tiistai 9. tammikuuta 2018

5 hittilahjaa.

Pistetäämpä pökköä pesään ja keksitään otsikko 5 hittilahjaa viime joululta!

Muuten esittelen yksittäisinä postauksina tekemiäni joululahjoja vielä heinäkuussakin.. Joten tässä tulee viisi taatusti toimivaa itse tehtävää lahjaa - joku voisi jopa sanoa klassikoiksi (tai tuleviksi sellaisiksi).
Hittilahja 1: Sytykesipsit

Harva on varmaan voinut välttyä näiltä. Syksyllä se rumba taas alkoi ja joka tuutista niitä tuli. Itsekin aikoinaan sytykeruusujen tulvassa munakennosytykkeitä kokeilin.. joten olihan sitä myös sytykesipsejäkin kokeiltava.
Ohjeita ja pikkuniksejä näihin on niin monta mitä servettiäkin. Itse tein sytykesipsien pienen erän näin: Kippasin kynttilänjämät matalaan lasipurkkiin ja purkin kattilaan (pohjalle vähän vettä). Näin vältyin siltä, että steariini olisi pilanut hyvän ruokakattilan (tai olisihan sitä voinut hankkia kierrätyskeskuksesta äläskelpoisen kynttilänsulatuskattilan).

Sulattelin steariinit muutamassa satsilla ja saumurin metallisilla pihdeillä (ne oli helppo puhdistaa jälkikäteen) dippasin vanulapun kerrallaan sulaan steariiniin (ihan kevyesti vain, imaisee helposti liikaa) ja sitten levitin leivinpaperin päälle. Suit sait sukkelaan siihen sitten päälle valmiiksi leikattu servetin päälikerros päälle. Sitten annetaan sytykkeen vain jäähtyä ja kuivua. Helppoa!
Pakkasin setin sytykkeitä vanupuikkorasiaan. Siinä oli hauskasti avattava kansi. Ja kun rasian päällysti kuviollisella kontaktimuovilla niin siitä tuli oikein vielä hauskempi. Pistin mukaan myös paketin tulitikkuja (jotkut muuten myös pistää tulitikun jo dipatessaan vanulapun ja servetin väliin pilkistämään).

Ja miten niitä sytykesipsejä sitten käytetään? "Kun takkaan tulen haluat sytyttää, sytykkeet varmaan miellyttää. Yksi sipsi puoleen väliin repäise, sitten tulitikku rääpäise. Sipsi puiden väliin tikulla sytytä, ei sammuva tuli enää ärsytä!"

Itsehän takattomana en päässyt näitä kokeilemaan, mutta lahjan saajat olivat heti joulun jälkeen kokeilleet ja hyvin oli syttynyt! Ja niinhän ne sanoo myös muut sipsien dippailijat. Ei ihme, että on käytännönlahjana suosittu!
Hittilahja 2: Selänpesin

Tämä on klassikko. Selänpesin kovalle saunojalle. Toimii hierovana, kuorivana ja puhdistavana. Pistin tämän samaan pakettiin sytykesipsien kanssa.

Tee selänpesin näin: Osta suuri ja ohut froteinen käsipyyhe, taita kahtia oikeat puolet vastakkain. Ompele pitkä sivu yhteen. Käännä oikein päin ja nuppineulaa päihiin puuvillanauhasta (esim. yhteen ommeltu kanttinauha) rivat. Ompele päät kiinni. Valmista! Oikein supernopea klassikko! Helppo tehdä ja helppo käyttää.
Hittilahja 3: Pyykkietikka
Hittilahja 4: Pyttypommit (ks. lisää alempaa)

Tämäkin idea levisi Facebookin kässäryhmissä tonttuoveakin nopeammin. Pyykkietikka, toisin sanoen kevyempi tapa käyttää huuhteluainetta. Itse olen käyttänyt vuosia ihan sellaisenaan lorauksen, mutta hienostuneempi tapa on lisätä etikkaan tuoksuva elementti. Mielestäni hyvä ekologinen lahja - etenkin, jos sen kylkeen laittaa jotain muuta lisäksi.

