tiistai 19. tammikuuta 2021

DIY: Budjettivihko

Budjetti ja budjetointi - monelle saattaa tulla niistä allergiaa aiheuttavia mielleyhtymiä.

Mutta. Talous, säästäminen, low back style -elämäntyyli, minimalismisempi kuluttaminen, sijoittaminen ja niin edelleen ovat nyt monen mielessä. (Tai sitten se on vain omaa somekuplaa). Minä myös olen alkanut oikeasti "opiskelemaan" ihan arjen taloudesta uusia asioita ja sitä kuinka pienet teot ja valinnat vaikuttavat omaan talouteen.

Olen aina kuulunut tarkan markan tyttö -kategoriaan, mutta silti minullakin on heikot kohtani, johon laitan mielestäni liikaa rahaa. Saatan heittämällä ostaa kallista kangasta ja turhia käsityötarvikkeita. Saatan ostaa ruokaostoksilla "vähän sitä sun tätä" ja yllättyä kassalla loppusummasta. Yleisesti menot ovat pienet, mutta aina voisi olla tietoisempi siitä mihin ne naisen eurot holahtavat. 

Siksi päädyin tekemään budjettivihon.

Tämä on myös yksi askel operaatiotani kohti minimalismia - koska näin joudun konkreettisesti punnitsemaan kaikki mahdolliset tavarahankinnat. Ja pystyn kerrankin hahmottamaan paljonko käsityötarvikkeisiin todella menee rahaa?

Ja nyt joku hörähtää: oisit tehnyt excelin. Mutta tämä oli valintani, koska en halua lisätä yhtään ruutuaikaa. Excelin päivitys saattaisi myös unohtua, kun taas tämä ohut vihko mahtuu kulkemaan kalenterin välissä pysyen niin paljon paremmin muistissa.

DIY: Budjettivihko

Oli se sitten mihin käyttöön vain, vihon voi ommella nopsasti ihan kierrätyspapereista. Kansiksi riittää kopiopaperia vähän paksumpi paperi/ohut kartonki. Itse leikkelin nämä ruutupaperit jostain vanhasta koulutustilaisuudessa tulleesta ilmaisvihosta. Siinä oli rumat logot reunoissa, joten leikkasin ne pois. Jokainen kuukausi sai oman arkkinsa (+ loppuun pari erilaista vuosikoostetta, ks. alta esimerkki).

Tussasin jokaiselle kuukaudelle omat lohkot: tulot (sis. myös nettikirppistulot), laskut (sis. juoksevat ja pakolliset kulut), muut menot (kuten ruokaostokset, lääkekulut ja koirasta tulevat kulut eli ihan tavalliset elämän menot) ja lopuksi hupimenot. Viimeinen lohko on paikka esimerkiksi vaatteille, käsityötarvikkeille, kodin tavarahankintoille ja vapaa-ajan menoille (esim. kahvilassa käynti). 

Kuun lopuksi summaan lohkot yhteen ja tsekkaan paljonko on euroja käyttö- ja säästötilillä sekä fyysisesti lompakossa. Tällaista summaamista en ole koskaan ennen tehnyt. Verkkopankkini vastaavat kuukausitiivisteet eivät anna haluamillani tavoilla samaa infoa irti, joten vähän jänskittää nähdä mitä luvut tulevat olemaan vuoden aikana. Tuleekohan yllätyksiä?

Ja miten vihko siis ommellaan?

Näin se käy: leikkaa ja taita arkit keskeltä. Jos arkit ovat tälleen kuten minulla, ei niitä voi ommella keskeltä yhteen (kuten tässä ohjeessani), koska silloin aukeama hajautuisi nipun kahdelle puolelle. 

