In memoriam Cora

In memoriam Cora 2006-2023

Tuli päivistä viimeisin. Eilen oli elämäni raskain päätös sanoa hyvästit.

Viimeinen halaus, viimeinen katse silmiin, viimeinen silitys. Hyvästi ystäväni.

Meillä on ollut pitkä yhteinen tie. Paljon pitempi mitä monella muulla ja olen siitä hyvin kiitollinen. Cora oli minulla koko aikuisikäni emmekä koko tänä aikana olleet kertaakaan enempää kuin kuutta päivää pitempään erossa. Nyt lopullinen ero tuntuu täysin musertavalta. Kuka edes olen ilman koiraa? Voin vain lohduttautua sillä, että Coralla oli hyvä elämä. 17 vuotta ja yksi viikko. Ja loppuun asti oli niin pirteä ja reipas oma itsensä, vaikka vanhuus toikin mukanaan kaikenlaisia vaivoja. Mukauduttiin seniorikoiran elämään ja yritettiin tehdä siitä mahdollisimman hyvä, elämäniloa kun oli niin paljon. Viimeiset hetket vietettiin kiinteästi yhdessä kaikkea hyvää vaalien, vaikka se teki todella kipeää.

Nyt jäljellä on vain rintaa rutistava suuri ikävä. Oli oikea päätös päästää pois, vaikka nyt koti on niin hiljainen ja iloton. Luulen koko ajan kuulevani pienet tassut lattiaa vasten. Kohta Cora tulee nurkan takaa Ikean rottaa heiluttaen ja kysyen: leikitäänkö? Mutta ei hän enää tule.

Mielessä soi Laura Närhen Annan sut pois -laulun sanat, vaikka ne eivät kerrokaan ihmisen parhaan ystävän menettämisestä, osuu ne näihin luopumisen tunteisiin nyt kovin hyvin.

"Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu
Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu
Hymyillään vaan
Ei oo muutakaan enää antaa
Luovutaan toisistamme hiljaa"

Haluan muistaa Coran sellaisena mitä se oli tässä yllä olevassa kuvassa. Se on kautta aikojen ehdoton lempikuvani Corasta. Cora on ollut myös vuosien varrella iso osa tätä blogia. On paljon postauksia koirajutuista ja ja tee-se-itse-ohjeista koiralle. Ehkä vielä joskus tulee niiden aika. Mutta nyt on aika itkeä ja surra.

Kiitos Cora kaikesta pyyteettömästä rakkaudesta ja kaikista nauruista. Toivottavasti koirien taivaassa on paljon raejuustoa, pehmoleluja ja lämpimiä vilttejä, joihin käpertyä. Vielä näemme jossain, ihan varmasti.

Loppuvuodesta tuli entistä raskaampi.

Joulutyynyistä tunnelmaa kotiin

Joku vaihtaa jouluverhoja tai jouluisia liinoja, minä vaihdan joulutyynyjä. On kesäiset, vihreät kasviaiheiset tyynyt, jotka väistyvät loppuvuonna. Tilalle* tulee talviset ja jouluiset tyynynpäälliset!

Ja todellakin tilalle - tai vielä paremmin sanottuna päälle. Nopeuttaa muuten tosi paljon, jos tyynynpäällistä ei tarvitse pestä niin miksi suotta ottaa pois, kun joulutyynynpäällisen voi lätkäistä suoraan siihen päälle! Sitten joulun jälkeen pois ja alla on valmiina se mikä mikä pitääkin olla. Helppoa.

Joulutyynyissä jokainen tyyny on erilainen. Ja jokainen on muuten itse tehty!

Viime vuonna tein kuvassa keskellä olevan lahjapakettityynyn. Nyt vähän vielä parantelin sitä. Kuusi-kuosityyny on itse painettu. Se on pysynyt yllättävän hyvänä jo monta vuotta (ja monta pesua). Kuusi-tyynyn takana lymyilee myös kirjailtu himmelityyny.

Ks. ohjeet/postaukset:
Lahjapakettityyny
Kuusi-kuosityyny
Kirjailtu himmelityyny

Uusin tulokas on porotyyny!

Bongasin tämän kankaan keväällä (ehkä se oli kevättä? Vai kesää?) Eurokankaan vitosen pussi -laarista. Kangas oli just sopiva isoksi tyynyksi, ei mennyt milliäkään roskiin kangasta.

En muuten käytä sohvatyynyissä laisinkaan vetoketjuja. Turhaa ajan ja vaivan (ja vetoketjun) tuhlausta, kun tyynyn voi ommella myös paljon helpommin ja nopeammin taskutekniikalla. Tyynynpäällisen kun ompelee yhdestä kappaleesta ja laittaa päät taakse limittäin niin tulee helposti valmista.

Ks. tästä taskutekniikan ompelemiseen ohje (on muuten myöskin joulutyyny!)