Tein lahjaksi ja itselle Laventeli-pyykkietikkaa näin: Kaadoin pulloon 4 dl etikkaa ja 1 dl vettä. Lisäsin tipoittain laventelin tuoksuista eteeristä öljyä (noin 20 tippaa). Herkkänenäiselle voi riittää vähempikin määrä. Pulloa voi lopuksi vähän hölskytellä, että öljy sekoittui.
Hittilahja 5: Pyttypommit

Pyttypommit! Ne ovat..kirjaimellisesti pyttyyn pistettäviä pommeja. Minulla sydämenmuotoisina (edellisessä kuvassa keskellä). Ne puhdistavat ja irroittavat likaa. Tai ainakin pitäisi. Ekan satsin kokeilin itse ja..kyllähän ne irroitti, mutta en nyt ehkä vakuuttunut, että kokonaan kunnon pyttymyrkkyä ja harjaa voittaisivat. Ehkä siinä pesun välissä voi heittää pyttyyn ja ottaa lisääaikaa pesulle? Mutta kovinkaan räjäyttävää puhdistuskokemusta ei voi odottaa - joten ei ehkä se varmin klassikko, mutta varmasti helppoudessaan ja nimen hauskuudessaan sellainen lahja, mitä saaja varmasti kokeilee.

Tein pyttypommit näin: Sekoitin hiukan vajaan 2,5 dl soodaa ja 0,5 dl sitruunahappoa toisiinsa pienessä kulhossa. Siihen lisäsin 1 tl tavallista nestemäistä tiskiainetta, sekoitin nopeasti (vähän kuohahtaa ja menee hassuksi) ja painelin lusikalla silikonivuokiin. Annoin kuivua yön yli ja siinäpä se!

Myös muita eri ainesosista tehtäviä pyttypommeja voi etsiä hakusanoilla Homemade/Natural (Fizzy) toilet bombs. En enää löytänyt mistä oman "reseptin" poimin, koska tavallaan yhdistin siihen kaksi eri ohjetta..
Hittilahja 4: Muistipeli

Kuka lapsi ei nyt muistipeleistä tykkäisi? Yhteinen pelaaminen on hyvää laatuaikaa ja opettaa lapselle sääntöjä, kärsivällisyyttä ja myös hyvän voittajan/häviäjän roolia. Etenkin pienten lasten pelit voivat olla myös helppoudessaan uuvuttavia aikuiselle pelaajalle, joten uusi pieni peli on varmasti kiva lahja myös lasten vanhemmille.

Tämä nimeämäni Hai-peli on muistipeli, jossa kerätään kaloja, vältetään hai-kortteja ja pyritään löytämään kultakalat! Tulostettava peli löytyy MollyMooCrafts -blogista (Don't wake the shark -matching pairs). Printtasin (A3-arkille, tuli kivemman kokoiset pienten lasten käsille), leikkasin ja liimasin palat, ensin kartongille (sai vahvuutta) ja sitten kontaktille (sai kivemman pinnan). Lopuksi suomensin omin sanoin peliohjeet ja pistin kaikki laatikkoon.
Tätä peliä pääsin myös jouluna pelaamaan! Ja arvaatteko, tietenkin annoin pienemmän voittaa hävisin. Yhyy.

6 kommenttia:

  1. JES, nuo sytykesipsit on TÄYDELLISIN lahjaidea ikinä! Mun vanhemmat alkaa rakentamaan uutta mökkisaunaa kesällä, ja sen pitäisi valmistua hyvissä ajoin ennen heidän synttäreitä. Tämä ajatus siis visusti talteen, KIITOS! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, aivan täydellinen mökkilahja! Ole hyvä! :))

      Poista
  2. Pyttypommeista tulee mieleen joku Weasleyn kaksosten pilailutuote...:D Hyviä ideoita kyllä (eivätkä vanhene)!

    VastaaPoista
  3. Kaikki ideat tulee toteutettua.Hiton hyviä ideoita.Mökille mukaan ja selänpesin paras.

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.