tiistai 9. kesäkuuta 2020

Suuri makrameekoriste seinälle.


Makramee, se näyttäisi pysyvän kässätrendeissä tällä hetkellä hyvin pinnalla. 

Yksi helppo makrameehitti on makrameesulat (tai -lehdet), jotka vain pujotetaan pätkissä ns. keskuslangan ympärille - tiedättehän ne, ne sellaiset ihan tavalliset, kivan näppärät makrameesulat?

Itsekin niitä olen tehnyt erilaisista materiaaleista, niin jättijumbojättiläislangasta seinälle kuin myös kapeasta nyörimäisestä langasta korvikset: ks. postaus (ja vaihekuvat).
Nyt lähdin myös uutta sulkaa tekemään, mutta siitä sitten muotoutuikin makrameesulka 2.0! Sulasta tulikin lehti! Hain vähän peikonlehden muotoa, mutta en siitä ihan täydellisesti onnistunut - lehden muotoilu oli haastavaa.
Ja näin sen tein:

Ensin makrameesolut keskilangan ympärille. Sitten kampasin, kampasin ja vielä vähän kampasin (tämä oli projektin hauskin osuus). Sen jälkeen dipparilin lehden tekstiilinkovettajaan ja koska kerta ei riittänyt mihinkään, sivelin pensselillä useita liimakerroksia lehteen. Muotoilin lehden muotoa ja aukkoja sitä mukaan, kun sain langat asettumaan tahtooni (tämä oli projektin piinallisin osuus). Kuivumisen jälkeen leikkasin saksilla reunat lehden muotoon.

Eikun niin, ihan ensimmäiseksi muuten raakasin makremeelangasta mustat ja tummanvihreät langat pois (tämä oli projeksin ärsyttävin osuus). Mulla ei ollut täysin vihreää makrameelankaa, joten päädyin käyttämään vihreä-mustasta vain puolet. Mutta sehän ei haittaa, mustista langoista tuli myös jotain kivaa (ks. postauksen loppu).
Ja sinne se seinälle meni! 

Lähes tulkoon sama vihreän sävy löytyy tuosta taulustani.
Ennen lehteä sama kohta seinästä näytti tältä.

Siinä on virkkaamani kevätlintu-kranssi ja sekös alkoi nuppia risomaan. Saa titityyt riittää oksalla! Kranssin yllä myös äidin tekemä valotaulu (led-valot talojen ikkunoissa, tuo on ihana!), mutta se puolestaan alkoi näyttämään niin syksyiseltä, joten taulu sai lähteä kesäksi karenssiin.

Kevätlintu-kranssin ohje julkaistu Kauneimmat Käsityöt -lehdessä nro 2/20.
Otetaas vielä tekstitaulu ennen ja jälkeen.

Siinä oli vuoden lupaukse, mutta nekin alkoivat lähinnä ärsyttämään. Noudata kuitenkaan, harvoin ne kiellot ja käskyt tuottaa tulosta. (Mitä edes yritän, ajattelin. Sama teksti oli viime vuonnakin, vaihdoin vain vuosiluvun vuoden vaihteessa!) Joten komennot pois, suositukset tilalle! On tässä rajoituksia ollut ihan tarpeeksi. Jos ei muuta saa kesällä niin aika voi herkutella mansikoita, uusia pottuja, vesimelonia, skumppaa (tai sxumppaa, koska k-kirjaimia ei ollut enempää) ja jätskii!
Ja jos palaan asiaan - tosiaan siis yhdestä makrameelangasta tuli kaksi. Lehden teosta jäi pois otettuja pätkiä kourallinen ja päätin, että käytän niistä nyt hyödyksi ainakin osan.
Luonnollisin tapa siihen oli tietty makrameekorvikset! Kolmiot ja suirot solmuilla alle. Helppoa! 

Pitkään pohdin: jätänkö suorat hapsut, leikkaanko kolmioksi vai lisäänkö solmuja?
Ei mitään niistä, vaan leikkasin pyöreäksi! Näistä tuli aika hupsut hapsut.

Makrameelanka ja kolmiot muuten verkkiksestä nimeltä Sofia Knotter (ei maksettu mainos, ihan itse ostin).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.