keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulukortit 2015.

Kuten joka vuosi, askartelen joulukortit itse. Teen sen aina mielelläni, onhan askartelu useimmiten kivaa puuhaa.
Korttien askartelussa on kivaa etenkin se, jos keksii korttimallin, jota voi tehdä ns. sarjatuotantona.
Tein kaikki joulukortit suht samanlaisiksi. Neljä joulupalloa erilaisissa kuoseissa. En leikannut palloja valmiiksi kuvioiduista papereista, vaan piirtelin tusseille kuviot itse. Näissä korteissa kuviot onnistuivat parhaiten.
Yhteen ulkomaille lähtevään korttiin pistin mukaan myös yhden pahvisen koristeen ihan pieneksi ylläriksi.
Perusmalli, ihan vaan kaksi pahvia ommeltuna keskeltä yhteen. Menee kirjekuoressa littanaksi ja voi perillä avata..
..ja ripustaa joulukuuseen roikkumaan. Ei ole syyttä tämä klassikko, mielestäni toimii koossa kuin koossa. Aikaisemmin olen vastaavasti ommellut paperiarkeista tasoille isoja paperikuusia useampana jouluna. Vuosia sitten tein kuusista myös postauksen vaihekuvineen.

6 kommenttia:

  1. Kauniita joulukortteja!

    Vastaavanlaisiin joulukuusikoristeisiin olen nyt törmännyt muutamissa muissakin blogeissa ja tässä juuri mietin, että tekisinkö muutamat pahviset tai huopaiset koristeet meidänkin joulukuuseen, hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tee ehdottomasti! Ei siihen kauaa mene :) vartissa tekee jo ison satsin! :)

      Poista
  2. Kauniita kortteja oot tehnyt ja kuusikoristekin on tosi kiva. Minäkin teen yleensä yhden idean jota sit teen sarjatuotantona. Se on mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) sarjatuotanto on kyllä joskus kivalla tapaa myös rentouttavaa :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.