Ratkaisuna on ommella arkit taitteista yhteen yksitellen. Pujota lanka laitimmaisen arkin taitteen kautta ns. tikapuina seuraavaan arkkiin ja siitä seuraavaan. Pidä lanka enemmänkin löysänä kuin tiukkana ettei paperi lähde repeämään. Ompele selkämys kummastakin päästä erikseen ja tarpeen mukaan myös keskeltä yhteen. Lopuksi ompele ristiin rastiin selkämykseen jäävien lenkeistä läpi. Jäljestä ei tarvitse tulla siistiä, koska selkämyshän jää kannen alle piiloon.
Ja näin lisäät ommeltuihin arkkeihin kannet:

Leikkaa valitsemastasi vahvasta paperista tai ohuesta kartongista vihkoa vähän isompi arkki. Taita keskelle selkämyksen paksuisesti kaksi taitetta. Tämä on siis vihon leveys. Liimaa* ensin vihon selkämys tähän kuvassa olevien pinkkien viivojen väliin. Taita kannet kohdilleen ja liimaa kannet vihkonipun laitimmaisiin papereihin kiinni. Siisti saksilla kansien reunat.

*Hyvänlaatuinen puikkoliima riittää. Askarteluliima voi olla liian kosteaa ja voi vetää paperin ruttuun.
Vaikka arkit ovat vain suhteellisin pienin ompelein kiinni toisissaan, ovat aukeamat siististi yhdessä. Se, että pitää selkämyksen ja reunat suorana, varmistaa et vihko pysyy napakasti kasassa. 

Tässä näkee siis kuinka ruudukko ja lohkot ovat vain arkkien toisella puolella aukeamittain. Joka toinen aukeama on tälleen tyhjä. Ne ovat hyviä varasivuja. Voin tehdä muistiinpanoja, huomioita tai tarvittaessa jatkaa jotain lohkoa. Tein jo yhden sivun ehkä-tarpeellisille-hankinnoille.
Lopusta löytyy myös pari aukemaa erilaisille koosteille. Näissä on tarkoituksella isot lokerot, jotta voin laittaa huomioita, jos tulee jotain suurempia pakkohankintoja (esim. jos puhelin losahtaisi, se saattaisi olla iso kuluerä, joka on vain maksettava), niin mikään kuukausi ei sellaisen yllättävän menon takia näytä "liian pahalta".

Ja ei huolta, ei tämän enempää tässä blogissa taloudesta. Mutta ainakin tämä on yksi askel myös yhden uuden vuoden kässälupaukseni ("hankin tarvikkeita vain tarpeeseen") pitämiseen.

Jos sinäkin pidät erilaisista vihoista, tsekkaa ainakin nämä:
- Vanhasta kalenterista muistivihko
- Tee se itse vihot ommellen
- Kuinka kierrätät osittain käytetyt muistikirjat uusiksi vihoiksi
- Pienestä muistikirjasta uusi
+ Tulostettava viikkopäivyri

4 kommenttia:

  1. Jälleen hyviä pointteja. Olen sitä mieltä, että kun ihmiset vielä maksoivat käteisellä suurimman osan ostoksistaan ja täyttivät itse veroilmoituksensa alusta loppuun asti, oli ihmisillä myös parempi ja realistisempi käsitys siitä mihin ja kuinka paljon he kuluttavat. Jonkinlainen taloudenpito tai budjetointi pitäisi olla nykyään ihan peruskouluissa opetettava asia. Nothing fancy, ihan perusteetkin olisi hyvä juttu.

    Olen nyt kaksi vuotta täyttänyt exceliä tuloistani ja menoistani, ja kolmannen vuoden tässä juuri aloitin. Excelissä on puolensa, mutta haluaisin löytää itselleni sopivan paperimenetelmän (koska ruutuaika, juuri niin kuin sanoit). En vielä saanut suunniteltua paperilla toimivaa systeemiä, joten toistaiseksi jatkan excelöintiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, varmasti kun käteisellä maksettiin, hahmotti rahan kulun paljon paremmin. Kun kaikki on sähköistä, ei ole konkretiaa ja kokonaiskuvaa voi olla hankalampi hahmottaa. Oman talouden budjetoinnin opetus koulussa olisi kyllä kannattavaa.

      Poista
  2. Itse seuraan menojani Toshl Financen maksullisella softalla. Rajattomasti budjetteja. Helppo seurata niin niitä kuin tuloja. Ruutuaikaa ei juuri mene sen enempää, vaan käy lennosta, kuitin skannaus ja tiedot palveluun. Näkee myös ne ongelmakohdat helpommin.

    Voi kuinka paljon menikään partureihin, kunnes tajusin ostaa koneen ja tehdä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on :) toisaalta myös paperille rustaaminen on myös kulutonta :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.