sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Hyvää mieltä.

Pivikki Onnenmuruista heitti jo aika päivät sitten Hyvän mielen haasteen. Kiitos! Tunnustan, haasteen suorittaminen unohtuikin pariin otteeseen, mutta parempi edes joskus kuin ei koskaan?

"Haasteessa kuuluu kertoa keneltä sen on saanut (linkin kera), listata hyvän mielen aiheuttajia sekä jakaa haastetta vähintään viidelle blogille eteenpäin." You know me, viimeinen kohta ei minun kohdallakin toteudu, mutta korvaan vastarannankiiskeyden kuvapläjäyksellä hyvän mielen asioista..
Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...kirppikseltä ostetut hömppäkirjat iltalukemiseksi.
Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...pienet ja söpöt mauste- ja hillopurkit.
Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...kivat pastellisävyiset kevätsävyt..kaikkialla!
Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...unohtuneet, hukkaantuneet ja sitten uudelleen riemulla löydetyt korut. Esimerkiksi tämä helmikaulakoru on monen, monen vuoden takaa. Muistan kuitenkin, miten yhdistelin rautalangalla puuhelmiä toisiinsa ja kuinka spraymaalasin koko korun..
Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...kivat Pentikin pääsiäispuput, jotka saimme lahjaksi ennen pääsiäistä. Eihän näitä jänösiä malta laittaa pois, vaikka pääsiäinen meni jo.
Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...uudet kokemukset kuten sushin syöminen.
Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...hyvässä leffassa käynti (myös uusi kokemus: päivänäytös). Leffa ja sushi-ilta olivat avomiehen kanssa osa treffikirje-projektiamme. Lue lisää täältä /  täältä / täältä.
Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...pienet projektit kuten vanhasta (kammottavan vanha ja sumuinen tutoriaali täällä: jumper dress) henkselimekosta minihameen tekeminen treffeille.
Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...Cora - selityksiä ei tarvita.
 
Näillä sanoin, hyvän mielen sunnuntaita kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ootko lukenut Kate Jacobsin ensimmäistä lankakirjaa, Pientä lankakauppaa? Mä rakastuin siihen aivan täysin muutamia vuosia sitten ja tilasin englanniksi koko tuotannon. Nyt ne odottaa hyllyssä sitä hetkeä, kun en ole enää lukiolainen enkä pääsykokeisiin lukeva eli kun saa taas hyvällä omallatunnolla lukea oikeita kirjoja! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut ja siksi olinkin tosi iloinen, kun kirpparilta tuli vastaan myös tämä jatko-osa :) Tosin en pitänyt tästä kakkosesta yhtä paljon, kirjailija alkoi käydä vähän liian etukäteen ennakoitavaksi ja tarina "laahaavaksi" :( Onneksi kohta ne pääsykokeetkin päättyvät, joten pian pääset sitten taas kirjoihin käsiksi :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.