lauantai 7. elokuuta 2021

Ompelukoneen neuloille tyyny

Huhheijaa.

Sitä oltiin pienessä reissussa perheen parissa ja sen päätteeksi sain (junasta?) kotiin tultua oikein mukavan vatsapöpön (koranaa ei onneksi ollut, kävin testissä). Yksi yö meni vessan lattialla, muut pedissä voimattomana kuumemittarin kanssa. Siinä vaiheessa, kun Netflix oli sulattanut jo aivot, kirja oli luettu ja kädet vaativat jo jotain hommaa, tein sitten tällaisen.

Se on ompelukoneen neuloja varten.

Ajatus ja tarve lähti aiemmin tästä.

Mulla on vähän ongelmia ompelukoneen neulojen kanssa. A) saatan ostaa niitä "varmuuden vuoksi" muistamatta oliko kotona vai ei. B) varmuuden vuoksi ostamisen takia, laatikkoon kasautuu tyhjiä, täysiä ja kaikkea siltä väliltä olevia neulakoteloita. C) kaaos on valmis.

Plus se suurin miinus, etten ikinä muista mikä neula on koneessa just nyt. Ja sitten oikeastaan en aina edes välitä, vaan saatan ommella sillä ja todeta jälkeen että tulipas huonoa jälkeä väärällä neulalla. Tyhmää, tiedän.

Joten kokeilen avuksi tällaista pientä neulatyynyä.

Idean otin joskus muistilohkoon Facebookin kässäryhmästä, jossa joku oli tehnyt hienon vastaavan konekirjonnalla. En muista kuka sen teki ja mistä ryhmästä idea edes oli. Joten creditit nyt puuttuvat inspiraation antavalle taholle. Mutta tällainen siitä sitten tuli.

Ihan perus normineulat, jerseyn neulat ja sitten super stretch -neulat. Muitakin on (kuten nahkaneulat), mutta niitä en ikinä jätä käytön jälkeen koneeseen vaan palautan ne koteloon. Tyynyyn vois myös nuppineulalla laittaa merkin ruutuun et mikä neula on koneessa käytössä.

Eikä siinä mennyt ihan kaikki nappiin (joo seliseli). Sen verran oli voimaton olo, että ajattelin tämän kirjomisen olevan ihan mukava pieni käsityö kipeänä. Numerot ja kirjaimet tein käsin, viivat koneella (ja kas olikin säädöt ja varmaan se neulakin taas väärä). Vähän kaikki vinossa ja sinnepäin. Pikkukuumetta oli vielä mittarissa, joten piti ihan pinnistellen miettiä, että mikä kirjain tuli super-sanassa P:n jälkeen? On ihme, että kirjoitin kirjailin lopulta sanat oikein.

(Ja nyt muuten vasta tajuan, että olisihan tyynyyn voinut vetää helposti koko taulukon myös tekstiilitussilla?)

Vinkkuran minityynyn laitaan lisäsin pienen napillisen lenksun (mistä lie olen saksinut talteen), jotta tyynyn voi myös ripustaa suoraan rautamuoriin kiinni niin tyyny ei lähde pyörimään pitkin pöytää. Jos tyynyssä ei ole neulan neulaa niin sitten voi sen sujauttaa ompelupöydän vetolaatikkoon neulalaatikoiden joukkoon.

Pienen kirjailutyön jälkeen pyörittelin myös kirjailulangat järjestykseen. Tässä lähtötilanne.

Ja lopputulos! Ah, kuinka ovat kaikki nätissä värijärjestyksessä. Tykkään, kun kirjailulangat ovat kartonkipalasten ympärillä. Tämä olikin mukavaa aivot narikkaan -pyörittelyä kipeänä.

Mutta entäs nämä tyhjät kotelot?

Oletteko keksineet näille jotain kierrätyskäyttöä?

Pstt! Katso myös tämä postaus: Viisi vinkkiä; Pieniä apureita ompelijalle

4 kommenttia:

  1. Tuollainen säilytystyyny olisi kyllä hyödyllinen, kun saisi aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei kirjaile vaan helpottaa hommaa tekstiilitussilla niin toteuttamiseen ei kauaa mene :)

      Poista
  2. No tämä on kyllä niin näppärä niksi, että pitäisi melkein itsekin toteuttaa, kiitos!
    Itse teen nykyään niin, että jätän koneen paininjalan alle aina sitä kangasta, mitä olen viimeksi ommellut, niin se vähän auttaa muistamaan, onko koneessa jousto- vai tavisneula. :) Ihan itse keksin tämän alkukesästä, kun hermostuin siihen, ettei tosiaan ikinä tiennyt, mikä neula koneessa jo on.
    Meillä saattaa joku muukin joskus käyttää konetta vaikkapa korjausompeluun, ja kiitosta ideasta on kyllä tullut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin varmasti ihan toimiva tapa :) itsellä on vaan monesti silleen ettei välttämättä ole mitään mitä jättää paininjalan. Pitäisi olla sivussa aina jokin tilkku joustavana ja joustamattomana varalta, jonka laittaa jos muuta ei ole :D

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.