Kenkälaatikot.

Eilisen iltapuhteita: kasa kenkälaatikoita. Huh ja huhhuh. Monta boxia, liian monta kenkäparia. On se määrä onneksi pienentynyt vuosien takaisesta. Muistan laskeneeni, että omistin joskus 42 kengät, joissa oli enemmän tai vähemmän korkoa (eli pl. tennarit, saappaat ym kengät). Nyt tuo määrä tuntuu älyttömältä! Enhän edes käyttänyt niitä kaikkia. Hirveää keräilyä! Niiden säilyttäminenkin oli hankalaa, suurin osa oli hyllytasoilla "esillä".. ja siksi niistä joutui oikeasti vähän väliä pyyhkimään pölyjä!! Silloin itutti, nyt ituttaa enemmän..mitä hukkaa! Miettikää, kuka tahtoo käyttää sellaiseen aikaansa?

Ja nyt, projekti minimalismissani, oli taas jälleen aika karsia kenkiä. Heiheit vaan osalle, koska olen tullut siihen tulokseen, että mitä ihmettä vuodesta toiseen säilytän kidutusvälineenä toimivia kenkiä? Pois sellaiset tuskaa tuovat korot. Jäljelle vain sellaiset, a) joilla pystyy kävelemään b) jotka ei paina, purista, hierrä tai pistä, c) joilla pystyy tarvittaessa tanssahtelemaan, ja ennen kaikkia: c) joita haluan pitää myös jalassa.

Okei, tunnustan. Vähän lipsuin tästä kolmen säännöstä. Säästin muun muassa parit epämukavat kengät (koska olen ne itse kustomoinut) ja ylioppilasjuhliin ostetut torrakot (ts. liian korkeat ja liian kapea kantaiset korkokengät) ..joista en raskinut millään luopua (ainakaan vielä). Ehkä joku päivä en tunne mitään niitä katsoessani ja annan ne eteenpäin sellaisella, joka myös todella tahtoo pitää niitä jalassaan.

Ja jotta säästämisen arvoisia kenkiä tulisin myös oikeasti käyttämään, tarvitaan siihen vähän muistiapua. Perinteisenä ratkaisuna oli tehdä laatikoille etiketit. Koska kuka nyt jaksaa leikkiä muistipeliä silloin kuin etsii mielessään vain sitä yhtä tiettyä kenkäparia? Monta kertaa on se oikea pari ollut viimeisessä boxissa ja monesti matkalla on tullut yllätysmomenttina vastaan liian monta kenkäparia, joita en muistanut omistavani.. ja sekös on todella turhauttavaa!

Ja tässä on sitten lopputulos vaatekaapin päällä, kenkäkerrostalot pötkössä. Eipä tarvitse enää arpoa mitä on missäkin, näkee heti mitkä ovat vaihtoehdot. Onneksi näitä on kuitenkin sen verran vähän, että värit muistan, vaikka en voinutkaan käyttää väritulostusta kuvien printtaamiseen.

Vielä, kun jokupäivä näistäkin lähtisi osa pois, jotta voisin satsata ihan kunnollisiin ja yhteneväisen sieviin kenkälaatikoihin. Sellaisiin, joista ei pikku tuuppauksesta mene kulmat sisään ja kannet liiskaksi.

Ja katonrajasta toiseen, reipas vuosi sitten huomasin, että vaihtuvaa kenkäkavalkadia voi pitää myös ikkunan yllä verhopaneelin (vai-mikä-tuo-puinen-höskä-on?) päällä. Siinä ne ovat kuin kanat orrella. Moni vieras on hätkähtänyt, että miten tuo kestää, mutta kestäähän se. Ei sitä tarvitse täyteen ladata, muutamat kenkäparit aivan vallan mainiosti kannattelee ilman, että alas romahtaisi kesken yöunien.