perjantai 10. heinäkuuta 2020

10 x roskan kierrätys.


Nyt homma roskien juurille. 

Joskus ennen saatoin sanoa "kierrätän kaiken". No sehän on mahdottomuus, että ihminen pystyisi ihan totaalisen täydellisesti sataprosenttisesti kierrättämään aivan kaiken koskemansa ja käyttämänsä. Mutta joskus tuntuu, että voisi lähelle päästäkin, jos katsoisi kaikkia roskia pari kertaa ennen roskiin laittamista. Tässä ainakin kymmenen sellaista asiaa, jotka kierrätin ja kierrätän - kymmenen sellaista mikä varmasti aika monella muulla saattaisi mennä sellaisenaan roskiin kierrättämättä.

Katsotaas löytyykö kymmenestä ideasta sulle mitään uutta vinkkiä? Jos kyllä, se olisi mahtavaa, koska sehän tarkoittaa aina yhden asian vähemmän roskiksesta! Suurin osa näistä "roskista" on sellaisia, jotka löytyvät aina joskus ihan jokaisesta kodista.

Here we go: 10 ideaa - kierrätä roska käyttöön
1/10 Roska: Reikäiset sukat

Ratkaisu: Leikkaa paloiksi.

Ja mihin sen voi käyttää? Rullattu varsikappale on mennävuosien nutturadonitsi, mutta sukka on nutturakampauksen lisäksi myös mitä mainioin siivousapuri. Säilytän siivouskaapissa aina paria sukkaa kokonaisena että paloiksi leikattuna. Erittäin hyviä putsareita sellaisiin paikkoihin, joissa on joko siivousaine tai siivottava kohde niin tuhtia tavaraa, että normisiivousrätti jäisi pesussakin likaiseksi. Tällaisiä tilanteita ovat esimerkiksi pyörän fiksauksessa öljyset paikat tai siivousbensiinin (no se apteekin tahranpoistomyrkky) käyttäminen (pienellä sukkapalalla on helppo tuputtaa tahraan). Kokonainen sukka sujahtaa hyvin käteen ja sillä on helppo pyyhkiä vaikkapa kaihtimien välistä (koska nekin keräävät ihan superpaljon pölyä ja muuta skeidaa. 

Ekstravinkki! Unohda kertakäyttöset vanulaput kynsilakan poistossa. Käytä sukkapalaa, ajaa aivan saman asian! Sukkahousut toimivat myös oikein hyvin kynsilakan poistamisessa.
2/10 Roska: Vaatteiden merkkilappuhärpäkkeet

Ratkaisu: Pura ja katso mitä irtoaa.

Ja mihin sen voi käyttää? Kaaressa voisi mennä roskikseen, mutta entä jos kuitenkin otetaan aikalisä? Avaa nyörit, niistä saa hyviä ja kestäviä lenkkejä pienen asian yhteen sitomiseen tai ripustamiseen. Pienet hakaset ja hakaneulat ovat söpöjä ja aivan käyttökelpoisia. Itse niputan noilla pieniä lenkkejä, renkaita ja vaikkapa litteitä nappeja yhteen. Ja entä pahvit? Joko materiaalin mukaan pahvin- tai paperinkeräykseen tai jos oikein HC tahtoo olla niin ne voi myös päällystää. Nätti paperi päälle ja vaikka pakettikorteiksi!
Ekstravinkki! 

Vaatemerkkihärpäkkeet, joissa on kankainen tai muovinen lenkki, lähtee todennäköisesti rivakalla vedolla irti. Mitä todennäköisimmin lenkki on myös uudelleen käytettävä. Testaan aina, irtoaako ja voiko irrottaa ees taas - jos voi jää lenkki talteen. Sitähän voi käyttää vaikka missä. Olen lenkeillä sulkenut esim. isoja kartonkirullia tai kapeita (lahja)paperirullia yhteen.
3/10 Roska: Vanhat kengännauhat

Ratkaisu: Vedä vanhoista kengistä talteen ja pese pesupussissa puhtaaksi.

Ja mihin sen voi käyttää? Toisiin kenkiin tai ihan mihin vain nyt vahvaa nauhaa voi ikinä tarvita.
4/10 Roska: Rikkinäinen puhelimen kotelo

Ratkaisu: Ota vahvat sakset ja leikkaa paloiksi. Esimerkiksi pienet magneetit ovat yleensä materiaalien välissa ihan ilman mitään liimoja.

Ja mihin sen voi käyttää? Koteloiden magneetit ovat pieniä ja litteitä, mutta yllättävän vahvoja. Käytä mihin vain mihin magneettia voisit tarvita. Käytä vastakappaleina tai erikseen esim. jääkaappimagneetteina.

Olen tämän tehnyt ennenkin esim. tässä kolmen kierrätysvinkin postauksessa.
5/10 Roska: Pakkauslaatikot sisusmuovineen

Ratkaisu: Pura ja leikkaa. 

Ja mihin sen voi käyttää? Käytä laatikko sellaisenaan tai päällystettynä säilytys- tai lahjalaatikkona. Leikkaa sisusmuovit paloiksi ja katso käyttövinkkejä muovin uusiokäyttöön esim. tästä huttupakkaus-postauksesta.

