Idea uusiksi: Koiralle huppari

Viikon ideoiden kierrätysteema jatkuu!*

Ja koska koirani mun, Cora, on pitkän blogitaipaileeni aikana ollut blogin vieraileva tähti niin pitäähän teemaviikolla yksi postaus olla koirasta - etenkin, kun Cora täytti tänään kunnioitettavat 14-vuotta!

* Madam B.C. on vuonna 2020 10-vuotias. Näin pitkän ajan jälkeen on vaikea olla toistamatta itseään. Ja koska blogin suurin teema on ollut alusta asti kierrätys niin nyt sitten kierrätetään ja kunnolla - ihan siitä ideasta lähtien! Poimin tällä viikolla joka päivä jonkun vanhan unohtuneen postauksen ja kierrätän sen uudeksi. Eli vanhasta ideasta uusi juttu! Lue julkaistut postauksett: 1. Koruhengari.

Mihin on tämä tumma nappisilmä kadonnut? Nyt on harmaata karvaa ja sinertävää silmää tilalla. Mutta virtaa on, kyllä mummo jaksaa porskuttaa! Ulkonakin jaksaa kuin puolta nuorempi, mutta kunhan ei vain ole kylmä. Iän myötä on karvapeite ohentunut ja kylmää potee helpommin. Eli hupparia niskaan! 

Ja se on tämän postauksen aihe: koiralle huppari vol. 2. 

Tämän ihan lempparihupparin tein jo vuonna 2013 // Ks. esittelypostaus tästä.

Hyvin on palvellut, kuten näkyy. Tässä joku päivä järkytyin kuinka ryysyissä se mummo joutuu kulkemaan. Kyllä harmaahapsi uuden hupparin tarvitsee näille kokeille keleille. 

Joten kierrätetään!

Idea on pitkälti tosin sama eli kohteena huppari. Materiaalina varmaan koiraakin vanhempi neuletakki (joka on sopivasti pesussa aikoinaan vanunut ja huopunut). Kierrätettävää neuleen lisäksi myös vanha huppari, jonka leikkasin kaavoiksi, kun paperisia ei ollut enää tallella.

Tässä vaiheessa alkoi tosin ihmetyskello kolkuttelemaan. Mikä on tuo pieni pala? Nyt ei tunnu osat tutulta. Totesin, että tässä on nyt omia kikkailtu ja vatsakappaletta tehty tilkkupaloista. En saanut hommaa toimimaan - ja minä kun luulin tekeväni uuden version hupparin ompeluohjeesta! Olkoon tämä paremman ohjeen sijaan sitten oodia Fail-kategoriasarjalleni, jota aika ajoin blogiin tuon esille: ei se bloggaajakaan osaa sen paremmin kuin muutkaan.

Onneksi löysin kaapista ihan kauhian vanhan trikoohupparin kaava-avuksi!

Trikoohupparista muuten tein blogiin kuvalliset ohjeet blogini ensimmäisenä vuonna // Ks. postaus tästä. 

Itse kaavan silloin otin yhdeltä kääpiöpinserisivulta, mutta ne eivät ole enää vuosikausiin olleet pystyssä. Saman kaavan onneksi bongasin joku aika sitten samalta(?) tekijältä Ossin ompelukirja -käsityökirjasta (Marjutta Hasanen 2010). Se on näppärä, pieni kirja, jossa oli monta kaavaa koiralle. Suosittelen tutustumaan, jos kirja löytyy omasta kirjastosta.

Ja valmista tuli!

Tosin kikkailuilta ei nytkään vältytty. Koska kappaleissa oli nyt vähän summissa leikkaamista, ei huppari istunut toivotusti. Piti tehdä niskaan ylimääräinen muotolaskos ja kun se näytti pöljältä, jatkoin sitä ylimääräiseksi saumaksi läpi koko selkäkappaleen. Neulos meinas tehdä mulle merinot eli venyä loputtomasti (voihan kirosana).

Ja testikävelyn tulos: hyvin sujuu - kaikki muu paitsi kameraan katsominen ja poseeraminen.

Vähän tuli turhaa pituutta selkään, mutta se on helppo korjata, jos alkaa silmää risomaan. Violetti väri on kyllä kiva, mukavaa vaihtelua, kun on vuosikausia katsonut mustavalkoista hupparia.

Siinä se viipottaa, kippurahäntäni mun. 14-vuotias mummoni mun.

Auttamatta olo on ollut tänään nostalginen ja haikea. Vaikka koira voi nyt hyvin, onhan se fakta ettei se koiran ikä loputtomiin veny. Yhteinen tiemme tulee päättymään ja se tien pääty lähenee uhkaavasti. Mutta ei murehdita sitä nyt. Nyt vähän hellitään ja lellitään. Ja leikitään uudella lelulla.