sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Lampun muodonmuutos.

Kun aikansa katsoo tiettyä asiaa tai esinettä, voi yhtäkkiä tajuta, ettei välttämättä ole tykännyt kyseistä jutusta alunperinkään. Näin kävi vanhalle lampulle - siis todella vanhalle, tämä lamppu on varmaan minuakin vanhempi. Oli lapsuunkodissa aina olohuoneessa pianon päällä. Siihen tottui, sen paikka oli siinä. Sitten se muutama vuosi sitten muutti meille. Hihkuin, ihanaa nostalgiaa lapsuuskodista! Paitsiettä. Kun lamppu irtosi pianon päältä, eipä lamppu näyttänyt enää missään kivalta. Tajusin, etten oikeastaan edes pidä siitä. Mietin, että onko lamppu todella ollut aina noin ruma?
En tohtinut laittaa lamppua kuitenkaan pois. Koska nostalgia. Mietin vaihtoehtoja, millä sen uudistaisi? Mietin kaikkia päällystämisen vaihtoehtoja decoupagesta betonipastaan. Päädyin silti akryyliin. Houkutti vetää lamppu jollain tehostevärillä, mutta pitäydyin kuitenkin valkoisessa. Kyllästymisen vaara on alhainen ja valkoisenhan voi myöhemmin maalata jollain muulla.
Lopputuloksesta tuli yllättävän hyvä! Kolme-neljä mattavalkoista maalikerrosta se vaati, mutta meni se rumanruskea kuositus piiloon. Ihan päälle vedin vielä kirkasta läpikuultavaa akryylimaalia hiukan kiiltoa lisäämään.
Lampunvarjostin jäi vielä mietintään. Siihen voisi periaatteessa myös kokeilla vaihtaa alkuperäinen kangas johonkin uuteen, mutta toisaalta lamppu menee himmeällä lampulla ilman kupuakin. Kivan utuinen, lämmin valo.

10 kommenttia:

  1. Tulipa kyllä todella upea muutos, lampun jalka näyttää ihan erilaiselta.
    Mukavaa sunnuntaita ja Runebergin päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) on se kieltämättä melkoisasti erilainen :)

      Poista
  2. Hienohan tuo on. Mitäpä jos maalaisit varjostimen. Esim mustaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) musta varjostin vois kyllä käydä! Mut varmaan kankaalla pitäis päällystää. Menee varjostin niin läheltä lamppua etten uskalla kokeilla varjostimen maalaamista.. :P

      Poista
  3. Ihan sikamakee muodonmuutos! VAU

    VastaaPoista
  4. Ajattelin kans samaa kuten sinä, et lamppu menis noinkin. Mutta varmasti löydät myös hyvän varjostimen.

    VastaaPoista
  5. Siitä tuli tosi upea! Mulle jostain syystä tulee Aladdin tästä mieleen ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ymmärrän kyllä aasinsillan Aladdiniin :D ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.