Korjausompelua.

Olen ommellut tänään monen monta tuntia putkeen. Eikä yksikään niistä ollut uusi tuotos. Kaikki oli korjausompelua! Iso pino odottikin syrjässä aika kauan korjauksiaan. Oli ripsaantunutta helmaa, auki revennyttä saumaa ja purkaantunutta kainaloa. Siinä sitten ompelin napin, siksakkasin sauman jos toisenkin, korjasin kantokahvat, uusin pääntien ja parsin resorin. Kova työ ja vaikka mitään uutta ei tullutkaan tehtyä, tuli tosi hyvä mieli.

Ompelun ohessa mietin, kuinka helppoa se olisi, jos heti huomatessaan korjaisi korjattavan. Mutta ei, mieli on laiska ja aina on kova kiire. On kivempaa laittaa korjattava vaate syrjään pölyttymään ja tehdä jotain uutta. Sitten se unohtuu. Korjattavat vaatteet pinoutuvat. Pienistä jutuista kasvaa työläitä ja tylsiä. 

Näin kävi myös tälle mekolle. Ei muuta vikaa, helma tarvitsi vain korjausta. Ainakin puoli vuotta se mekko odotti. Minimissään. Saattoi ehkä mennä vuosi, kuka sitä muistaa. Mutta vihdoin on korjattu ja taas pääsee käyttämään tätä mekkoa!

Mekko on ikisuosikkini. Rakkautta jo puoli vuosikymmenen ajan (jonka alkutaipaleelta ylläolevat kuvatkin ovat). Oikeasti en edes tiedä kuinka vanha mekko on. Sain sen tädin jäämistöstä ja tädillä oli paljon vaatteita säilytettynä eri vuosikymmeniltä nuoruudestaan lähtien. Ensin en tykännyt mekosta yhtään, mutta helman strategisella poistolla siitä tulikin täydellinen. En yleensä pidä näin värikkäitä kuoseja, mutta tätä olen pitänyt senkin edestä! Se on aina niin mukava päällä ja pidänkin mekkoa hellekesäisestä fiiliksestä huolimatta ihan jokaisena vuodenaikana. Päivinä, jolloin mikään ei tunnu kivalta päällä, valitsen aina tämän mekon. Ihana luottovaate. En luovu tästä koskaan.

Kuka rohkenee ottaa seuraavaksi pallon vastaan ja pyhittää päivän pelkälle korjausompelulle?