Kohti minimalismia

Minimalismi.

Kuka muistaa operaation kohti minimalismia? Aloitin sen vuosia sitten (tarkemmin ottaen 2014 - apua, onko siitä jo niin kauan?) ja hyvin se lähtikin. Paljon itsensä ja tapojensa ja syiden tutkiskelua. Paljon tavaroiden karsimista, kierrättämistä ja myymistä. Paljon muutoksia ja paljon oivaltamista.

Mutta mitä minimalismille kuuluu nyt? Saavutinko sitä koskaan?

Kyllä ja en.

Riippuu paljon mitä minimalismi kenellekin tarkoittaa. Vaatekaappini ei varmasti koskaan tule olemaan ns. capsule-mitoissa. Käsitöiden tekijänä jo kässätarvikkeita on aina sen verran, että minimalismi on monen silmissä pois suljettua. Mutta kuten vuonna 2016 sanoitin fiiliksiä:

"Tavara ei enää hallitse, vaan minä hallitsen niitä. Tiedän tismalleen missä mikin on ja mitä minulla on. Tiedän myös missä on ylimääräistä ja mistä pitäisi vielä luopua. Ennen oli kasoja, joista en tiennyt mitä niiden alla oli."

Paitsi että mitä tapahtui sen jälkeen? Oli hiljaista tyyntä ja muut asiat veivät huomioni, joten lopetin karsimisen. Sitten aloitin taas ja hutiloiden. Oli jos minkälaista pussukkaa ja nyssäkkää lähtövalmiina mikä minnekin ilman, että suoritin hommaa loppuun asti. Ryönä- eli myyntikasoja sai siirrellä ja tunkea välillä piiloon pois tieltä. Välillä oli laatikoita torniksi asti enkä muistanut enää mitä alimmassa laatikossa oli. Jo karsitun tavaran lopullinen poistuminen oli flegmaattista. Tuntui, että en hallinnutkaan enää koko hommaa. Olin aika uupunutkin. Milloin karsiminen loppuu? Mistä tätä tavaraa aina vaan tulee? 

Mitä ja miksi?

Jotkut juurtuneet tavat tulivat takaisin. Mentiin takapakkia. Etenkin käsityömatskujen turha ostaminen esim. messuilta lähti lapasesta. Asioita kertyi. Vähän enemmän shoppailinkin, vaatteita ja muuta. Aloitin uusia harrastuksia kuten esimerkiksi hapanjuurileivonnan, joka tarkoitti taas uusien tarvikkeiden hankkimista. Leivoin paljon muutakin, välillä jopa viikottain. Vuoat ja muut leivontarvikkeet valtasivat jo kertaalleen raivatun tilan.

Mutta toisaalta.

Olen oppinut, että minimalismi ei tarkoita automaattisesti sitä, että jokainen taso on tyhjä ja astiakaapissa on yksi lautanen per henkilö. Kodin ei tarvitse olla askeettinen ollakseen minimalistinen (eikä sillä, askeettisuus ei ole ollutkaan tavoitteena). Minimalismi on sitä, että jokaisella omistamalla tavaralla on merkitys. Minimalismi on myös järjestystä. Tavaranhallintaa. Sitä, että ei ole kaaosta. Sitä, että tietää just eikä melkein missä mitäkin on - koska jokainen asia on tarpeellinen. Minimalismi on selkeyttä.

Että, kun toinen toteaa: sulla on liikaa saksia, niin ei muuten ole (en vieläkään omista ompeluun harkkosaksia!). Näillä kaikilla on tarkoituksensa. Jokainen leivontavuokakin on leipojalle tarpeellinen. 

Ja taas toisaalta.

Minimalismi, kierrättäminen ja käsitöiden tekeminen on hankala, elävä kolmikko. Huomaan nyt sen nyt, kun vuosia teki muutosta, saavutti näkyvää muutosta, sitten homma lähti peruuttamaan ja jotkut asiat eskaloituvat. Raivattu tila täyttyi jollain muulla. Oliko kaikki sitten kuitenkaan niin tarpeellista?

Kävi ihan huomaamatta aika paha hupsista.

Minimalismi ei käy päivässä, ei viikoissa, ei näköjään edes vuosissa - ainakaan minulla. Kuten moni muukin elämäntapamuutos, kyseessä on syvälle juurtuneita asioita, joiden muuttaminen tarvitsee muutakin kuin vain pinnallisen päätöksen tehdä muutos. 

Viime kesänä aloitin operaationi kunnolla uudelleen. Tahtotila ei ollut muuttunut, elämäntapa oli vain ottanut väärää suuntaa. Kun aikaa oli kulunut, oli myös helppo hahmottaa monen tavaran kohdalla, että tulikos käytettyä kertaakaan tässä tietyssä aikaviitteessä? Moni aikasemmin 100 % varmasti en luovu -laariin laitettu tavara sai helpot lähtöpassit, koska tunnearvo oli haalistunut. Tai sen todellinen tarpeellisuus. Eron näki nyt helposti.

Jo kesällä lähti hyvä määrä lankoja, kankaita, vaatteita, käyttötavaroita. Kierrätyskeskukseen, nettikirppikselle, talon saa ottaa -pisteeseen. Onneksi "karsimismetodit" olivat hyvin muistissa. Ja se on hyvä, koska mulla on edelleen liikaa lankoja, liikaa kankaita, liikaa vaatteita ja liikaa vähän sitä sun tätä. Mitäänhän ei roskiin lähde, vaan kaiken pyrin saamaan johonkin oikeasti käyttöön. Se on paras ilo, kun joku ostaa ihan mielissään sulta jotain tarpeetonta ja se tarpeeton onkin toiselle tosi tarpeellinen!

Mutta operaatio on jälleen käynnissä ja se on tärkeintä. Hitaasti ja varmasti pysyvämpään lopputulokseen.

Pieni riemuvoitto eiliseltä:

Minulla on ns. kierrätyskorunosille ollut kaksi laatikkoa. Aina kun on ollut jokin idis tai mahdollinen korumatsku, olen laittanut näihin laatikoihin. Ja eilen kävin nämä läpi. Laatikoissa oli paljon vuosia odottaneita juttuja, joista totesin ettenpä oikeastaan halua niitä enää toteuttaa. Sain karsittua matskuja niin paljon, että sain toisen laatikon kokonaan käytöstä pois! Niin se homma edistyy. Vaikka sitten yksi laatikko kerrallaan.

Joten tiivistettynä tähän poikkoilevaan postaukseen: less is more. 

Pohtiiko joku muu sanoja asioita? Onko siellä muitakin samassa operaatiossa olleita tai olevia? 

Tykkäisittekö, jos jatkaisin vuosien jälkeen minimalismi-postaussarjaa? Tarjolla olisi mm. vinkkejä ja ennen-jälkeen -muutoksia. Ja pohdintoja käsillä tekijän näkökulmasta: voiko kässäilijä olla minimalisti?