Muhkut tyynyt on hyvät ja tärkeät - erityisesti jouluna pitää muistaa ottaa rauhassa ja levätä. Silloin kutsuvat ja pehmeät tyynyt sohvalla auttavat asiaa.

Ja pikku hiljaa joulu hiipii kotiin. On jo joulutähti ikkunassa ja tyynyt sohvalla. Ensi viikollahan on jo joulukuu! Ja arvaatteko mitä se tarkoittaa? Se meinaa, että ihan kohta alkaa BLOGIN KÄSITYÖJOULUKALENTERI vuosimallia 2023!

Parsi ja paikkaa

Parsi ja paikka, paikkaa ja parsi.

Peruskäsityötä, mutta ei sitä vähäisintä. Parsiminen, paikkaaminen ja vaatteiden korjaus on todella tärkeää ja kaikkien pitäisi osata korjata vaatteitaan (tai sitten maksaa, että joku muu ne korjaa), koska korjaaminen on tärkeää. Pikkuvikaset vaatteet eivät kaikkia haittaa, mutta pienestäkin reiästä voi lähteä suuri aukko joku päivä. Jos aukkojen alut kuroo heti umpeen, varmistetaan, että vaate saa mahdollisuuden pitkään lisäaikaan ilman, että se lähtee kokonaan reikiintymään. Paikkaamisella saa vaatteille lisää käyttöaikaa.

Joten olkoon tämä postaus teille inspiraatioksi ja muistutukseksi: parsi ja paikkaa. 

Pikkiriikkiset reiät trikoovaatteissa

Näitä tulee jokaiselle joskus. Tässä vasemmalla reikä leggareiden lahkeessa, oikealla tpaissa kainalon alla.

Pienet reiät tekevät oman olon joskus turhan resuiseksi, joten kurotaan ne umpeen!

Terävä, ohut neula ja kaksinkertainen lanka. Sitten ompelu tekniikka materiaalin ja reiän mukaan. Useimmiten nurjalta puolelta ommellen tulee siistimpi. Kyllähän ne väähn näkyvät, vähän tuollaisia kuin olisi joku pieni kärpänen vaatteen päällä. Mutta kukaan ei noteeraa fiksausta lahkeesta saati sitten kainalon alta sivusaumasta.

Tämä tpaita on muuten itse tehty! Ompelin sen ja noin viisi minuutti sen jälkeen, kun sain sen valmiiksi, suhasin saksilla sauman viereen juuri parsitun reiän. Arvaatteko kirosinko? Ehtinyt edes testikäyttää ja kyljessä jo reikä. 

Kangas on Verson Puodin, Pupujemma-digitrikoo. (Tosin oon koko ajan luullut, että kankaan nimi on Puput piilossa. No ei ole piilossa, on jemmassa. Tässä on vain reikä piilossa.)

Isommat tuuletusaukot vaatteissa

Sitä mitä ei langalla ja neulalla saa kurottua umpeen, on koneella paikatta. Jos eivät päälle tulevat ompeleet haittaa (kuten näissä ei todellakaan haittaa, vasemmalla yöpöksyt ja oikealla pikkarit), helpoitsen se käy seuraavanlaisesti:

Nurjalle reikää suurempi pala kangasta, sitten ommellaan siksakilla reiän ympäri ja vähän sikin sokin päältä. Tulee vahva reikä ja toimii useimpiin kangasmateriaaleihin. Kuosivaatteissa tulee usein aika huomaamaton paikkaus, ja paikkakangas ja ompelulanka ovat just sävy sävyyn vaatteen kanssa.

Ja niin ovat pöksyjen turhat tuuletusaukot tukittu!

Sitten se arvokkain parsinta: villasukat!

Käytän päivittäin villasukkia (äidin neulomat sukat on ihan best) vähintäänkin syksystä kevääseen, usein myös kesällä helteitä lukuun ottamatta. Kun käyttöaste on kova, tulee myös parsimista paljon. Yleensä vien ne äidille, mutta nyt päätin ryhdistäytyä ja paikata muutamista sukista ihan itse reikäni.

En ole ihan pro, mutta sopivalla langalla saa kyllä silmukat lukittua ja aukot tukittua.

Ehdottomasti kannattaa käyttää parsimiseen sientä tai vaikka jotain isohkoa palloa apuna. 

Tämä parsinsieni on isän tekemä ja saa varmasti jatkossakin paaaaljon käyttöä. Teki myös itse parsimisesta paljon miellyttävämpää. Kyllä apuvälineet kannattavat! 

Kohotuskorista amppeli

Oli kohotuskori ja leivonta, nyt on vain amppeli ja ihana sisustuksen yksityiskohta.

Tämä on ehtaa kierrätyskässää, tuli nollabudjetilla uusi amppeli vanhasta käyttökelvottomasta kohotuskorista.

