perjantai 21. huhtikuuta 2017

Yllätyslahja + avautuvan lahjarasian tutoriaali.

Kerrankin sattui niin, että näin sattuman kaupalta epäsuunnitelmallisen suunnitelmallisesti ystävää, jolla oli samana päivänä syntymäpäivä. Halauksen kera hän sai pienikokoisen yllärimuistamisen.

Käytin tilaisuuden hyväksi tehdä samalla myös pikaisen tutoriaalin lahjarasiaan, jonka tekee minuuteissa ja johon ei tarvitse lainkaan teippiä, liimaa, niittejä tai muutakaan kuin vähän narua ympärilleen - eikö kuulostakin näppärältä?
Kun rasiaa ei sidota pakettiin muuten kuin lahjanarun avulla, se avautuu kivasti heti, kun naru poistetaan ympäriltä.
Ja näin sen teet: avautuva ja liimaton lahjarasia

Tarvitset: jämäkkää kartonkia (kaikki muropakettia vahvempi käy), viivoitin, lyijykynä, sakset, pyyhekumi.
Vinkki! Valitse lahjarasiaan kartonki, jonka saa taittumaan viivotinta vasten skarpisti. Testaa taittuvuus, mitä nätimmin taittuu, sitä parempi! Itse valitsin liian huokoisen ja nurkat joko ns. murenivat tai lähtivät taittaessa vinoon.

Mittaa pahviin iso neliö (esim. 15 x 15 cm). Jaa neliö poikittain ja pitkittäin kolmeen. Neliöön muodostuu yhdeksän pienempää neliötä (kukin 5 x 5 cm). Lisää keskelle oleviin kansikappaleet, toinen voi olla vähän lyhyempi. Leikkaa kappale kokonaisena pahvista. Tummanharmaaat neliöt ovat laatikon sivut, kun taas vaaleanharmaat neliöt tulevat laatikon sisälle limittäin ja niistä voi lyhentää laitoja (ks. alta kuva). Leikkaa lovit sisäsivuille (eli piirroskuvan valkoiset pystyraidat).
Pyyhi lyijykynäjäljet pois ja taita viivotinta vasten taitettavat kulmat. Nosta ns. sisäsivut ylös limittäin, lyhennä laitoja tarvittaessa. Aseta lahja sisään ja nosta ensin lyhyempi kansilaita ylös ja sen päälle vastakappale. Pidä rasiaa tiukassa otteessa ja kierrä lahjanarua ympärille. Valmista!
Lahjarasian sisällä oli cernit-massasta tehdyt muffinissi-korvikset. Saaja nimesi ne heti mustikkamuffineiksi! Nam!

5 kommenttia:

  1. Moikka!

    Olen toinen Kiepauksen ylläpitäjistä, sivut ovat varmaan sinulle tuttuja jo entuudestaan. Olisitko halukas laittamaan kierrätysaiheisia postauksiasi jakoon Kiepauksen sivulle?

    Aiemmin postaukset päivittyivät automattisesti Twitterin kautta, mutta nyt tuo palvelu on loppunut. Nykyisin päivitys tapahtuu Pinterestin kautta, eli ostaukset pitää käydä laittamassa Kiepauksen Pinterest-seinälle.

    Voin laittaa sinulle kutsun Kiepauksen Pinterestin kautta, se täytyy vain käydä sitten hyväksymässä.

    Terveisin

    Lea Kiepaus/kiertoidea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lea! Ovat tuttuja ja kiitos tarjouksesta, mutta ei tunnu omalta jutulta :)

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta! Tuo rasia vaikuttaa tosi kätevältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) se on erittäin kätevä ja myös helppo tehdä :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.