maanantai 31. lokakuuta 2016

DIY: Apua valokuvaukseen.

Kun päivät hämärtyy, alkaa bloggaajan tuska. Kun tahtois kuvata ja postata, ei vaan aina pysty, koska ei ole valoa tarpeeksi. Olen tympiintynyt siihen, että päivänvalo sanelee milloin valokuvataan.

Ensimmäinen ratkaisu valokuvaamiseen on tässä: light wall! Eli vähän niinkuin monelle tuttu light box (googlaa erilaisia malleja ja tutoriaaleja: diy light box), mutta vain kolmella seinällä. Laatikkoa se minunkin piti ensin, mutta pahvia oli nyt rajallisesti ja seiniin oli tyytyminen. Päätin kutsua tuota muunnelmaa nimellä light wall, suomeksi valoseinäksi.

Ja näin sen tein: taitoin pahvin kolmeen osaan ja leikkasin kustakin keskustan pois. Teippasin siihen voipaperia (ajattelin, että se olisi ainakin silkkipaperia kestävämpää) ja lopuksi päällystin tumman pahvin valkoisen kontaktin jämäsuikaleilla (ei haittaa vaikka tuli vähän ryppyjä, seiniä ei olekaan tarkoitus kuvata). Sitten vain asemoimaan apuri paikalleen lamppujen kanssa:
Toistaiseksi kokeilin vain yhden lampun taktiikkaa. Tarkoitus olisi heijastaa kohdelampuilla kummaltakin puolelta, mutta olin nyt niin tohkeissani (ja laiska) etten malttanut hakea toista lamppua toisesta huoneesta.

Mutta tässä kokeiluja valoseinän kanssa! Valolla, ilman valoa, kattolampulla.. Meni jo sekaisin että mikä oli mikä. Silti lienee selkeää mikä kuvista on onnistunein.
Tässä voi jo hyvin vertailla eroa: vasemmalla kuva ilman light wall-apuria ja oikealla apurin kanssa kuvattuna.
Olen vähän jopa tyytyväinen, että ainakaan nyt alkuun ei tullut tehtyä laatikkomallista apuria. Saattaisi olla vaikeuksia sen säilyttämiseen. Pöydällä veisi paljon tilaa, lattialla pidettynä taas olisi seinät äkkiä rikki. Nyt tämän seinämallin saa taitettua kasaan ja litteänä menee kivasti pieneenkin tilaan. Helppo myös siirtää ja laittaa minivalokuvausstudio pystyyn mihin vaan kunhan jaksaa kohdelamput siirtää mukanaan.

Ja nyt valokuvauksen harjoittelu apurin kanssa jatkukoon! Tässähän oppii samalla vaikka ja mitä uutta.

14 kommenttia:

  1. Oi että, täähän on ihan loistava idea, enkä oo ikinä itse tajunnut tällaista kyhätä! Pitää varmaan heti lähteä metsästämään tarpeita tähän... :)

    anskukoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt vaan materiaaleja kerään! :) pahvia ja voipaperia, niillä pääsee jo pitkälle :)

      Poista
  2. Jep, tällainen pitäisi saada kyllä askarreltua, jokavuotinen vaiva tuo valon väheneminen :) Vielä olen kiertänyt ongelman kuvaamalla parvekkeella, mutta pakkasella pitää toimia aika nopeasti ja valo on aika sinistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parveketta se minäkin olen välillä hyödyntänyt, mutta ei siitäkään paljoa apua ole, saa vain sormet jäätymään :D

      Poista
  3. Ihan pakko tehdä tälläinen! Todella helppo ja tarpeellinen :)

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi, nyt tuolle olisi tosiaan tarvetta. Töistä kun pääsee, pimeys on laskeutunut. Päivätkin sen verran harmaita, ettei valoa tosiaan ole liikaa. Kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaus on kyllä ankeaa. Ei paljoa ehdi valoa näkemään. Kiitti! :)

      Poista
  5. Ai että on hyvä keksintö. Alakin huomenna vääntämään tätä, jotta kuvistani tulisi parempia.
    http://hetkessamukana.blogspot.fi/?m=0

    VastaaPoista
  6. No mutta tällainen apuri pitääkin askarrella, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.