tiistai 5. marraskuuta 2019

DIY: Kikka tunikan suurentamiseen.

Pystyraita hoikentaa - eikun miten se meni?

Vaakaraitatunika ainakin leventää, totesin. Kauniisti voisi sanoa, että mitenkäs se vaate ihan itsestään on kaapissa kutistunut? Mutta ehei, kyllä saa ihan itseään syyttään. Ei edes sillä, että lipsahti liian korkea pesulämpötila pesukoneeseen vaan sillä, että on käynyt pieni pötsiintymisen ilmiö. Kyllä, olen lihonnut, sanotaan se nyt ihan suoraan. Ja koska tuppivaatteissa ei ole kiva olla, on keksittävä luovia ratkaisuja.

Tässä tulee operaatio kultsi, kutistin tunikani - ja nyt suurennan sen takaisin!
Lähtötilanne

Tein viime vuonna raidallisen tunikan. Ihan simppeli, ei mitään kummallisuuksia. Ainut jippo oli siinä, että tunikaa pystyi pitämään ihan mitenpäin vain - se on kääntötunika! Toisella puolella oli v-pääntie, toisella puolella pyöreämpi ja laakeampi pääntie. Mukava ja monikäyttöinen vaate, joka sitten jäi loppujen lopuksi ihan liian vähälle käytölle koska herkuttelujen kääntöpuoli kostautui.

Ks. kääntötunikan postaus tästä. 
Ennen vs. jälkeen

Ja nyt, kun tunika oli virunut käyttämättä melkoisen pitkän tovin kaapissa ja yritin sulloutua siihen, tajusin että melkoinen makkarankuori on. Ahdistaa koko pituudelta. Ei sellaista ole kiva pitää, jos tuntuu, että mikään vatsamakkarat näkyy raitojenkin läpi.

Ja sitten ratkaisu! 

Minulla on yksi musta ihan lemppariostomekko, jossa on sivuilla valkoiset kaitaleet. Siitä sain idean: lisään myös tunikaan kaitaleet ja samalla siihen tulee lisää kaipaamani ympärysmittaa.
DIY: Tunikan suurentaminen

Tein sen näin: Ratkoin tunikan sivusaumat auki. Leikkasin mustat kaitaleet, joiden pituus ylsi kainalosta helmaan, Ompelin kaitaleet sivusaumojen väliin.

Periaatteessa homman olisi voinut jättää tähän, mutta mustaa kangasta vielä jäi palasia. Yhdistelin palaset jatkuviksi suikaleiksi ja vielä huolittelin sillä sekä pääntien että helman. Helmaan tuli samalla hiukkasen lisää pituutta.
Ja niin sain taas tunikan käyttöön! Ei se löysä toki nytkään ole, mutta sentääs näyttää siltä, ettei ole vedetty kolmea kokoa liian pientä vaatetta päälle. Ei ahdista ja jos tässä pääsis hiukan kapeampaan linjaan takaisin niin sittenhän tunikaan tulisi lisää mukavaa väljyyttä.

Hauskaa muuten kuinka helman kaitale uppoaa mustiin housuihin. Näyttää paljon lyhyemmältä mitä sitten oikeasti lisäpituuden kanssa onkaan.

2 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen korjaus! Tuollaiset tunikat ovat ihanan monikäyttöisiä. Itse tykkään käyttää tunikoita töissä.Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.