Kyseinen varastossa vuosia piileksinyt ipadin laatikko meni ihan sellaisenaan säilytyslaatikoksi. Nämä applen laatikot ovat todella kestäviä laatikoita. Sisältä muovin leikkasin paloiksi (ks. yllä olevan linkin vinkit), paperit paperinkeräykseen ja kotelo, jossa paperit olivat, meni "paketointilaatikkoon", joka sisältää materiaaleja, joihin on hyvä pakata ja paketoida erilaisia asioita. Kotelo oli aika siisti ja mietin, että siihenhän voisi paketoida jonkun litteän lahjan joskus. Teippaa vain takaosan tekstit piiloon. Sopisi myös lahjakortin paketointiin ihan litteän kuoren sijaan.
6/10 Roska: Pakkausmuovit ja -pussit

Ratkaisu: Viikkaa ja säilytä.

Ja mihin sen voi käyttää? Oli tavarassa sitten ympärillä pakkauspaperia, muovia tai tällaista mitä lie polyesteria, laskostan ne talteen. Eipä ole koskaan tarvinnut ostaa postittamiseen pakkausmatskuja, kun on aina pakkauspaperia ja -muovia mihin kääräistä. Toimii postittamisen lisäksi myös muuttopakkauksessa. 

Tämän metrin kokoisen polyesterpussin leikkasin kuitenkin auki ja viikkasin "kankaan" ompelumeininkeihin. Mitä loistavin matsku, jos joskus tarvitsee leikata ja ommella vaikkapa hihalle tai muulle pienemmälle asialle testikappaletta!
7/10 Roska: Yksinäinen muovikansi

Ratkaisu: Älä heitä roskiin vaan leikkaa talteen.

Ja mihin sen voi käyttää? Tähän käy moni sama idea mitä löytyy vinkin 5/10 sisusmuovin linkkivinkistä. Jos ei ole heti tarvetta ja käyttöä, voi kannesta saksia paksut reunat pois ja voi säilöä pelkän suoran kannen. Ei vie paljoa tilaa ilman reunoja! Mutta varo etenkin kirkkaiden muovien kanssa, ne saattavat maastoutua kohteeseen niin hyvin, että jäävät piiloon. Kuvassakin on niin kirkasta kaveria, että eipä juuri ole valokuvalla informatiivisuutta. 
8/10 Roska: Kulunut pensseli

Ratkaisu: Kohtele kuin mitä vain tikkua.

Ja mihin sen voi käyttää? Pensseli, josta on kulunut harjakset pois? Ei roskiin, vielä voi käyttää hyväksi. Leikkaa kaikki haivenet tasaiseksi niin pää toimii pyöreiden maalipilkkujen tekemiseen. Leikkaa kaikki haivenet pois ja käytä pelkkää metallipäätä muovailussa aputikkuna. Toimii myös hyvin maalien ja liimojen sekoitustikkuna. Maaliroippeet pois hiottuna väliaikaisena kasvin tukikeppinä (riippuen pensselin pituudesta). Pitkä pensseli uudelleen maalattuna tai päällystettynä vaikkapa seinäkankaan tai pikkumakrameen ripustuskeppinä. Kyllähän niitä vaihtoehtoja on.
9/10 Roska: Muovikansion paperipuristin tai-mikä-lie-onkaan

Ratkaisu: Revi tai leikkaa kansiosta irti ja liimaa uuteen taustaan.

Ja mihin sen voi käyttää? Kansio meni rikki, mutta itse metalli-asia oli ehjä. Onneksi hoksasin, että lähteehän se vaikka väkivallalla muovikansiosta irti. Kuinka hieno esine! Vipua vääntämällä väliin saa vaikka kuinka ison nivaskan papereita. Siitä vain liimaa alle ja päällystetyn puulevyn yläreunaan kiinni. Klipsiin saa käytössä olevan ohjeen tai vaikkapa kaavat hyvin näkyville. Tuonhan voisi ripustaa vaikka seinälle.
10/10 Roska: Rikkoontuneet verhonipsut

Ratkaisu: Kohtele kuin mitä vain klipsiä tai paperipuristinta.

Ja mihin sen voi käyttää? Nämä toimii ihan missä ja miten vain! Niputan ohjeita ja kartonkeja yhteen. Kiinnitän pikkujuttuja seinälle inspiraatiotauluun kiinni. Jos päät eivät ole liian terävät (että jää jälkiä), toimivat myös esimerkiksi nahkapalojen yhteen ompelussa nuppineulojen tapaan (eli reunat nipsulla yhteen ja poista paininjalan lähestyessä).
Ekstravinkki! 

Verhonipsuissakin on eroja. Nipsu, jonka päässä on lenkki, on mitä näppärin klipsi myös ylösalaisin. Saatan niputtaa lenkkiin esimerkiksi seuraavan päivän mekkoon valmiiksi korvikset. Saumaan vaan kiinni, niin ei jää jälkiä ja korvikset eivät unohdu matkasta. 


Sellaisia kierrätysideoita! Kommenttiloota on vapaa - jaa oma vinkkisi!

6 kommenttia:

  1. Nuo pyöröpäiset hakaneulat on myös maan mainioita silmukkamerkkejä isommissa neuletöissä, sillä ei jumita puikoilla kuten normi-hakaneula toisinaan tekee. Nimimerkillä: Omistaisinpa niitä enemmän..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten ovat, oon kanssa joskus käyttänyt niitä silmukkamerkkeinä ennen kuin omistin mitään muita silmukkamerkkejä :D

      Poista
  2. Meillä säästetään myös pakkauspaperit ja -muovit. Joululahjoistakin tulee kivat kun käärii niihin. Käytän myös kankaisia lahjapusseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaiset lahjapussit ovat kyllä ihania, kiva et käytät myös niitä! :)

      Poista
  3. Nää kierrätysvinkit on kyllä tosi hauskoja ja hyödyllisiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla et pidät näistä :) hauska ja hyödyllinen on kyllä hyvä yhdistelmä kierrätyksessä!

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.