perjantai 13. huhtikuuta 2018

Hupparimania: Kaavaton huppari (tutoriaali osa 2).

Hupparimania osa kaksi! Ensin aloiteltiin superhelpolla, kaikesta karsitulla joogahupparilla - nyt tulee sitten kakkostason ompeluohje! Tätä voisi sanoa ns. tavishuppariksi. Se rento jokapaikan huppari!

Katso myös pohjalle tutoriaali 1: joogahuppari.
Kaavoja ei siis tarvita. Eikä tarvita edes just sitä oikeanlaista hupparia, josta ottaa kaavat. Voit leikata kappaleet myös monta yläosaa yhdistämällä. Esimerkiksi vaikka näistä kolmesta se muodostuu: collegepaidasta (josta saadaan hupparin väljyys), neulepuserosta (josta saadaan hihanpyöriö) ja pienikokoinen vetskarihuppari (josta saadaan huppu). Eli yks plus yks plus yks on kokonainen huppari!

Tässä tulee tutoriaali:
Vaihe 1: Valmistellaan kangas

Joskus se on vaan pakko muistaa tehdä, ettei myöhemmin tarvitse katua. Nimittäin ESIPESU. Kuinka monta vaatetta olisikaan pysynyt hyvänä, jos vain olisi sen ensin kutistanut? Eli ensin pestään, sitten vasta ommellaan.

(Kankaasta sen verran, että muistaakseni tuota kangasta oli 1,5 m. Se riitti hyvin yhteen huppariin.)
Vaihe 2: Leikataan etu- ja takappaleet

Asetellaan kangas kaksinkerroin (langansuunta helmasta ylöspäin) ja taitetaan vaatekangas siihen päälle taitteet kohdistettuna. Ja nyt kun etu- ja takappaleisiin tarvitsi kahta yläosaa, asetellaan ne päällekkäin. Tavoitteena on siis leikata kaksi vaalennetun alueen muotoista kappaletta, mutta collegepaidan mitoissa. Leveys collegepaidan mukaan ja sitten siitä jatketaan sivun jälkeen neulepuseron hihanpyöriötä pitkin. Takakappaleen pääntien voi jättää vähän matalammaksi. (Alarivin kuvissa kappaleet eivät viistä alaspäin, kuvasin ne vain huonosti vinossa.)
Vaihe 3: Leikataan hihakappaleet

Asetellaan kangas taas kaksinkerroin, mutta langansuunta nyt hihansuusta olkapäätä kohden. Siihen mallivaatteet päälle ja koska nyt neulepuseron apu ei riitä, laitetaan siihen vielä varmuuden vuoksi etukappale päälle. Leikataan ensin hihan alta suora leikkaus, poistetaan puserot välistä, jätetään etukappale paikoilleen ja leikataan hihapyöriö. Toinen hiha leikataan jo leikatun hihan avulla.
Vaihe 4: Leikataan huppukappaleet

Tarvitaan huppu ja siihen alareuna pääntien mukaan, joten asetellaan yksinkertaiselle kankaalle (langansuunta kohti hupun yläreunaa) huppu ja sen alareunaa myöten etu- ja takappale (jos et hahmota miten niin kuvassa keskellä on kappaleiden tuleva olkasauma, kappaleiden taitteet sivuilla). Leikataan hupun kaareva muoto ja alareuna pääntien mukaan (poista huppu välistä). Hupun eteen tarvitsee extraa hupun reunan kääntämistä varten. Ei haittaa, jos leikkaat varmuuden vuoksi vähän liikaakin extraa. Ylimääräisen reunan voi saksia myöhemmin pois. Leikkaa sitten toinen huppu jo leikatun hupun avulla - ja tietenkin peilikuvana, koska kappaleet tulevat vastatusten.
Vaihe 5: Leikataan resorit

Voit leikata hihansuihin ja helmaan resorit samasta tai toisesta kangasta. Jos teet ne samasta niin tee vaikka näin:

A) hihansuihin resorit (2 kpl) suora kappale, joka on kaksinkerroin 0,5-1 cm kapeampi mitä hihansuu. Kuvassa mallia näyttää collegepaidan resori (= vaalennettu alue). Pituus on 2 x haluttu resorin pituus, plus saumanvara. Eli noin 11 cm putkesta tulee noin 5 cm resori. Leikkaa resori langansuunta pituussuunnassa (jotta se on samaansuuntaan mitä hihassa).

b) helmaan resorin voi leitata yhtenä tai kahtena. Itse tein sen kahtena. Eli leikkaa kappale kuin hihaan, mutta mitat tulevat helman leveyden mukaan.
Sitten onkin kaikki kappaleet leikattu ja voidaan siirtyä ompelemiseen! Jee, puoliväli!

