torstai 17. tammikuuta 2013

Pituutta pois.

Leikkasin hiukseni. Kun aikansa heiluu pitkillä hiuksilla, sitä kyllästyy latvoihin, jotka juuttuu takkeihin, huiveihin ja ihan joka paikkaan. Olen jäänyt latvoistani kiinni sohvan selkämyksen nappeihin, auton oven väliin, kaverin laukkuun, imuriin - ja tässä vain parhaimpia paloja mainitakseni.  Mietin kyllä meniskö kampaajalle? No ei jaksa, ei oo aikoja, ei jaksa maksaa "superpitkien hiusten hintoja". Sitten meni jaappailessa hermot. Jos sakset pysyy yleensä kädessä niin miksei myös hiuksia leikatessa?
Otin välineet esiin: sakset ja youtuben (esimerkiksi tämän videon). Pällistelin peilin edessä sakset kädessä vaikka kuinka kauan. Leikatakko vai eikö? Uskallanko vai enkö? Aikaisemmin minulla oli kokemusta vain muutamasta miespään parturoinnista ja yhdestä epäonnistuneesta potta-otsatukan leikkauksesta, joten vähän meinasi hermostuttamaan. Jännitin niin, että sain lopulta kiitokseksi migreenin.
Ensimmäisen leikkauksen jälkeen helpotti. Huh. Sitten se kävi vähän jo tylsäksi hommaksi. Mutta onnistuinko? Tarpeeksi hyvin. Ei kaduta hitustakaan. Laittamattomana latvat näyttävät kyllä tee-se-itse-parturin tulokset, mutta jo pieni hiusten laittaminen peittää nyrhityn jäljen piiloon. Ja loppuipahan toistaiseksi hiusten aiheuttamat kivuliaat ja nolot tilanteet! Kyllä helpotti, kun tukka lyheni ja mieli keveni!
Katso kaulakorun esittely täältä.
Joten kannatti pitkästä vähän pätkässä, ei mennyt niin pieleen mitä olisi voinut mennä. Ainakin estyin kauhuskeneariolta, jossa juoksen paniikissa lähimpään kampaamoon. Alan koulutuksen saanut voisi tosin nauraen haukkua suoritukseni, mutta se ei haittaa, riittää että tällä asiakkaalla on tyytyväinen hymy. 

11 kommenttia:

  1. Hyvältähän se näyttää :) Pitkän tukan tasoitus omin päin on loppuviimein aika helppo homma, ja tosi moni leikkaa itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) taidan siis siirtyä jatkossa muiden kotipartureiden leiriin :)

      Poista
  2. heh. Mä en oo käynyt parturissa ööh... kohta 11 vuoteen. En oo harrastanut minkäänlaisia erityisia tukan malleja, joten latvoja on aina lyhentänyt kuka sattuu: äiti, sisko, veljen vaimo... Ikinä ei oo tarvinnut hävetä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet kunnioitettavan pitkään ollut ilman ammattilaisia :) Moni voisi ottaa mallia, jos eivät pitäisi niin kovasti kiinni juurikin erityisissä hiusmalleissa :)

      Poista
  3. Kyllä ite tekemällä tulee ihan (tarpeeksi) hyvää, jos ei tarvitse kaikki viimeisen päälle olla. Itsehän värjäilen omaa kuontaloania ja viimeisimpään latvojen tummaksi värjäykseen olen hyvin tyytyväinen. Kävin kuitenkin kampaajalla leikkuuttamassa ja millään ei mennyt kampaajan jakeluun, että olen todellakin värjännyt latvat tummiksi. Toistuvasti sain kuulla, että "kun nyt kasvatat tätä väriä täältä pois niin..." Juu en kasvata. Ku se on just semmonen ku pitääkin. :)

    Mutta juu. Hirveen kiva tukka sulla kaikenkaikkiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että oli kampaaja tuputtanut omia mielipiteitään. Onneksi asiakas näissä tapauksissa tietää miten tukkansa tahtoo olevan, eli hyvä ettet suostunut kampaajan ehdotuksiin :) Ja kiitos :)

      Poista
  4. hyvältä näyttää! :) mulla itselläni on aikalailla tasan kolme vuotta viimeisimmästä kerrasta kampaajalla. Sen jälkeen oon leikannut hiukset aina itse, siitäkin huolimatta että hiusmalli ei ole perus tasapitkä vaan otsista ja kerrostusta löytyy. Oikeastaan hiusmallin muuttamisenkin tein itse, se kun oli kampaajan jäljiltä tasapitkä noin vuoden ajan. Loppujen lopuksi hiusten leikkaaminen itse on erittäin helppoa kunhan malli ei ole liian lyhyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymi :) Sinullahan on kyllä sitten luonnonlahjakkuutta, jos kerrostuskin hoituu omista kätösistä, vau! :)

      Poista
  5. En ole omia hiuksiani leikannut, ystävän ja mieheni joskus. Tiedän myös muutaman naisen, jotka leikkaavat hiuksiaan, eikä ainakaan näin amatöörin silmin näy mihinkään. Kiva on tässäkin tulos.
    Hyvän kampaajan löytäminen on vaikeaa ja kaikki käsityö on hinnoissaan. Itselläni on ollut oikeastaan vain kaksi vaki kampaajaa koskaan, toisen luokse menin myös naapuripaikkakunnalle. Kaiemmas muuttamisen myötä on pitänyt vaihtaa tähän jälkimmäiseen. Kun piti miettiä muuttoa, kampaajan jättäminen oli yksi kriisin aihe ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sama! Kun muutin opiskelemaan, taakse jäi luottokampaaja ja sen myötä myös useasti ammattilaisella käyminen. Uudessa kaupungissa ei tullut koskaan löydettyä uutta vakiokampaamoa - ja nyt en taida sitä enää edes etsiä..:)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.