perjantai 26. marraskuuta 2021

Viiden minuutin korvakoruteline

Kaikki, jotka ovat jonkun aikaa jo blogiani lukeneet, tietävät minun olevan korvisfani. Korvakorut the best. Ihan kotona löllötellessä en korviksia pidä, mutta kaikkialla muualla. Ilman ei osaa olla.

Ja koska korviksia on paljon, on kiva usein ne sen hetken lempparit nostaa esille.

Halusin sellaisen pienen pystytelineen, johon saisi sekä koukulliset että tapilliset korvakorut esille. Pitkään mietin et mistäs sellaisen tekisi. Joogassa kesken loppurentoutuksen se ajatus sitten jostain iski: rottinki! Sen jälkeen en enää mihinkään rentoutukseen voinut keskittyä, ajattelin vain sitä hetkeä, kun jooga loppuu, meitsi kurvaa heti ostamaan rottinkia!

Katso myös: korkkinauhasta isot pisarakorvikset itse tehty.

Ja näin sen tein:

Viiden minuutin korvakoruteline

Leikkaa vahvasta pahvi- tai kartonkilaatikosta keskusta pois. Voit jättää 1 cm "kehykset" reunoille. Helpoiten tämä hoituu, kun piirrät viivottimella viivat ja leikkaat viivotinta vasten mattoleikkurille keskustan pois. Meni aika vaivattomasti - toki laatikon vahvuus vaikuttaa kuinka helposti leikkaaminen sujuu.

Leikkaa etuosaa vähän isompi pala rottinkia ja liimaa kuumaliimalla yksi laita kerrallaan kiinni. Leikkaa ylijäävät reunat pois. TADAA - valmista! 

Ensin ajattelin tätä tehtävän yhteen valkoiseen puukehykseen, mutta olinkin jo vienyt sen kierrätyskeskukseen (mitään saisi heittää pois, kun heti olisi just sitä tarvitsemassa..). Ärsyynnyin jo, että tuliko ostettua nyt rottinkia hetken inspiraatioon ihan turhaan, kun idea meni piloille - vaan sitten hoksasin, että voihan kehyksen korvata pahvilaatikolla! Sattui olemaan niin sopivan sävyinenkin laatikko uusiokäyttöä vailla. 

Ei muuten näytä takaa kovin kummoselta - mutta ei sen tarvitsekaan, etupuoli on se juttu!

 
Ja lopulta tästä tuli oikeastaan paaaaaljon parempi mitä ensin ajatellun puukehyksen kanssa. Ihana viiden minuutin juttu. Tuli valmista yhtä nopeasti mitä ideakin päässä syntyi.

Mitä parasta: tämä teline pysyy pystyssä. Myös tuollaisella aaltoilevalla rottinkitasolla!

Oranssit korvakorut saatu Koruhillasta, muut itse tehtyjä tai ostettuja.

4 kommenttia:

  1. Onpa kivan näköinen ja toimivan oloinen myös! Mistä tuollaista rottinkia voi ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) on kyllä toimiva! Tämän rottinkipunoksen ostin Clas Ohlsonilta.

      Poista
  2. Nerokas idea! Olenkin miettinyt miten saisin kaikki koukkukorvikset seinälle ja olen yrittänyt pingottaa mm. verkkokangasta kehyksiin, mutta se aina tahtoo vähän löystyä... Rottinki pysyisi kuosissaan. Pitääpä lähteä metsästämään kirpparilta tarpeeksi isoa kehystä. (Saako noita rottinkipaloja muuten isompina? :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Rottinki kyllä pysyy kuosissaan :) Tämä oli isosta rullasta! Löytyi Clas Ohlsonilta.

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.