lauantai 19. toukokuuta 2018

Kukkapaja Workshop.

Eilen pääsin kokeilemaan jotain ihan uutta. Osallistuin Kukkakauppa Kanervan juhlateemaiseen kukkapajaan. Kun kerrankin omassa kotikaupungissa oli tarjolla jotain bloggaajille ja vielä jotain sellaista mikä edes osin liippaa käsillä tekemistä, olihan siihen osallistuttava.
Ensin tutustustiin, herkuteltiin (tarjoilut à la Juhlanekka) ja ihasteltiin. Esillä oli kauneimmat kukat ja juhliin kattaus- sekä sisustusideoita Somianalta (niillä on myös ihana juhlatarvikkeiden verkkokauppa!) ja VeraVeralta.

Opin myös, että nyt kukkahittilistalla ovat edelleen mm. eukalyptykset. Myös herkät ja rönsyilevät kimput ovat in. Paljon vaaleaa, myös valkoisen ja keltaisen yhdistelmiä halutaan paljon. Kukista gerbera vaikuttaisi tekevän hiljaista paluuta ja ruusu toimii klassikkona aina.
Ensin meille näytettiin kimpun tekemistä. Oli lumoavaa katsoa, kun ammattilainen teki tuosta vain kauniin ja valtavan kimpun - siitä tuli niin kaunis (kuvassa ei vielä valmiina)! Hän tuskin katsoi edes käsiinsä, ne toimivat kuin itsestään. Lopputuloksessa oli niin oksaa, orkideaa, ruusua ja eukalyptysta. Runsaasti isoja elementtejä, ilmavuutta ja mitkä sävyt! Ne toimivat yhteen niin hyvin ja silmä liikkuu sävystä toiseen kuin liukuvärjäys.
Ja sitten tehtiin oma kimppu. Ensin jännitti, mistä alottaisi? Pienillä nikseillä se lähti käyntiin ja yllätin itseni: siitä tulikin todella iso ja rönsyilevä! Odotin tekeväni jotain pientä ja hillittyä. Sitten luovuus iski. Gerberaa, neilikkaa, lehtiä ja jotain toisia lehtiä, joiden nimiä en muista. Eukalyptysta, mangolian oksaa, jotain muuta oksaa.. ja taskuruohoa! Sitä en tiennyt entuudestaan lainkaan. Kuinka söpö nimi sillä onkaan! Lopuksi kimppu sidottiin, kostutettiin ja pakattiin oikeaoppisesti.
Ja tällainen kimpustani tuli. Vaikka floristi ei välttämättä olisi samaa mieltä kanssani, on se mielestäni todella kaunis. Kodissani ei koskaan ole ollut yhtä kaunista kukkakimppua! Ja tiedättekö, se myös tuoksuu niin huumaavalle.
Yksi neilikka otti osumaa ja irtosi. Se oli niin nätisti auki, että laitoin sen silti minikokoiseen lasipurkkiin. Aika soma, eikö! Lähes yhtä soma mitä alla oleva minikaktus! Ihan hurjan pieni!
Kukkaiset kiitokset kukkapajan järjestäneille! Se oli ihana startti viikonloppuun. Pitäisi aina aloittaa viikonloppu jollain vähän uudella ja luovalla. Kuinka inspiroivaa!

Yhteistyössä
Kukkakauppa Kanerva (Hallituskatu 22, Oulu)
Somiana - juhlapalvelu ja -kauppa
Studio PSV - valokuvaamo + tapahtuman valokuvaus
Juhlanekka - juhlapalvelu ja -tarjoilu
Veravera - ekologisia sisustustuotteita

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia sait taltioitua. Oli kyllä kiva tapahtuma.

    VastaaPoista
  2. Siis, sinäkö asut minun kotikaupungissani! Tai olenhan minä sieltä ollut pois pian 20 vuotta, mutta siellä lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt. Varmasti mukava tuommonen tapahtuma! Ihanan kimpun loihdit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) kyllä vain, täällä Oulussa asustellaan, tänne tulin yli 10v sitten opiskelemaan ja tänne olen opintojen jälkeenkin jäänyt :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.