torstai 6. joulukuuta 2018

DIY: Lippu itsenäisyydelle.

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi, sana kultainen! 

Olen ylpeä siitä, että saan olla suomalainen. Vaikka moni asia voisi olla kotimaassamme paremmin, on täällä niin monta hienoa asiaa. Vuodenajat. Sauna. Sisu. Siniristilippumme. Nämä kaikki ihanat klassikot.

Ja tuohon sinilippuun ajatus pysähtyi. Olen jo aikaisemminkin itsenäisyyspäivänä tai juhannuksena kaivannut pientä lippukoristetta ruokapöydän somisteeksi. Nyt päätin tehdä sen! Ihana lippumme! Se hulmuaa sisätiloissakin kuin salossa konsanaan - lipun sisällä kulkee rautalangat, joiden avulla lippua voi muotoilla suorasta kaarevaksi!

Tässä tulee helppo tutoriaali. Lipun askartelee vaikka sillä aikaa, kun ruoka muhii uunissa. Kummallisia tarvikkeitakaan ei tarvitse. Jos sinulla on huopaa ja puutikku, on sinulla myös lippu.
Tee se itse: Siniristilippu huovasta

Tarvikkeet: Valkoista ja sinistä huopaa, ohutta (mutta jämäkkää) rautalankaa, pihdit, leikkurit, ompelulankaa ja -neula, puutikku, (akryylimaalia tai -maalitussi), sakset, liimaa.

Tee näin:
1. Ensin leikkaa valkoinen pohja. Lippu tulee kaksinkertaisena. A4-kokoisen huovan leveys on sopiva. Leikkaa sinisestä myös ohuet kaistaleet, yksi koko pituuden mittainen ja kaksi pätkää korkeuden mukaan.

2. Katkaise leikkureilla (älä turhaan sylttää saksia metalliin) rautalangasta kaksi pätkää (pituus noin puolet valkoisen huovan leveydestä). Taivuta pätkien päät lenkeille.

3. Ompele mahdollisimman näkymättömin pistoin rautalankapätkät kiinni huopaan. Tee muutamia pistoja lenkkeihin ja rautalankojen keskiosan kohdalle.

4. Mittaa sopiva pituus puutikusta. Leikkaa saksilla. Jos pää jää söheröksi, hio pää hiomapaperilla tai paremman puutteessa vaikka kovalla kynsiviilalla.
(5. Maalaa tahtoessasi puutikku. Itse en halunnut sen jäävän ihan puunsävyiseksi, mutta en halunnut siitä mattavalkoistakaan... joten tussasin pinnan akryylimaalitussilla. Se ei ole kovin peittävää, mutta se kuivuu hyvin ja kestää puupinnalla hyvin. Puu kuultaa maalipinnan läpi kivasti.)

6. Ompele siniset suikaleet lipun päälle. (Tai voishan ne myös liimata, mutta se saattaa antaa vastusta rautalangalle, joten ompeleminen ei ainakaan ole haitaksi valmiin lipun taivuttelussa.)

7. Liimaa lipun keskitaite puutikun ympärille. Anna kuivaa hyvin. Klipsit tai pyykkipojat auttavat kuivumisessa, ei tarvitse pitää sormin kiinni.

8. Ja lopuksi ompele vielä lipun reunat kiinni. Siisti tarvittaessa saksilla reunoja.
Valmista! Lipusta tuli aika kiva. Sille voisi myös tehdä jalustan isosta puolihelmestä, jostain ilmakuivuvasta massasta... tai sitten sen voi jättää näin kädessä heilutettavaksi minilipuksi!
Tänään lippu pääsee juhlapöytään. Pyrin aina itsenäisyyspäivänä laittamaan vähän parempaa ruokaa ja kattamaan pöydän kauniisti. Valkoisia astioita, lohen tuoksu ja hiljaisuudessa hulmuava huopalippu - mitä sitä muuta tarvitsemaan?

Hyvää itsenäisyyspäivää! Onnea Suomi!


// Tämä on osa käsityöblogien joulukalenteria. 

Osallistun tällä postauksella käsityöblogien joulukalenterin 6. luukkuun. Tervetuloa mukaan poimimaan jouluisia käsityöohjeita! Eilen Kangaskorjaamolla-blogista paljastui kranssi pistaaripähkinöiden kuorista. Huomenna vuorossa on: Belle Époque Wedding.

Katso kaikki Facebookin Käsityöblogit-ryhmästä tai jos et ole ko. ryhmässä, näet luukut myös Rosanna of may -blogista.

5 kommenttia:

  1. Näppärä lippu. Oishan se kiva olla kynttilän kaverina pöydällä lippukin. Huomenna ois tarkoitus täydentää askarteluhuopavarastojakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Lippu on kyllä näppärä koriste, toimii myös muina juhlina kuten vaikkapa juhannuksena :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.