lauantai 5. tammikuuta 2019

Yhdeksän vuotta!

Yhdeksän vuotta.

Blogini on jo yhdeksän vuotta! Aivoni yrittävät prosessoida tätä. YHDEKSÄN vuotta.

Muistan, kun keksin blogin nimen. Muistan, kun kirjoitin ensimmäistä postausta. Sitten tuli vuosi täyteen, tuli toinen ja kolmaskin. Yhdeksän vuotta on melkoinen saavutus, aika monta kertaa on meinannut vuosien varrella meinannut mennä pillit pussiin. Viime vuonnakaan blogin vanhenemista en korostanut mitenkään, koska silloin mielessä orasti eipäsjuupas-taistelu siitä onko blogin aika jo ohi. Mutta ei vielä! Kyllä tässä vielä se kymppi sinnitellään - olisihan se huikeaa sanoa: 10 vuotisjuhlavuosi!
Se oli joululoman viimeiset päivät vuonna 2010, kun ajattelin, että nyt mennäään ja kokeillaan jotain uutta: kässäblogia! Eipä silloin vielä osannut arvata kuinka pitkälle sitä mennään. Ja tässä sitä nyt ollaan, yhdeksän vuotta myöhemmin. Siinä on jo melkoisen paljon kertynyt tunteja blogipostauksia tehdessä. Olisihan sen ajan voinut käyttää paremminkin, mutta onhan niitä huonompiakin harrastuksia.

Päätin, että kyllä blogi on nyt synttärikakkunsa ansainnut (ja vaikka palaneelta möykyltä se näyttää, oli se ihanan vadelmaista ja kuohkean suklaista - selkeästi on vielä opittavaa näiden valotuksien kanssa pimeällä säällä). Onhan sitä kakkua leivottu pienemmästäkin syystä kuin blogisynttärit. Ja se onkin yksi asia mitä en ole paljoa blogissani korostanut: leipominen! Siitä on varsinkin viime vuosina tullut yksi intohimoni. Saatan leipoa jotain viikottain - en tietenkään kakkua ja makeaa, vaan myös leipää, pizzaa ja suolaisia naposteltavia. Läheisten ja ystävien piirissä siitä on tullut jo normi (vai vitsi?), että jos on jokin pienikin syy niin minä nostan kakun pöytään.

Joten tässä samalla blogimuisteloidessa esittelen muutamia tekemiäni kakkuja:
Jo yksinään joululomalla tein neljä kakkua. Kolme jouluviikolla ja yhden uudeksi vuodeksi. Kaikki erilaisia: kreemiä, jäädykettä, moussea ja kuivakakkua. Koristeluina sokeroituja klementiinejä (ei hillomunkkeja niinkuin veli sanoi), pipareita, toffeeruusuja, marenkeja, glitteriä..

Haluan aina muistuttaa, että totuus kuvien takana voi olla toinen - eikä kukaan onnistu jokaisella kerralla. Siksi sanottakoon, että arvaatteko oliko kiva huomata aatonaattona, että uunissa oli kakku, johon olin onnistunut laittmaant 2 dl sokerin sijaan 2 dl suolaa? Mietinkin miksi taikina oli jotenkin oudon näköistä. Ei auttanut kuin aloittaa leipominen alusta.
Suosikkejani ovat suklaakakut. Niitä tuli tehtyä yhteen vuoteen montakin erilaista - vain harvoin teen samaa suklaakakkua uudestaan, sillä etsin edelleen sitä täydellistä suklaakakkureseptiä. Mies tykkää puolestaan porkkanakakusta ja pullasta (kuten bostonkakusta), joten niitäkin tuli leivottua.
Mutta koristelut ovat se mun juttu! Oli se sitten monitahoinen gelatiinipallo tai ihan vain tomusokeroitu kuvio, on kiva kokeilla jotain uutta. Ja kuten käsitöissä muutenkin, ideat ja ohjeet eivät lopu koskaan ja niin paljon on vielä opittavaa. Leipominen on harrastus, jossa voi vain kehittyä!
Bloggaamisen voisi kuvitella olevan yksipuolista ja yksinäistä ruudun takana olemista, olen saanut yhdeksän vuoden aikana blogistani paljon irti. Bloggaajakollegoja, yhteistöitä, yhteisöllisyyttä, intoa ja inspiraatiota, haasteita ja onnistumisia, oppimista ja taitojen karttumista ja lopulta ennen kaikkea tietenkin blogini oli yksi avain siihen, että työllistyin nykyiseen työhöni. Se vasta on jotain se! Ja mitä kaikkea tuleva blogivuosi voi tuoda mukanaan?

Nyt hymyilen ja syön kakkua - onnea Madam B.C.!

Kiitos sinulle lukija. Kiitos, että tykkäilette ja inspiroidutte - ilman lukijoita, ei olisi blogiakaan.

14 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut! Ja makoisat 😋.

    VastaaPoista
  2. Huikeaa, paljon onnea! Ootpa blogannut jo pitkään. Toivottavasti jatkat vielä pitkään. Blogisi on ihan suosikkiblogejani. Oivaltavia ideoita ja monipuolista sisältöä. 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No todellakin - pitkä on jo taival! Ei kai sitä osaisi olla enää ilmankaan? Ihana kuulla! <3

      Poista
  3. Oikein paljon onnea 9-vuotiaalle blogillesi <3

    VastaaPoista
  4. Onnittelut! Hienosti on sujunut :)

    VastaaPoista
  5. Onnea mainioasta 9vuotisesta taipaleesta! Toivottavasti jatkat vielä pitempään kirjoittelua :)
    PS: minäkin luulin niitä munkeiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hillomunkeista klementiineihin :D saa nähdä kuinka blogiskene pysyy elossa ja kuinka kauan tämä blogi sen mukana - toivottavasti pitkään vielä :) kiitos!

      Poista
  6. Onnea blogillesi <3 Minä seuraan tätä vakituiseen, vaikka en aina kommentoikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla :) Ei sitä tarvitsekaan aina kommentoida, jos se ei siltä tunnu - pääasia, että pysyy mukana juttuja lukemassa :)

      Poista
  7. Onnea 9-vuotiaalle blogille ja sen taitavalle tekijälle <3

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.