keskiviikko 3. elokuuta 2011

Viimeiset auringonsäteet.

Viimeisiä viedään. Elo- ja syyskuun piti olla vielä superlämpimiä, mutta mielestäni ulkona haiskahtaa jo niin syksyltä, että taitaa olla jo viimeisiä hetkiä, kun parvekkeella tarkenee vielä istuskella.
Otankin siis kunniahetken parvekkeelleni (hyvähän se tässä vaiheessa "kesää"). Nämä alkukesästä ostamani Ikean rottinkituolit ovat aikuistumisen merkki, koska ennen en ole voinut sietää mitään rottinkihuonekaluja. Tuolinpäälliset ovat äidin tekemät, Gunilla-kangas myöskin Ikeasta.
Tuolien kanssa samaan rytäkkään vaihdoin koko parvekkeen lookin. Valitsin väreiksi oranssia ja mustaa. Kahdet retroiset muovimatot löytyivät äidiltä ja kolmet metallijakkarat ostin Ikeasta.
Yksi metallijakkara on ollut kukkalaatikon alla. Ostan aina orvokkeja ja aina vannon, että on viimeinen kerta, kun näihin kajoan. Hyvä jämähtämisen esimerkki, katsotaan taas ensi vuonna sitten.
Iso kukkalaatikko, jonka kylkeen aion kesän päätteeksi pistää muistilapun: spraymaalaa tämä kesäksi 2012. Ei enää ruskeaa kiitos, se on haitannut värillään silmääni jo kaksi kesää.
Kukista kitukasvuisiin yrtteihin. Pikkupurkeissaan rucolaa, basilicaa (joka jämähti tuollaiseksi, ei siitä mitään irtisaanut, mutta olipahan silmänilona) ja persiljaa. Maalattu kivi on toiminut tarvittaessa paperipainona.
Ehdoton parvekefani: Cora, joka yrittää tukkia auringonpaisteeseen aina, kun silmä välttää.
Nyttemmin parveke on tullut ongelmalliseksi hengailupaikaksi, sillä naapurin utelias pikkukissa on päättänyt alkaa vierailemaan meidän puolellamme. Ei kiva, ei yhtään kivaa.
"Mitä? Eihän kesä lopu jo?" Cora on järkyttynyt.
Jäämme odottamaan kauhulla paukkupakkasia ja ah-aina-niin-ihania-koiran-toppavaatteita.
Onneksi on sentään normaalia lämpimäksi ennustettu syksy välissä.
post signature

4 kommenttia:

  1. Ihanan kuosiset pehmusteet! Mutta mistä mahtaa olla peräisin toi vihreä joulutorttu mallinen väkkärä? (en keksinyt parempaa nimitystä sille) :D Ikeasta? Haluu samanlaisen vihreeseen huoneeseensa!

    -Roosa

    VastaaPoista
  2. Roosa,
    kiitos, äiti osasi tehdä tosi hyvät pehmusteet :) vihreä joulutorttu, tuuuliviiriä ei valitettavasti Ikean tarjonnasta ei löydy, koska se on itsetehty :D Mutta voit tehdä omasi muovista, pahvista tm ihan joulutortun malliin ja kiinnittää hakasella tai rautalangalla tikkuun, omani on vihreä pilli ;)
    Tsekkaa vaikka tämä: http://pinterest.com/pin/13686471/

    VastaaPoista
  3. Kiitos, pääsen siis askartelemaan! : D

    -Roosa

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.