Tilkkuja.

Uusi kuukausi on aina kiva aloittaa jollakin ihan uudella. Vaikka sellaisen ylittämisellä, jota on aina karttanut - kuten tilkkutöillä, joita en todellakaan hallitse. Jo aikaisemmin kesällä kuitenkin sain mission kokeilla tilkkujen kanssa taistelua. Näin tämän aivan ihanan tilkkutyynyn (Oleander and Palm: Green and Golg Geometric Pillow) ja tässä näette siitä minun versioni. Ei kultaa, mutta hopeaa. Mustaa, vihreää ja turkoosia. Ja paljon pilkkuja!

Vähän on nurkat vinksallaan, mutta minähän sanoin - en hallitse tilkkuja, ne elää aina omaa elämäänsä. Nyt etenkin, kun sekoitin tyynyyn keskenään aivan liian erilaisia kankaita. Puuvillat ja luiru viskoosi menettelivät, mutta kun sekaan heittää joka suuntaan venyvää lycraa niin peli alkaa olla menetetty. Mutta kokonaisuus ratkaisee, right? Ja tässä kokonaisuudessa vinksahtanut kolmiotyyny istuu kokonaisuuteen. (Isot pilkkutyynyt itsetehtyjä, oksatyyny Finlaysonin, virkattu päiväpeitto äidin tekemä ja viltti tädin jäämistöstä.)

Ja vasta nyt iskee takautuma! Eihän tämä tilkkutyyny ollut suinkaan vuoden ainut tilkkujen kanssa suoritettu taistelu!

Kesällä ennen asunnon vaihtoa tuli kasattua kirppispöydän hylkiöitä, kaikkia kummallisia tahrasuttuja, pinkka virttyneitä teeppareita ja joitakin sellaisia kamaluuksia, jotka eivät syystä tai toisesta kelpaisi edes kierrätykseen..

..näistä kaikista yläosista leikkasin isoja neliöitä. (Isot jämäpalat leikkasin kuteiksi ja loput silput hävitin pois.)

Neliöistä sitten sommittelin ison värien sekamelskan. Ajatuksena oli piknik-viltti, joka olisi kokonaisuutena niin kamala, että se muuttuisi jo mahtavaksi. Joidenkin silmiin viltti on varmasti ihan vaan ruma-kauhea-kamala, mutta itse kieltäydyn näkemästä sitä niin, koska tilkuissa on minulle myös tunne-arvoa. Siellä on niin poikaystävän tpaitaa, minun teinitoppia, monta myötähäpeällistä tekelettäni....ja lukematon määrä ihanan kamalia, nostalgisia muistoja!

Kamalanmahtava siitä sitten tulikin ja kooltaan niin jopa iso, etten mahdu edes kuvamaan sitä sisällä kokonaan. Muistan kyllä, kun tätä tein (ja kirosin, kun trikoot venyivät suhteessa toisiinsa ihan miten sattuu), mutta sitten sen koommin unohdin viltin olemassaolon. Rullalle jäi, eikä kesällä kertaakaan piknikille ennättänyt. Nyt ei enää syyspiknikille tarkene (vaikka alla on vanhan peiton vanullinen vuorikangas), joten kuivaa ruohikkoa ja tulevia piknikkejä odotellessa. Eihän se ole kuin yksi luraus, kun taas kesä tulee. Onpahan sitten viltti valmiina.