maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisherkkuja + reseptivinkkejä.

Pääsiäisenä piti touhuta ja tehdä niitä paljon aiottuja projekteja. Viimeistellä, valokuvata ja aloittaa uusiakin. Mutta mitä tein? Kuuhasin keittiössä. Yhtään käsityötä en tehnyt! Vaan söin. Kokkasin, söin ja santsasin. Sohvalla sulattelin. Ja söin lisää.

Kun ei tullut käsillään tehtyä muuta kuin siirreltyä aterinta kohti suuta, esitellään sitten pääsiäisen parhaimmistoa keittiön puolelta - mukana myös pari reseptivinkkiä!
Kärkeen nousi suklaakakku, jonka kruunasi kinuskin makuinen tuorejuusto. Ei jumankauta oli hyvää! Reseptinä peruskakkupohja tummalla kaakaolla. Lopun heitin omasta päästä eli kostutin kahteen jaetun kakkupohjan runsaasti maidolla, levitin väliin banaaniviipaleita ja lisäsin tuhdin kerroksen täytettä eli kermavaahtoa, kinuski-tuorejuustoa (Valio Viola) ja vähän suklaata murskattuna. Päälle kermavaahtoa, jossa on runsaasti tummaa kaakaota ja vähän vaniljasokeria. Koristelu pääsiäismunilla, tietenkin.
Tein myös hunajalla maustettuja aamupalasämpylöitä. Söpöjä pupuja piti olla, mutta jotain liito-oravan sukulaisia niistä tuli? Luulen, että "pupuksi" muotoilu onnistuu mihin vain pulla- tai sämpylätaikinaan. Nuo korvat leikattiin saksilla ja silmät tökättiin grillitikulla pellillä kohottamisen jälkeen. Sitten siveltiin maidolla. Ihan hyviä ja täyttäviä ökkimönkiäisiä!
Pääsiäinen on myös iltasyömisen, leffojen ja sarjamaratonien (tosi hyvä tuo ylen Victoria-sarja!) aikaa. Yhtenä iltana juustopalloja, toisena guacamolea ja kolmanetena iltana tortilla "tortillanachoja" ja salsaa. Resepti on tosi helppo (keksin myös sen itse!) ja varioitavissa moneen makuun:

"Tortillanachot" ja salsa

Leikkaa tortillalevyt kolmioiksi (eli lätty ensin neljään osaan ja kukin osa vielä kahteen tai kolmeen riippuen tortillalevyn koosta). Levitä pellille (saavat olla ihan kiinni toisissaan). Sirota päälle mausteita oman maun mukaan. Kokeile tacosekoitusta, chilijauhetta tai valkosipulia. Itse laitoin paprikamaustetta ja chilimaustetta. Raasta juustoa hienoksi. Parmesan on parasta, mutta tavallinenkin juusto käy. Levitä kolmioille pieni kerros kuhunkin. Paista uunissa keskitasolla noin 200 asteessa sen verran, että juusto sulaa ja kolmiot vähän ns. käpristyvät. Tortilloista tulee ihanan rapeita!

Dippaa valmiissa kaupan salsassa tai kokeile omaa salsaa: hienonna tomaattia, tomaattipyretta, sweet chili -kastiketta, ketsuppia ja mustapippuria. Pienen satsin pyöräyttää käsin, isomman voi survauttaa sauvasekoittimella. Salsaan voi lisätä mitä mausteita vain, joskus myös valkosipuli on melko hyvä lisä. Testaa ja maista!
Tänään kaiken huipensi kevätrullat. Näitä olen tahtonut kokeilla pitkään ja vihdoin saan viivat yli kokeiltavien ruokien listalta! Tein puoliksi Vegaanihaaste-kirjan reseptillä ja puoliksi TytDiy-blogin reseptillä. Yksi hyvä ohje on myös Kahvia ja kasvisruokaa -blogissa, josta katsoin myös mallia.
Kolme dippiä, parhainta kokkaus- ja syömäseuraa ja mukava pääsiäisen lopetus. On tämä ollutkin yhtä syömisen juhlaa!

6 kommenttia:

  1. Vitsit mitä herkkuja ja mä myös katselen Victoria sarjaa :)

    VastaaPoista
  2. Kakku näyttää kyllä tooodella herkulliselta! Ja pupusämpylät vähintäänkin persoonallisilta ;) tortillanachot menevät kyllä ehdottomasti kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kokeile nachoja, varmasti löydät niistä oman mieleisen lempparin, maustaa voi niin monin tavoin :)

      Poista
  3. Onpa ihania herkkuja puhumattakaan kakusta.

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.