perjantai 11. kesäkuuta 2021

Unikkotennarit

Unikot! Tuo klassikkokuosi, kaikki tuntee sen.

Itselläni siihen on viha-rakkaussuhde. Vuonna peruna minulla oli rippijuhlamekko sinisestä unikosta. Sitten sitä puski ikkunoihin ja keittiönkaappeihin, kunnes ajan myötä tuli ähky. Hyi, unikkoa - kaikki pois! Kun myöhemmin pääsin työkseni myymään Marimekon kankaita, ihastuin uudelleen unikkoon - kunnes taas iski kuosiähky. Marimekkoa, never again! Kunnes taas... aikaa on kulunut ja ai että se näyttää taas jotenkin raikkaalta - etenkin mustavalkoisena!

Joten siitä se ajatus sitten lähti.

Tai ei oikeastaan. Ensin laitoin mustat tennarit ostoskoriin ja siitä se sitten lähti. Niin nätisti viekottelivat ja kuiskuttelivat: maalaa meidät! Ihan mustia kenkiä menin ostamaan (kun edellisistä oli ulkopohjat ihan halki ja hörppäsivät kaiken veden sisään), mutta inspiraatiolle oli annettava periksi!

Aloitin sillä, että ihan harjoittelin unikon piirtämistä paperille. En ollutkaan koskaan tätä klassikkokukkaa piirtänyt missään muodossa. Helppo kuvio, mutta sille on ominaiskohtansa mikä tekee siitä juuri unikon.

Sommittelin piirtäessä jo, että minkä kokoisia unikkoja sitä kenkään mahtuisi joko kokonaan tai osittain.

Piirroksista valitsin kaksi isoa ja kaksi pientä unikkoa. Leikkasin ne ihan kaavoiksi. Ajattelin, että parempi se on sommitella ja hahmotella (piirsin liitukynällä) unikot suoraan kenkään, jotta kukkien väliin jäävät tyhjät välit pysyvät suht tasaisena. 

Ihan hyvä siinäkin mielessä oli piirtää rajat valmiiksi - tunnen itseni sen verran, että muuten vapaasti maalatessa olisin jossain vaiheessa kuitenkin kyllästynyt maalaamaan yhtä ja samaa kuvioita, joten loppupeleissä kenkiin olisi saattanut ilmaantua jotain päivänkakkaroita.. nyt kun se ei ollut mahdollista, oli pakko pysyä piirretyssä suunnitelmassa.
Sitten maalaamaan! Oli helppoa (ja ehkä joskin vähän tylsääkin, mutta siksi myös ihanaa aivot narikkaan -maalausta), kun käytin vain ja ainoastaan valkoista.

Jotta väristä sai tasaisen, oli maalattava alueet kahdesti läpi.

Lopuksi maalikerrosten kuivuttua käsittelin vielä kaikki reunat mustalla permanenttitussilla (Sharpie), jotta reunoista sai skarpimmat. Tussilla sai myös tussattua pari pikkuhutireunaa piiloon.

Eikö näytäkin melko hyvältä! 
Yritin sommitella erikokoiset unikot niin, että olivat suht tasaisesti suhteessa kenkäpuoliskoihin, mutta kuitenkin niin, että yksikään unikko ei ole just samassa kohtaa tai just samassa asennossa toisessa kengässä.
Näistä kyllä tykkään. Mukavaa mustavalkoista. Kyllä kannatti vastata inpsiraation kutsuun.

En olekaan muuten maalannut vuosikausiin itselleni kenkiä. Monia tilaustöitä on tullut maalattua, mutta itselleni en ole kustomoinut. Tuntuu ihan erikoiselta. Ihan custom ja ihan itselleni!

6 kommenttia:

  1. Hienot tuli. Blogiasi on mukava seurata.

    VastaaPoista
  2. Hienot! Tämä blogi ei petä koskaan ja miten ihailtavan paljon postauksia. Paljon ideoita ja ajatuksia kierrätyksestä.
    biloba

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, ihanasti sanottu :) toivottavasti tykkäät myös jatkossa!

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.