keskiviikko 15. elokuuta 2018

Epäonnistunut tanssija.

No niin. Nyt tulee postaus, jonka sisällöstä en ole ylpeä. Koska joskus vaan pitää sanoa, että hei nyt meni metsään. Tätä FAIL-kategoriaa jatkaa nyt patsas nimeltä epäonnistunut tanssija.

Lähtökohtana oli idea tehdä parvekkeelle jonkinlainen pieni patsas kankaasta ja kankaan koviteaineesta (läpinäkyvä Texifix, samaan oletettavasti kävisi myös Paverpol tai Powertex). Mutta sitten lopputulema oli ihan jotain muuta mitä visio ennusti.

(Ks. myös muita epäonnistuneita tekeleitä tästä.)
Homma lähti hyvin käyntiin. Oli tarvikkeet, oli idea ja oli inspiraatio.

Vääntelin rautalangasta patsaan rungon. Tässä vaiheessa patsaan piti vielä olla jonkinlainen pelkistetty ukkeli. Mutta sitten jostain kumman syystä...
...siitä alkoikin muodostumaan tanssija! Päätin vääntää toisen jalan ylös ja laittaa tukirakenteeksi vanhan, rikkinäisen skumppakerttiksen. Alumiinifoliolla tein tanssijalle rehevämpää muotoa ja...
..pistin homman pakettiin maalarinteipin avulla. Sitten aloin vuoraamaan hahmoa kangaspaloilla ja olin niin putkikatseisessa toiminnassa etten miettinyt minkälaisella kankaalla lähdin liikenteeseen. Nimittäin pinkillä. Aargh. Miksi ihmeessä otin pinkkiä kangasta? Eihän se sovi kodissa yhtään mihinkään.
Kun tekstiilinkovettaja oli kuivunut, näin ongelman. Ei kerkkele sentään, pinkkiä! Otin spraymaaalitölkin käteen ja aloin suihkimaan, minähän yritän muuttaa sen valkoiseksi!
Aika monta kerrosta se otti, että alkoi pinkki haalenemaan - ja sitten taas näin sen: Ei kerkkele, se ei ole tanssija, se on päästään ihan muumio. Muumiotanssija. Tässä vaiheessa muistin, ai niin. Eihän siitä pitänyt edes tulla tanssija. Miksi ihmeessä aloin tekemään tanssijaa? Ja vielä pinkkinä.
Joten hellurei ja roskiin meni. (Ja älkää nyt sanoko, et no oishan siitä - - ) Tämä oli nyt näitä, kun visio ja lopputulos eivät kulje yhtä matkaa niin lopuksi voi vain sanoa epäonnistuneensa ideaansa.

Mut hiphei mitäs muuta kankaankovitintökötillä voisi tehdä?

18 kommenttia:

  1. Hmm, omasta mielestä ei kuitenkaan hullumpi teos! Koen tuon muumiomaisuuden hyvänä lisänä tuohon. Itselle tulisi mieleen esim tanssija, joka on joutunut lopettamaan uransa vakavan loukkaantumisen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisikin kyllä ollut ihan hieno ajatus ja kekseliäs taustarina sille miksi lopputulos oli vähän..outo ja muumiomainen :)

      Poista
  2. Minusta tuo on muuten tosi kiva, paitsi päässä on liikaa "ainesta" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ainesta on, ois saanu päätä vähän kutistaa ;)

      Poista
  3. Ei mennyt kuin strömsöössä, niin vain joskus käy ;)

    VastaaPoista
  4. Jokseenkin kovin symppis!
    Viimeisestä kuvasta ainakin on aineksia oudoksi tauluksi muumiotanssiasta :D varmasti ois ns. conversation piece !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin olisi ollut conversation piece... :D haha!

      Poista
  5. Must tässä leidissä on tosi hienosti tanssin liike läsnä! Etenkin tossa viimeisessä kuvassa pystyn oikein näkemään, kuinka tuo pyörähdys jatkuisi ja joku kaihoisa espanjalaityylinen kitaramusiikki soisi... Sitä liikettä mukailevasti hulmuavaksi aseteltu, hiuksien kaltainen lisäke olis voinut ehkä pelastaa vielä pään? No, mennyt mikä mennyt! :)

    Tätä kommenttia kirjoittaessa aloin miettiä, voisko kankaasta ommella jotain ja kovittaa sen vasta sitten? Sain mielestäni hienon idean ontosta pehmolelusta, jonka läpi kuultaisi valo, kun sen tekisi rautalankakehikon päälle ja sisälle asettaisi jotkut ledivalot. Voi olla, että tää tulee olemaan mun versio tästä ei-menny-ku-strömsössä-patsaasta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, lisäke oiski ollut aika hauska! Senkin olisi voinut kovettaa.. noh, next time!

      Mikseipä voisi kovettaa ommeltua juttua :) Pitää vain ehkä olla jokun "runko" jonka päälle kovettaa, että pysyy muodossaan :)

      Poista
  6. Minulle tuo olisi kelvannut sisustuselementiksi. Se on niin karmiva että on jo hieno. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olisi pitänyt heittää pois, olisin voinut nakata sulle postiin :D

      Poista
  7. Minusta tuo olisi ollut kyllä tosi hieno! Myönnettäköön, että pää on toki muumiomainen, mutta ei sekään haittaisi. Mutta hienosti olet saanut tanssijaan liikkeen mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sillä samalla liikkeellä se pyörähti unholaan ;) Muumio kiittää :D

      Poista
  8. Mun mielestä tässä on ainesta, mutta ymmärrän hyvin, miksi tää päätyi roskakoriin. Mua itseäni häiritsee ehkä tuo hartia - kaula -alueen epäselvyys, ja siitä johtuva kapeakätisyys :D Jos se olisi more defined, tanssijahahmo olis mun mielestä jopa ihan uskottava ostos käsityömessuilta! Olisi kiva joskus nähdä sun kokeilevan uudestaan jotain pilalle mennyttä ideaa, niin ehkäpä kerran epäonnistunut juttu onnistuisikin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin näen tuon kapeakätisyyden ongelmallisuuden. Paljon pientä, jota muuttamalla olisi voinut jäädä sisustukseen.. mutta en ehkä kovin nopeaa uskalla lähteä kokeilemaan uudestaan :D

      Poista
  9. Tämähän on hyvä Halloween-koriste!

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.