(Itse ompelin hupparin kokonaan saumurilla hupun reunaa lukuun ottamatta, mutta voit hyvin myös ommella kokonaan ompelukoneella. Joustavalle kankaalle muista käyttää joustavaa ommelta.)
Vaihe 6: Ommellaan etu-, taka- ja hihakappaleet

Voit katsoa pidemmän selostuksen näistä vaiheista joogahupparin tutoriaalista. Tiivistetysti näin: ommellaan eka olkasaumat. Kohdistetaan olkasauma hihan keskitaitteeseen ja istutetaan pyöriöön. Lopuksi kohdistetaan ja ommellaan hihan alareunat ja sivusaumat.
Vaihe 7: Ommellaan huppu

Ensin ommellaan hupun takasauma oikeat puolet vastakkain (ei kuvaa). Sitten jatketaan kuvien mukaan:
1. Merkkaa pääntiestä edestä ja takaa keskikohdat. Kohdista hupun sivusauma takakappaleen keskelle.
2. Nuppineulaa huppu pääntietä myöten etukappaleen keskikohtaan asti.
3. Hupun reunoihin ylijäävä alue on reunan kääntövaraa. Jos sitä on liikaa, leikkaa ylimääräinen pois.
4-5. Ompele kääntövara nurjalle. Itse ompelin ensin saumurilla ja sitten käänsin ja ompelin päältä suoralla ompeleella.
6. Nyt toista vaihe 2 ja jos käänteen pituus oli oikein, hupun reunat yhdistyvät just eikä melkein etukappaleen keskelle. Ompele huppu pääntiehen.
7. Jee, huppu ja pääntie on valmis!
Vaihe 7: Ommellaan hiharesorit

Ensin ommellaan resorin pitkä reuna yhteen. Tämä putki käännetään kaksinkerroin (voit taittaa saumat ns. katsomaan eri suuntiin, jotta saumakohdasta ei tule liian paksu). Merkkaa putkesta ja hihansuusta sauman lisäksi keskitaite. Sujauta putki hihan suun päälle avoin reuna hihansuuta kohden. Kohdista merkit ja saumakohdat. Ompele reunat, venytä resoria tasaisesti hihansuun leveyteen istuvaksi.
Vaihe 8: Ommellaan helmaresori

Sitten toistetaan lähes sama helman kanssa. Jos helmaresori oli kahdessa kappaleessa, ensin ommellaan kappaleiden lyhyet päät yhteen (oikeat puolet vastakkain). Sitten kapea putki käännetään kaksinkerroin. Merkataan sekä resorista että helmasta edestä ja takaa keskitaitteet. Saumat ovat sivuilla jo merkkejä itsessään. Yhdistä merkit ja ompele reunat yhteen. Venytä resoria tasaisesti helman leveyteen istuvaksi.

Sitten huppari onkin valmis! JEE!

Kerro toki, jos jokin kohta on vaikea ymmärtää. Autan ja korjaan ohjetta mielelläni!
Ja niin kolmesta yläosasta tuli yksi uusi kaavaton huppari. Tästä tuli uusi oloilu ja kotoiluhuppari. Ja näin sitä kotoillaan: kuviokalsareissa, nuttura päässä ja koirakaveri kainalossa. Mummukoiralta terkkuja!

Ja eikä siinä vielä kaikki, jatko-osaa luvassa!

10 kommenttia:

  1. Ihanaa, että jaksat tehdä näitä ohjeita! Tykkäsin paljon joogahupparista ja tarkoitus olisi ommella itse samanlainen, kunhan saan aikaiseksi ostaa kankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ihanaa, sitten vain kankaan ostoon! Jee! :)

      Poista
  2. Sä olet niiiiin rohkea :-D. Ihminen tekee vaatteita tosta noin vaan ilman millintarkkaa mittaus/kaavan jäljennös-tuskailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D eihän se ole kuin saksia, mallia näyttävä kaava se on se valmisvaatekin ;)

      Poista
  3. Tykkään kovasti sun rohkeudesta tehdä ompelujuttuja ilman perinteisiä kaavoja. Ja kiitos ohjeiden jakamisesta myös meille. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ehkä se rohkeus tarttuu johonkin muuhunkin ;)

      Poista
  4. Kiitos näistä ohjeista! Innolla odotan lisää tällaisia! Ihanaa kesän odotusta!

    VastaaPoista
  5. Jäi kiinnostamaan tarvittava kangasmäärä ja kuten edellä kommentoin myös se että jos ei halua huppua miten kaula-aukko sitten tehtäisiin. Tiedän toki että tämä oli huppariohje. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ohjeen alusta tieto löytyykin, eli itsellä riitti oikein hyvin 1,5m ja pieniä jämiäkin jäi. Kangaskaupassa myyjät osaavat auttaa, jos määrä mietityttää :) hupun tilalle voi tehdä vaikka kapean resorikaistaleen tai jonkin muun huolittelun. Itse pääntien leikkaamisen voi tehdä muuten samalla tavalla :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.