuumaliimapistoolilla, jotta yksinkertaisuus ja hauskuus pitää ruotunsa.
Tässä koko sukkaperhe. Tennari avomiehelle, tassusukka Coralle,
saapas minulle ja kudottu sukka muuten huvin vuoksi vain.
Saa nähdä mitä kaikkea sukkiin tulee aattona ilmaantumaan!
post signature

3 kommenttia:

  1. Meillä oli pienenä kotona tuollaiset sukat itselleni ja veljelleni :) Sinne sitten aina "tonttu" oli aamulla laittanut jotain pientä kivaa :)

    VastaaPoista
  2. Miksi mulla on sellainen tunne, että tuohon Coran sukkaan tulee eniten lahjoja? :)

    VastaaPoista
  3. Jenni,
    itseasiassa kotonani oli myös iso "joulukalenterisukka", josta löytyi joka aamu suklaata :)

    M,
    MITÄ! Kuka pikkulintu sellaista olisi laulanut! :D Tottakai minun sukkaani ilmestyy eniten lahjoja, olen ollut paljon kiltimpi tyttö kuin Cora ;)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.