Operaatio minimalismi osa kaksi.

Kerroin tammikuun alussa minimalismi-tavoitteestamme. Operaatio on edelleen käynnissä ja ajattelin jakaa tässä välissä lisää ajatuksia, joita olen havainnut matkan varrelta. Minimalistisuutta ei ole itsessään vielä tavoitettu, mutta ihan arjessa ja pinttyneissä tavoissa olen huomannut projektin tuomia kivoja muutoksia:

Muutos 1: Paperittomuus. Möin tulostimen pois, vaihdoin laskut e-laskuiksi..jne. Isoin muutos on se, etten enää osta naistenlehtiä. Ennen ostin, jopa monta kuukaudessa. Ja ne lehdet piti aina säästää isoina pinkkoina ennen kuin raskin silputa ne/antaa eteenpäin/heittää paperinkeräykseen. Nyt, kun pääsin lehtien ostokoukusta pois, säästän muutoksella niin rahaa kuin myös tilaa ja aikaa.

Muutos 2: Olen oppinut, että kaikkea ei tarvitse omistaa vain siksi, että "se kuuluu jokaiseen kotiin". Se voi olla ihan joku arkinen juttu, kuten folio. Meiltä loppu se kesällä ja uutta ei muistettu ostaa. Koskaan. Eikä sitä enää edes osata kaivata. Se mihin sitä ennen käytti, on korvattu ympäristöystävällisimmillä keinoilla.

Muutos 3: En ole enää vuorannut uuden asunnon seiniä tauluilla. Entisessä asunnossa oli ehkä tyyliin yksi seinä, jolle ei ollut ripustettuna mitään. Nyt luvut on toisinpäin. Pikku hiljaa on muutamia tauluja tullut esille, mutta tavoitteena on myös pitää mahdollisimman paljon seinän pinta-alaa tyhjänä.

Muutos 4: On valaisevaa oppia eroittamaan kuvitteellisen ja todellisen tunne-arvon ero. Olen vuosia säilyttänyt monia esineitä siksi, että niissä on mukamas tunne-arvoa. Kun aloin pohtimaan kunkin esineen kohdalla niiden herättämää tunnetta, ei sitä sitten enää ollutkaan. En olisi pelastanut niitä tulipalosta. Joten kiertoon (kirpparille tai kierrätyskeskukseen) kaikki sellaiset arvottomat tilasyöpöt.

Muutos 5: Olen alkanut tosissaan miettimään ihan kaiken suhteen, että paljonko ihminen oikeasti tarvitsee tiettyä tavaraa? Esimerkiksi monellako pyyhkeellä sitä pärjäisi? Pitääkö niitä olla hyllyllinen? Miksi?!

Muutos 6: Olen usein se, jolle tarjotaan kierrätettävää kamaa. Olen oppinut, että kaikkea ei tarvitse ottaa vastaan. Jos se ei aiheuta erityistä inspiraatiota tai jos sillä ei ole erityistä käyttötarvetta, sille voi sanoa ei. Kaikkea ei tarvitse ottaa kontolleen vain siksi, ettei kehtaa kieltäytyä tai jos ajattelee "joskus" tarvitsevansa. Se joskus voi olla kymmenen vuotta tai ei koskaan. Onko se sen arvoista?

Muutos 7: Kaiken ei tarvitse olla esillä yhtä aikaa. Sisustuksen yksityiskohdatkin pysyvät silmissä raikkaina, kun niitä vaihtelee. Olen vähentänyt myös "sisustuskrääsää" määrällisesti. Ennen tein röykkiömäisiä asetelmia, joista ei tiennyt minne katsoa. Nyt pyrin yhdistämään vain parisen juttua yhteen, jolloin kokonaisuus on selkeämpi ja rauhallisempi. Se on välillä yllättävänkin vaikeaa.

Muutos 8: Karsiminen ja luopuminen on järjettömän hidasta. Välillä tuntuu, ettei mikään etene mihinkään. Mutta sitten tulee kylään kylään puusilmä, joka ei yleensä huomaa mitään mistään koskaan, mutta nyt ensimmäisenä toteaa, että onpas täällä tavaramäärä vähentynyt! Tällaiset huomiot kyllä ilahduttavat, projekti siis todella etenee. Ja eikun kohti tavoitetta kuljetaan, esine esineeltä, taso tasolta ja tila tilalta.

Operaation raportointia luvassa myös jatkossa.