perjantai 3. tammikuuta 2020

Lahjapankki 2019: DIY-lahjoja naisille.

Tämän vuoden joululahjapankki on kaksiosainen. Eilen esittelin muutamia ompeluksia (pyöräilevälle) miehelle (ks. postaus) ja nyt luvassa naisellisempia ideoita.

DIY-lahjoja naiselle - kahdeksan helppoa ja mutkatonta ideaa!
1/8 Lahjaidea: Jotain kaunista

Koru on klassikko. Koru on näppärä ja herkkä lahja sellaiselle, joka tykkää koruista. Valikoi vain sopiva tyyli, väri ja tekniikka. Tämä kolmen ruusukiven riipus meni lahjaksi äidille. Kivet on pujotettu kahden eri kokoisen renkaan väliin.

Malli on omasta päästä ilman ohjetta.
2/8 Lahjaidea: Jotain hemmottelevaa

Jalkakylpy on ihanaa hemmottelua. Sitä alkaa näin vanheten arvostamaan jalkojen hyvinvointia ja niiden verenkiertoa. Näissä on mesiangervojalkakylpysuolaa - eli toisin sanoen merisuolaa ja kuivattua mesiangervoa jauhettuna yhteen. Suolaa lisätään lämpimään veteen ja sitten vain lillutellaan jalkoja ja nautitaan.

Mesiangervon pitäisi rentouttaa, auttaa levottomiin jalkoihin ja vähentää sekä puhdistaa hienhajua jaloista. Kaveriksi purkitin myös pienet purnukat pihkavoidetta. Ne valmistuivat kätevästi jo syksyllä yrttivoidekurssilla (ks. yrttikurssista ja voiteista lisää tästä).

Ks. joulukalenterin luukusta printattavat etiketit ja muita hemmottelulahjoja.
3/8 Lahjaidea: Jotain käytännöllistä

Pyyheturbaanit! Tämä on oma arki-iltojen suosikki hiustenpesun jälkeen. Oma pyyhe on tosin ihan kulahtanut ja jäin vähän kateelliseksi näille mikrokuitupyyhkeille, jotka ompelin lahjoiksi. Sitä on monenlaista turbaania ja kikkakolmosta, mutta ihan paras on ainakin itsellä ollut ihan vaan pätkä kuminauhaa - se on lenkkejä ja nappeja parempi pitämään turbaanin kasassa! Kun pienen kuminauhalenkin ompelee niskaan, turbaani pysyy hyvin päässä. Ei heilu eikä tipu. Ja hiuksetkin kuivuvat paljon nopeammin!

Ks. ompelu-ohje alta.
DIY: Pyyheturbaani

Ompele näin: Leikkaa kaksi kappaletta, jonka suora pituus on noin 60 cm (+ saumanvarat) ja levein kohta noin 25 cm (+ saumanvarat). Lisää suoraan reunaan käännevara, kaarevaan riittää 1 cm saumanvara. Jos froteen nurja ja oikea poikkeaa toisistaan, muista leikata kappaleet peilikuvana. Ompele kaareva reuna yhteen oikeat puolet vastakkain, lisää niskaan pieni pätkä kuminauhaa (5-8 cm riittää riippuen kuminauhan joustavuudesta). Ompele ja käännä suora reuna - valmista!

Mikrokuitufrotee Eurokankaasta // Pesuohjeena oli vain 30 astetta. Myyjän mukaan pitäisi kestää korkeammankin lämpötilan. Testipesin koko kankaan 40 asteessa ja hyvin kesti, ei nyppääntynyt tms. Kutistu kyllä (en mitannut paljonko), mutta onneksi ostin ekstraa.
4/8 Lahjaidea: Jotain trendikästä

Hiusdonitsit ovat hip ja in ja muuta mukavaa - jälleen kerran! Ysärin lapsena donitsit ova tuttuja ja taas ne on trendikkäitä. Niitä myös muutaman eri materiaaleista ompelin. Helppoa ja mukavaa pikkuompelusta tilkuista.
5/8 Lahjaidea: Jotain supermukavaa

Klassikkolahja, yöpaita! Tämän oversize-yöpaitulin koristelin myös sleepy girl -tekstillä.

Tosin. Vähän tässä huijasin. Eka ompelin alusta ja sitten totesin, että tulipa kerta kaikkiaan ruma. Valitsin toisen kankaan ja onnistuin samaan siitä vinkkuran ja aivan liian pienen. Olin luovuttaa, kun kangaskauppakin oli kiinni - mutta menin ruokakaupoille ja bongasin tpaidoista XXXL-kokoisen tpaidan. Tpaita nurin ja saumoista uudelleen muotoilu ja done! Siihen teksti päälle ja paituli pakettiin.
6/8 Lahjaidea: Jotain keittiöön

Itse tykkään näistä virkatuista tiskipalloista. Vaikka ne virkataan vähän ärsyttävästi pelkästä polyesterilangasta, olen niihin silti tykästynyt. Hapanjuurileipurina olen todennut, että ovat todella hyviä jynssäreitä (lähtee leipätaikinat pöydästä!). Samalla putsaantuu kattilat ja tiskialtaat. Sitten muun tiskirättipyykin mukana peseytyvät eivätkä mene pesussa miksikään.

Keltaiset pidin itselläni, punaiset virkkasin lahjaksi saajan lempivärin mukaan.

Ohje pesupalloihin tässä postauksessani.
7/8 Lahjaidea: Jotain äidille ja tyttärelle

Suuret rusettipannat ovat kuulemma pikkutyttöjen hitti. Ompelin samaa settiä iloisen persoonalliset rusettipannat pikkutytölle ja tämän äidille niin voivat samistella rusettiensa kanssa.

Kaavat sain mukaani Oulun kädentaitomessuilla Nuppu Print Companyn rusettipajasta.
8/8 Lahjaidea: Jotain jouluista

Tämä oli ehkä yksi ihanimmista joululahjoista mitä tein: pörröinen pöytäkuusi. Siinä on myös led-valot! Pohjalla on muoviverkko, joka on sidottu kartioksi ja siihen ympärille on kiedottu Pampula-lankaa. Päälle kiedotaan kuparilankaiset led-valot ja latvatähden korvasin herttaisemmasti kangasrusetilla.

Tuo Pampula-lanka on kyllä hauska pörpylälanka. Se on niin pehmoinen ja "lämmin". Pikkupeurakin näköjään ihan oikein nojaa kuusen söpöön pehmeyteen.

Loiste-kuusen ohje: Tuulia Design. 
Pöytäkuusen paketointi oli myös yksi mielenkiintoisimmista. Meinasin ensin sujauttaa sen vain suureen lahjakassiin, mutta onnistuinkin saamaan sen lahjapakettiin. Teippasin led-valot kartonkipyörylälle, joka toimi myös paketoinissa tukena. Pohjapala mahdollisti myös toisen lahjan piilottamisen kuusen sisään yllätykseksi! Leikkasin lahjapaperin kartioksi ja teippasin sen kuusen ympärille. Ei varmaan ollut vaikea arvata kuusenmuotoisesta ja kuusipaperilla paketoidusta paketista, että mitä sen sisällä on?
Ja lopuksi vielä kuva kuusesta valot päällä. Aika kiva, eikö!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.