tiistai 23. maaliskuuta 2010

Miljoona mekkoa yhdessä.

Esittelen tekemäni muuntautuvan mekon, jota myös convertible tai infinity dressiksi myös kutsutaan. Ihastuin Cut Out and keepin Amberlyn versioon ja päätin pistää toteutuksen pystyyn, kun googlaamalla löysin Rostitcheryn mekkopostauksen. (Katso kuvat ja ohjeet)."I-want-it-I-want-it"-hokema mielessä kiidin kangaskauppaan ja sen jälkeen suoraan ompeluhommiin. Valitsin tumman elastisen kankaan, joka ei silitysrautaa tarvitse.Ja tälläinen siitä sitten tuli. Minimekossa on lyhyt kellohelma, napakka vyötärökaitale ja nämä yhdistetty toisiinsa vain yhdellä saumalla.Kuten kuvista näkee, tämä yksi mekko vyötärökaitaleesta lähtevien pitkien olkainten avulla muuntautuu noin miljoonaksi erilaiseksi pienten kikkailujen avulla. Mekko on toisaalta jatkumoa aikaisemmin esiteltyyn Le Sac Dress-mekkooni.

Pitäisi ihan tulostaa tämä kuva näkösälle, niin muistaisi millaisia kaikkia tapoja olikaan pukea mekko yllensä. Sitä kun usein tälläisissa tapauksissa jumahtaa siihen yhteen suosikkiin, eikä mielikuvitus enää sitten muista muita keinoja.
Kuva.

Jos olisin amerikkalainen morsian ja tahtoisin ne normaalit viisitoista morsiusneitoa ja heille kaikille saman mekon, pukisin heidät kyllä tähän monimekkoon. Onko loistavampaa tapaa saada kaikki tyytyväisiksi, kun jokainen pystyy muuntamaan mekon omannäköiseksi?


Seuraavan kerran, kun tarvin pitkää juhlamekkoa, teenkin convertible-iltapuvun! Tämä olisi myös kesällä mahtava maxidress, jos mekon toteuttaisi kevyestä ja viileästä kankaasta..

8 kommenttia:

  1. Suunnittelija on ollut luova tuota suunnitellessaan. Cool.

    VastaaPoista
  2. NYT on ihan pakko lähteä kangaskauppaan, tajusin nimittäin että elämä ilman tätä miljoonan vaihtoehdon mekkoa ei tule jatkumaan ;)

    VastaaPoista
  3. Mainio mekkonen!
    Nythän mullekin selvis mitä teen mun nude-trikoopalasta (tähän versioon se ei riitä, mutta le saciin kyllä) :D Kiitos vinkeistä!
    xoxo, Prefecta
    Another Fab Day

    VastaaPoista
  4. chatrin,
    no niin on ollut! vieläkun joku suunnittelisi kankaan, joka vaihtaisi väriä niin eihän sitä muuta tarttis enää päälle pukeakaan..

    tipitii,
    hop hop kangaskauppaan niin elämä ei lopu :D

    prefecta,
    ole hyvä, kiitos, kiva että inspiroiduit niin tulee trikoopalakin sitten käyttöön ;)

    VastaaPoista
  5. Madam BC, kiitos suuresti, että pidät näin mahtavaisaa blogia :----) Rakastuin blogiisi täysin, ja tämä löytyy aina auki välilehdistäni.
    Olen inspiroitunut monista ohjeista, ja vihdoin, mie uskalsin hankkia itselleni ompelukoneen ihan kotio asti!
    Ja on myös blogisi ansiota, että miul on suurenmoinen joulufiilis päällä! Täällä mie jo suunnittelen joululahjoja... Vähän etukäteen :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kivasta kommentista :) Vielä kivempaa on, että olet todella hankkinut ompelukoneen, siitä se lähtee! :) Toivottavasti viihdyt messissä jatkossakin. Ps: koskaan ei voi olla liian etukäteen joulufiilistä, parempi aikaisin kuin liian myöhään ;)

      Poista
  6. Jos vielä teet tällaisen mekon, olisi ihanaa jos tekisit myös tutoriaalin! Voisitko? Kyllähän noita ohjeita vois lähteä suomentamaan, mutta muutenkin hieman piilottelevat ompelijan taidot eivät varmasti pahastuisi suuresta avusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähiaikoina ei ole ainakaan aikomus tehdä enää uutta samanlaista mekkoa, mutta ehdottomasti jos teen niin voin suomenkielisen tutoriaalin tehdä :) Jos päädyt itse kääntämään ohjetta ja jostain on epäselvää, kysy selvennystä vaikka sähköpostilla. Autan mielelläni, jos vain pystyn :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.