maanantai 9. marraskuuta 2020

Vuole oma virkkuukoukku

Tähän on tultu, nyt virkkuukoukkukin tehdään itse!

Kävin viime kuussa Taito Pohjois-Pohjanmaan vuolutyöpajassa. Se oli osa Molla Millsin Vuole oma virkkuukoukku -kiertuetta. Tykkään yleensäkin yhden illan käsityökursseista ja tämä ei ollut poikkeus. Työpaja oli onnistunut!

Tarjolla oli eri puumateriaaleja ja niin monta koukkua sai tehdä, kun vain ehti. Kuvassa oikealla Molla Millsin tekemiä koukkuja. Oli monenlaista, niin suoraa ja täydellistä, että epäili sitä teolliseksi ja taas käyrää ja ihanan vinkeetä ihan vain vuolemisen inspiraatioksi. Molla oli kyllä ihana kaikin puolin, hän otti niin lämpimästi vastaan kaikki työpajaan tulleet. Kokenut, innostunut ja taidokas vetäjä on täyttä kultaa työpajaan kuin työpajaan.
Tässä minun koukkuni!

Tein kolme. Siinä on kirsikkaa, omenaa ja katajaa. Niistä tuli kooltaan 6, 7 ja 15. 

En tosin saanut ihan kaikkia kolme koukkua valmiiksi. Jäi kotiin vielä vähän hiomista. 

Viikot kuluivat, koukut odottivat. Kuinka vaikeaa oli muistaa ostaa vesihiomapaperia koukkujen viimeistelyyn?
Pikkuisen vielä pään vuolemista ja sitten hiomista ensin karkealla ja sitten ohuemmalla ja lopuksi vesihiomapaperilla. Harmi, et keskimmäiseen koukkuun oli tullut vähän halkeamaa päähän. 

On muuten hauskaa, kuinka erilaisia puut ovatkaan. Toinen oli tosi pehmeää, toinen "sitkeää" vuoltavaa ja kolmas ei juuri työstöä tarvinnut lainkaan. Ja tuoksut! Kuinka mahtava tuoksu kirsikkapuun oksalla olikaan! Enää koukku ei tuoksu, mutta alkuun siinä oli hyvinkin miellyttävä tuoksu. 
Ja sitten eräänä päivänä se iski.

Risuhulluus!

Molla varoitti siitä. Hän sanoi, että työpajan jälkeen saattaa hyvinkin iskeä sellainen harrastus, että alkaa kiinnostua ylenpalttisesti risuista ja kävellä kaupungillakin maata tuijottaen. Ja tämä yksi risu se maasta minua tuijotteli ja ovelasti kummia kuiskutteli. Otin risun ja tunsin olevani kuin sellainen hassu koira, joka kävelee kotiin ihan tohkeissaan löytämänsä risu suussa.
Annoin risun kuivahtaa kotona. Ja sitten kokeilin jäikö työpajan oppi päähän.

Ulkokerros veks. Vuoleminen aina itsestä poispäin. Pyöristetään pää. Sitten hiotaan, hiotaan, hiotaan. Katsotaan koukun keskikohta, tehdään koukku. Vuollaan "kolo" koukun alle. Hiotaan ja hinkataan lankaoja, vai mikä ikinä olikaan. Ja lopuksi toisenpään vuoleminen. Ehkä peukalonpaikan lisääminen. Hiominen. Viimeistely.

Ja tällainen siitä tuli! 

Luulen, että se on tuomea, koska paikka, josta poimin oksan, oli täynnä tuomenpuita.
Ilman pöytäpenkkiä ja sahaa koukusta oli toooooosi vaikea saada yhtään tarvittavan muotoinen. 

Yllä työpajassa tehty, jossa on aika hyvä, viisto kulma. Alla nyt kotona tehty, johon pelkällä puukolla tehty kulma on turhauttavan suora. Onnistuukohan sillä virkkaaminen ollenkaan? En uskaltanut tehdä syvempää ettei pää mene kokonaan poikki. Vai uskaltaisiko sittenkin ihan vähän vielä..
Ja siinä kuin oli jo pöytä ja lattia täynnä puupurua niin muistin: se turhakekoukku! 

Kerran jostain kaupan päälliseksi tullut ja koskaan käyttämätön! Siitä oli jo heti pakkauksesta poistaessa koukun alla ja varressa kunnon tikkusato. Sehän tarttu joka paikkaan, myös sormeeni. Testasin silloin sörön peittämistä eri teipeillä, mutta eihän se nyt mitään auttanut, lähinnä huononsi vain. Eipä käynyt pienessä mielessäkään, että koukkua olisi voinut hioa.

Muutaman minuutin se vain otti ja tikut olivat poissa. Kas, kun olisin jo vuosia sitten tajunnut niin koukkuhan olisi ollut käytössä jo vaikka ja kuinka.
Sitten loppusilaus: öljyäminen. 

Puuvaha olisi paras, mutta en halunnut muutaman koukun takia ostaa puuvahaa (jota olisi ollut työpajassa käytettävissä, jos vain olisin ehtinyt saada koukut vahaamisvaiheeseen), jota en muualle tarvitse, joten sain Mollalta vinkin käyttää alkuun vaikkapa oliiviöljyä. Paperiin öljyä ja sillä pinnan sutiminen.

Jännä muuten kuinka koukuista tuli öljyämisen jälkeen ihan eri värisiä! Kirsikkapuu on selkeesti punertava, kun taas omenapuu on vähän kellertävänvihertävään taittuva. Uusin tuomioletettu jäi aika valkoiseksi.

Nyt öljyt kuivuvat ja seuraavaksi pääsen vihdoin testaamaan niitä. Saa nähdä kuinka onnistuu virkkaaminen omin koukuin.

Olipa mukavaa oppia uutta. Tiesitkö muuten, että vuoleminen on vuoden 2020 käsityötekniikka? Viikonloppuna julkistetaan uusi tekniikka ensi vuodelle! Jännää, mikäköhän se on? Toivottavasti sen myötä innostuisi oppimaan taas jotain ihan uutta!

6 kommenttia:

  1. Tässä yhdistyy hauskasti koulukässän OPS:in monimateriaalisuuden tavoite.
    t.Reets @oneStitchTime

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OPS:ia en tunne, mutta monimateriaalisuus kuulostaa hyvältä! :)

      Poista
  2. Mahtava taito osata tehdä itse virkkuukoukku! Jostain luin, että vaahterasta tulisi myös hyvä koukku. Vanhempien pihasta kaadettiin iso vaahtera ja puolitosissani isälle heitin, että alahan vuoleskella virkkuukoukkuja aikasi kuluksi =D Ei se hullumpi idea olisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olisipa sieltä otettu vaahteran oksat talteen, olisi tosissaan tullut varmasti hyviä koukkuja! :)

      Poista
  3. osallistuin itsekin tuolle kursille ( ihka ensimmäinen käsityöhön liittyvä kurssini) ja kiitos Mollan se oli todella antoisa ja kiva ilta. Ja risuja tuli mökkireissulta kerättyä, tosin odottavat vielä työstöä mutta ainakin ovat kuivuneet hyvin . Hienoja koukkuja olet vuollut !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinä osallistuit myös, onpas kivaa! :) käsityökurssit ovat kyllä antoisia, käyhän jossain toistekin :) ja kiitos!

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.