maanantai 18. helmikuuta 2013

Nupit katolle.

Moni mies sanoo, että naisen kanssa asuessa ei voi olla törmäämättä hiuspinnejä-kaikkialla-ilmiöön. Minun kanssa asuessa voisi sanoa, että nuppineulat ovat uusi hiuspinnien ilmestymä. Neuloja kaikkialla. Isoja, pieniä. Pöydän päällä, pöydän alla, tuolilla, maton alla, villasukassa - nyt saa jo riittää!
Olen tullut siihen tulokseen, että nuppineulatyynyt voisi myös niputtaa kaiken kattavaan näitä-ei-vain-voi-olla-liikaa-kategoriaan. Tein siis uuden neulatyynyn parista tolkun tilkusta, muovipohjasta ja vanusta.
Tuloksena on jonkinmoinen nuppineulatyynytalo. Tein aikaisemmin myös huovasta nenäliinoille tönön. Selvästi on mulla vain talot mielessä. Mutta tämä mökki voi olla se, joka ens kerran voi pelastaa nuppineulan eksymisen sukan kautta kenkään. Olisihan se kiva, jos neulat pysyisivät erinäisissä niille tarkoitetuissa tyynyissä, eikä pelottavan yllättävissä paikoissa hyökkäämässä päälle hetkinä, joina sitä osaa vähiten odottaa. Se on tärkeää se, etenkin kun on koirakin talossa. Se onkin varmaan ainut onnekas meistä kolmesta, joka ei ole onnistunut astumaan neulan päälle. 

7 kommenttia:

  1. Neulatyynyt ovat kyllä ehdottoman hyödyllisiä! Mä tosin luin äskettäin eräästä hääkirjasta, että naimisiin pääsyä ennakoi, jos löytää lattialta nuppineulan (tällä menolla ei epäilystäkään, ettenkö pääsisi!) ja sitten kun juhlat koittavat, hääparin kannattaa pistellä toisiaan nuppineuloilla ennen vihkimistä, jotta liitossa säilyisi sopu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en ole ennen kuullutkaan :D kaikenlaista sitä.. Sitähän pitää alkaa treenaamaan sitten neuloilla pistelyä (neulatyynyihin)! ;)

      Poista
  2. Talo on hauskanen, mutta valitettavasti en usko minkään mahdin maailmassa pelastavan perhettä nuppineulojen hyökkäykseltä. No jaa, ehkä joku supervahva magneetti voisi olla sellainen.. (samat ongelmat :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta pitäydyn vielä hyväuskoisessa harhaluulossa, että jos on tarpeeksi monta neulatyynyä, hyökkäys saadaan kukistettua! :D

      Poista
  3. Nuppineuloja, hakaneuloja ja hyvää neulatyynyä (tyynyjä) tarvitaan aina!

    VastaaPoista
  4. Ja mistä muuten löytää parhaat nupparit? Jotka ei heti väänny ja joissa on tarpeeksi iso nuppi ja pitkä neula?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä heitit vaikean kysymyksen, johon en osaa vastata. En ole tainnut koskaan ostaa, koska kaikki omani on aikoinaan kulkeutunut äidiltä ja tädiltä. Oletko kysellyt paikkakuntasi kangas-, nappi- ja lankatarvikekaupoista? Heiltä voisi löytyä vastaus :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.