keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Minihimmeli ikkunaan.

Voihan pillihimmeli! Se on villitys, joka on jaksanut kantaa kauan. Ensin tuli ihan perushimmelit, sitten tuli erikoisempia malleja, lasihimmelit ja päälle vielä valohimmelitkin. Jälkimmäisiä en ole tehnyt koska jämähdin tuonne pillipuolelle.
Jo viime vuonna piti tehdä jouluksi oma pieni himmeli, mutta en saanut aikaiseksi tehdä. Tein sen nyt jo hyvissä ajoin, muuten olisi saattanut jäädä taas tekemättä. Himmelillä on korkeutta noin 40 cm ja se on kivan kapea. Sai tehtyä aika pienestä määrästä pillejä.
Tsekataas vähän ajassa taaksepäin. Vasemmalla ihan eka himmelöinti. Se on vuodelta 2012! Muistan, kuinka tekniikka oli todella vaikea hallita ja vaikka olin valmiista tuotoksesta tosi ylpeä, oli se kovin kömpelö. Kuinkas muutenkaan, kun tein sen tavallisista mehupilleistä! Kapeista askartelupilleistä tekeminen on paljon näppärämpää, mallia näyttää oikeanpuoleinen himmeli. Se meni kaksi joulua sitten ihan joululahjaksi.
Muitakin himmelisysteemejä on tullut tehtyä.. Ks. vaikka nämä postaukset: himmelikranssi/ timanttikoriste / koivukuvioinen hässäkkäkehikko / koivukuvioiset lakatut korut (nuo korvikset ovat kesäkorviksista ehdottomat suosikit!)
Nyt olen uusimpaan tulokkaaseen erittäin tyytyväinen. Se mahtuu kivasti ikkunan eteen ja heijastaa lasiin kuvioitaan. Sopii hyvin keittiön paljaaseen ikkunaan, kun valoja en ole siihen vielä ripustanut ja verhojaan en keittiössä pidä.
Ikkunassa roikkuvat myös käsisaippuapulloista tehdyt pallot ilmakasveineen ja löytyypä niistä yksi origamikurkikin. Ks. postaus ilmakasveista ja kierrätetyistä ripustuskupeista tästä.

4 kommenttia:

  1. Minihimmeli ikkunaan, kiva idea, kiitos! Täytyypä itsekin tehdä pitkästä aikaa himmeli..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä :) himmelin tekeminen on kyllä kivaa puuhaa, eikun tekemään! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.