maanantai 27. marraskuuta 2023

Tulossa: Joulukalenteri 2023


Ensin ajattelin, että hittoon koko joulu ja joulukalenteri ja joulukäsityöt ja kaikki iloinen jouluhömpötys. Meillä on surun aika, koska rakas, pieni koiramme kuoli ihan vasta. 

Mutta toisaalta elämä jatkuu ja niin se joulu tulee, itkusta ja surusta huolimatta. Jos alkaiskin superjouluttaa surua pois? Joulukäsityöterapiaa? Ja koska kaiken lisäksi: teinhän jo kerrankin lähes tulkoon kaikki joulukalenterin luukut jo hyvissä ajoin marraskuussa. Jäljellä on vain luukutus. Ja yhden koira-aiheisen luukun korvaaminen ihan jollain muulla, koska nyt se vain tekee liian kipeää.

Joten näin mustien tunteiden siivittämänä silti julkistan: tulkoon blogijoulukalenteri vuosimallia 2023!

Luvassa paljon kierrätysteemaisia joulujuttuja - no mitäpäs muutenkaan kierrätyskäsityöblogissa kuin kierrätystä. Tavoitteena oli, että luukuissa on mahdollisimman paljon jo kotoa löytyviä materiaaleja. Ja jos kaikkia ei löydy kaikkien kodista niin siksi pyrin tarjoamaan myös ideoita ja vaihtoehtoisia materiaaleja luukkujen sisältöjen toteutukseen. Ostetaan vähemmän uutta, tehdään jo niistä asioista mitä meillä on!

Ensimmäistä luukkua odotellessa voitte tutustua aikaisempien vuosien joulukalentereihin - niitäpä jo onkin kertynyt useita! Alla suorat linkit kaikkiin ko. vuoden luukkuihin.

8 kommenttia:

  1. Oi kuinka mukavaa. Aikaisempia kalentereita onkin tullut hyödynnettyä useampaan kertaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :) toivottavasti tykkäät myös alkaneesta kalenterista!

      Poista
  2. Tykkään kun jaksat edelleen tehdä joulukalenterin :)
    Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi :) toivottavasti tykkäät edelleen kalenterin luukuista :)

      Poista
  3. En koskaan kommentoi, kun olen vähän huono ilmaisemaan itseäni, mutta nyt sen teen: Olen lukenut blogiasi monta vuotta (en muista enää yhtään, miten tänne päädyin ja kauanko siitä on, ehkä viitisen vuotta), ja tykkään siitä tosi paljon, se on todella inspiroiva (varsinkin kierrätys- ja minimalistiteemat, sekä käsityötrendit ja niiden testailu)!

    Käyn noin kerran viikossa tsekkaamassa, onko uutta postausta tullut, ja ilostun aina, kun näen, että sellainen siellä odottaa lukemista. Voisin kuvailla tätä siten, että suhtaudun tähän blogiisi niinkuin laadukkaaseen aikakauslehteen. Otan aikani, ja luen rauhassa. En jaksa somea, se on niin kiireistä ja ohimenevää, ja haluan lukea ajatuksella tehtyä tekstiä, jollaista esimerkiksi sinä teet, ja vaikka kaikki postauksesi eivät ihan niin paljon kiinnostaisi minua, luen silti ne kaikki, koska kirjoitat niin hyvin ja mielenkiintoisesti. Palaan usein myös vanhoihin postauksiisi, jos kaipaan esimerkiksi lahjavinkkejä tai inspiraatiota omiin käsitöihini.

    Odotan joulukalenteriasi taas innolla, ja samoin sitä, kun joulun jälkeen kerrot mitä lahjoja olet tehnyt läheisillesi. Niistä otan itsekin mallia sitten ensi vuotta varten (olen surkea keksimään lahjoja).

    Sinä olet todella taitava niin käsitöiden kuin sanojen kanssa.
    Osanottoni suruusi, toivotan valoa ja joulua iloa sen keskelle.
    Ja kiitokset sinulle blogistasi! ♥️

    Toivottaa lukijasi Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria valloittavan ihanasta kommentista! Tässähän menee ihan sanattomaksi :) Sanasi lämmittävät ja painan ne mieleeni seuraavaa hetkeä varten, kun mietin, että onko tässä blogin pidossa enää mitään pointtia. On siinä niin kauan, kun on sinunlaisia vakituisia vierailijoita <3 Toivottavasti tykkäät tulevista luukuista, nyt saatkin viikoittain vähän enemmän luettavaa ;) ja tulossa on myös vuotuinen lahjapankki, voi tosin olla vähän pienemmässä skaalassa.. Kiitos sinulle, että uskallauduit kirjoittamaan kommentin, mielestäni olit kaikkea muuta kuin huono ilmaisemaan itseäsi. Jätähän joskus toistekin kommenttia <3

      Poista
  4. Käyn täällä usein tarkistamassa että ei vaan ole jäänyt jotain näkemättä. Sinulla on niin kivoja ideoita ja hienoja töitä. Olet ihan ammatilainen näissä kässäjutuissa. En tiedä teetkö näitä juttuja ihan päivätyöksesi mutta todella upeita nämä työsi/ideat/vinkit ovat. Ihailen ihmisiä jotka harrastavat erinäisiä kädentaitoja ja sitten vielä jaksavat kirjoittaa ja kuvata blogia sen ohessa. Kudos!!! Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana, kiitos sanoistasi, ne lämmittävät <3 en tee työkseni, ihan vain harrastuksena kaikki :) toivottavasti käyt jatkossakin kurkkailemassa :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.