perjantai 14. elokuuta 2015

Liero-korun muodonmuutokset.

Näin HM:ssa tämän kaulakorun. Hoksasin, että senhän voi purkaa kokonaan. Ei ole hinnalla pilattu, joten ostetaan!
Ja kotona koru meni paloiksi. Solmupäät auki ja leikkureilla koruvaijeri poikki. Päät, ketjut ja lukot talteen.
Koska koru oli liian hallitseva ja jotenkin hassun kokoinen suhteessa kaulaani, puolitin sen pätkäksi. Nyt se on kevyempi ja monikäyttöisempi. Voi käyttää arjessakin! Ja voi kantaa joko pitkässä tai lyhyessä ketjussa.
Ja kun kerran palasia jäi purettaessa ihan hirmusesti jäljelle (ostin perään vielä toisen samanlaisen korun!)...
..tein myös kaksi muuta kaulakorua. Samalla idealla, mutta helmien kanssa yhdistelemällä. Toinen puuhelmillä ja toinen muovihelmillä. Hauskaa kuinka erilaiselta osat näyttävät yhdistettynä helmiin!
Pisteenä iin päälle tein myös korvakorut. Eikö tulekin mieleen jonkinlainen marjan ja tammenterhon yhdistelmä!?
Kannatti ostaa, yhdellä kolikolla tuli monta korua! Ja osia jäi ylitsekin, tiedä mitä kaikkea niistä vielä keksii lisää.

20 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea! Itsellänikin on samanlainen (mutta pienempi) koru ollut purettuna vaikka kuinka kauan, mutten ole saanut osista vielä inspiraatiota, nyt sellainen tuli, kiitos. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ♥ ...olet taitava!

    VastaaPoista
  3. Tammenterhokorvikset tai voisko ne olla käsikranaatit?? Sokka irti :D Upeat kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsikranaatti voisi olla kyllä aika kuvaava myös! :D kiitos!

      Poista
  4. Wau! Olen vasta viime aikoina löytänyt kiinnostusta tällaisia pukeutumiskoruja(?!? onkohan oikea termi ?!?) kohtaan.. Sain uuden aiheen keräilylle, sillä kivasti näitä löytyy kirpputoreiltakin..
    Liero kelpaisi minunkin kaulaani ja empä ole aiemmin tajunnut katsoa koruja purkumielellä!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukeutumiskorut tai varmaan käy myös nimike statement-koru :) kirppikset ovat todella hyviä korujen osien ostopaikkoja. Myös alemyynnit, niistä minä bongaan valtaosan korumatskuista :)

      Poista
  5. Onpa kivoja koruja, eikä kyllä tullut paljon hintaa projektille! Mulle tulee korvakoruista mieleen käsikranaatit...:D Hienot ovat nekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ei tullut ei ja osia jäi hurjasti jäljellekin :) käsikranaatit ovat kyllä hyvä nimi korviksille! :)

      Poista
  6. Hienoja! Mua aina harmittaa, että en voi noita "rihkamakoruja" käyttää. Koruaskartelu olisi paljon kivempaa, jos ei olisi allerginen korumateriaaleille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) se on kyllä harmi. Ehkä sitten voi tehdä vain lahjoiksi muille.. :)

      Poista
    2. Antrasiittisia korviskoukkuja on ainakin myynnissä sinellissä. Niitä voi esim nikkeliallerginen käyttää. Muistelisin myös törmänneeni muihinkin korunosiin jotka ovat antrasiitista.

      Poista
  7. Voi että, toivottavasti täältäkin päin löytyisi jostain H&M:stä tuollainen. Olen nukkekoteilija nii noistahan saisi monen monta pikku kippoa, jalallisia tai ilman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kipot ja kulhot tulisi moneen kotiin! Itse näkisin myös lamppuina! :) tsemiä etsintään, jos vielä löytyisi oma nukkekotoiluun :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.