Kohotuskori oli ennen muinoin aktiivisessa käytössä, kunnes huomasin hupsanssaa, siinähän oli ihan pikkuruisia homepilkkoja pitkin sisäpintaa. Ei luonnollisesti ollut enää turvallinen leivän kohottamiseen, mutta en halunnut heittää koria poiskaan.

Aika kauan se pyöri ylimääräisenä kunnes tajusin missä kohotuskori on vielä kiva ja käytännöllinen!

Otin paksua muovia (alkujaan sellainen pussi, jossa tuli saunatakki!) ja niittasin sen korin reunoista sisäpuolelta kiinni. Sitten leikkasin ylimääräisen muovin ympäriltä pois.

Tämä muovi on tarkoitus estää amppelikorina vesipirskeiden imeytymisen koriin. Käytän ruukun alla vielä lautasta, mutta tuplasti suojaa kosteudelta voi olla hyväksi.

Ensin mietin makrameeta, mutta sitten ei solmut inspiroineet. Päädyinkin punomaan makrameelankaa itsensä ympäri niin sain vähän kuin ohutta köyttä. Sitten kiedoin puuvilalankoja niihin kohtiin, joihin olisin tehnyt makrameella solmut. 

Värit, haalean vaaleanpunaisen ja murretun oranssin, valitsin täysin amppeliin tulevan kukan ja amppelin taakse jäävän verhon mukaan. 

Tein tämän amppelin rionjuorulle, joten sen lehtien väriin sopii hyvin vaaleanpunainen. Oranssi saa taas pilkahtaa muutamasta paikasta, ne istuvat hyvin verhon väriin.

Kokonaisuus näyttää mielestäni tosi kivalta! Rionjuoru toivottavasti viihtyy tuossa hyvin, valoakin saa nyt kaamoksen aikaan paremmin, kun on ikkunan edustalla.

Ja tuli kohotuskorillekin uusi käyttötarkoitus. 

Ruukkujen muodonmuutos

Pienet saviset kuukkaruukut kylpivät varmaan viimeisissä kunnon auringonsäteissä ennen kaamosta.

Poimin nämä ruukut mukaani kierrätyskeskuksen saa ottaa -osastolta. Katson aina onko myynnissä pieniä kukkaruukkuja ja kas, nämä sai ihan ilmaiseksi ottaa mukaansa!

Pari oli sellaisenaan ihan käytettävissä, mutta kolme oli...mielestäni hyvin rumia. Ehkä jonkun lapsen tekemiä? Sinänsä värit ihan kivat, mutta silti ei ehkä sellaisenaan nyt nappaa. Kolmannessa oli joku servettilakkakoristelu ja vieläpä pääsiäisteemalla.

Päätin, että uutta pintaa vaan, kyllä siitä komeutuvat!

Jännä vain, että pestessä huomasin noiden maalien jotenkin reagoivan. Alkoi paikoin kuplimaan. Ihan laitoin yöksi vesikulhoon likoamaan ja paikoin sain liuskoina maalia pois. Jännä, mitätähän maalia olivat? Paikoin kuitenkin oli tosi tiukassa, ei lähtenyt vaikka rappasin vähän veitsellä.

Ruukkujen pinta oli siis hyvin epätasainen. Vaati 2-3 pohjamaalikerrosta, että alkoi olla edes vähän tasaisuutta kyljessä. Vasta sen jälkeen sain lopullisen maalikerroksen maalattua.

Ja tällaisia niistä tuli!

Hempeitä, vähän leikikkäitä, iloisia kaikissa pastellisävyissään.

Tämä oli hyvää treeniä! Ja treenillä tarkoitan sitä, että hyväksyy epätasaisuuden ja siveltimen jäljen näkyvyyden. Teki mieli vetää mustat kuviot tussilla tai hinkuttaa jollain millisiveltimellä reunat skarpeiksi, mutta päätin että ei, Nyt saa kädenjälki näkyä. Pinta on edelleen epätasainen ja ei epätasaiselle saa tasaista jälkeä vaikka kuinka hinkuttaisi. Plus, että ruukku on niin mahdottoman pieni, että kukaan (en edes itse) katso sitä niin läheltä, että se hinkutus milli milliltä olisi sen arvoista.

Laitoin pieniin ruukkuihin keväällä saaduista pistokkaista talven varalle ns. back-up-pistokkaat. Siinä värinokkosta (mikä vaativa draamailija), pantteriköynnöstä (ei valita mistään ja ah, tuo lehden upea kuviointi!) ja keskellä edessä kitukuolemaa tekevän korallikaktuksen taittunut jämä. 

Mutta ruukut on kivat - ja ilmaiset! Tämä siis muistutukseksi ja inspiraatioksi: katsokaa aina saa ottaa -osastot, sieltä voi löytyä kaikkea kivaa, kun vain antaa niille vähän pintaremppaa!