torstai 28. tammikuuta 2021

Taidetta koiran kanssa

Taidetta koiran kanssa.

Oi, kyllä! Näin on. Normaali ihmisoletettu varmaan olisi kirjoittanut, että taidetta lasten kanssa, mutta täällä ei ole lasta eikä toista, joten koiralla mennään. Että ennen kuin se saa seonnut-leiman otsaan niin kyseessä on siis Instagramissa näkemäni #dogpaintingchallenge ja olin ihan heti messissä. Pakko-heti-kokeilla! Tähän on tässä koronakotoilun myötä tultu, pakko tehdä taulu koiran kanssa.

Ja näin sitä taidetta sitten tehtiin yhdessä koiran kanssa:

Maalaa koiran kanssa taulu

Mitä tarvitset? 

- Pienen canvaspohjan (ajattelin eka, että voishan sitä vaikka pahvillekin, mutta rikoin käsityötarvikeostolakkoani ja kävin ostamassa pienimmän taulupohjan minkä löysin. Kaiken kahden euron arvoinen ostos.)

- Akryylimaaleja

- Minigrip-pussin, johon taulupohja mahtuu (vois olla käytettykin, jotta ei "tuhlaa" hyvää pussia. Oma oli jo kahteen kertaan käytetty, huuhdeltu ja kuivateltu, joten kelpas vielä tähän "taideprojektiin" oikein hyvin)

- Jotain levitettävää koiralle sopivaa töhnäherkkua (esim. sokeritonta ja suolatonta maapähkinävoita)

- Itse koiran (heh)

Ja miten homma etenee?

Vaihe 1: 

Ensin levitä maaleja viivoin tai tipottain. Up to you kuinka paljon ja mitäkin tahdot käyttää. Mutta liikaa ei kannata spruutailla, tulee turhan paksuja kerroksia ja tummat värit syövät vain hailakammat, jos liikaa laittaa. Itse laitoin melko väljäkseltään, koska toiveina oli melko selkeiden värialueiden jääminen - ettei tulisi pelkkää yhtä värisuttua lopputulokseksi.

Vaihe 2: 

Jätä taulupohja sivuun ja levitä koiran herkkutöhnää minigrip-pussin päälle ohut kerros taulupohjan kokoiselle alueelle (eli ei tarvitse koko pussia vedellä). Mitä pienempi koira, sitä vähemmän kannattaa herkkua laittaa.

Vaihe 3: 

Ujuta taulupohja minigrip-pussin sisään. Tämä onkin vaikeaa ettei jo laittaessa onnistu levittämään maaleja pussin kylkeä pitkin. Sulje pussi huolellisesti.

Vaihe 4: 

Sitten päästetään itse taiteilija töihin! Anna lurputella herkku pois ihan ajan kanssa. (Namnamnamnam..)

Vaihe 5: 

Ja sitten taulu varovaisesti pussista ulos! Anna kuivua rauhassa, että paksutkin kerrokset kuivuvat varmasti.

Tosin itsehän en kestä tauluja, joiden reunat römpsöttävät mitenkään, joten otin oikeuden lisätä reunoihin ja ihan taulupohjan laitoihin mustaa (olen tehnyt niin myös omissa tauluissa; kun maalaa taulupohjan reunat, on pohja viimeistelty ja taulu ei tarvitse kehyksiä).

Ja valmista!

Siitä tuli aika hauska pieni väripläjäys (no niin on koirakin, pieni että hauska). Ajattelin ihan oikeasti laittaa tämän ylpeänä esille. Ensin pitää vain antaa maalin vielä kuivua.

Että sellainen taidetorstai. Olipahan ainakin jotain vähän erilaista. 

4 kommenttia:

  1. Aivan mahtava!Idea,teos ja itse taiteilijakin niin ylpeänä hymyilee viimeisessä kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme :D Mestaritaitelija itse lienee sitä mieltä, että voisi ottaa tavaksi, jotta saisi lisää maapähkinävoiherkuttelua!

      Poista
  2. Jos koira on motivoitunut taidemaalariksi ryhtymisestä, niin sen voi houkutella pitämään tikkua/tussia/vesivärisivellintä suussaan ja piirtämään lennokkaan viivan, josta kehuja taidetta arvostavaan tapaan. Joitain erilaisia viivoja niin ha jätä koira sitten miettimään miten niillä saisi maalattua kuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippu idea! :) Mitenköhän noin pienen koiran opettaisi pitämään siveltimen suussa ilman suurempia sotkuja :D

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.