torstai 1. joulukuuta 2016

DIY-joululahjoja vauvalle.

Tee-se-itse-lahjoja perheen pienimmälle! Tein muutaman itsetehdyn jutun ystäväpariskunnan vauvalle. Ja nyt, kun lahja on jo annettu ja avattu, voin kerrankin myös esitellä joululahjan teille ennen joulua. Jos vaikka ideat inspiroisivat ja joku muukin vauva jossain muualla saisi vastaavan yllärin..
Ja mitä paketissa oli? Sieltä paljastui ruokalappu, pikkupehmolelu ja tuttinauha. Ruokalapusta löytyy tutoriaali tästä aikaisemmasta joululahja-koosteestani (sis. myös muutaman muun itsetehdyn lahjaidean lapsille).

Tuttinauhan renkaan ostin paikallisesta nappikaupasta, klipsi löytyi kotoa valmiina. Ohjetta en juuri tarvinnut, kunhan virkkasin puuvillalangalla kerroksia niin, että pituus oli max 20 cm (huom: pituus lukkojen kanssa ettei nauhassa ole vauvalle kuristumisvaaraa - näin ohjeisti nappikaupan myyjä).
Lisäksi ompelin pakettiin myös lippapipon (voihan mämmi silitys jäi tekemättä) ja fleecelapaset. Lippis on trikoosta (myös vuori trikoota) ja sen tupsu kruunaa väri-iloittelun. Kaava on Noshin ilmaisesta kaavapankista. Kaava on saatavilla lapsille neljässä koossa.

Lapaset ovat myös kaksinkertaiset, alla trikoota, päällä fleeceä ja varressa on kevyt kuminauha. Kaava on jostain vanhasta käsityölehdestä, mutta en harmikseni tiedä enää mistä, koska en ollut sitä kaavaan kirjannut (voihan tuplamämmi).
Vauvan vanhemmillekin meni paketin kylkiäisenä pieni punainen tonttunen. Kuhan huvikseni tein, kun halutti.
Tonttu on puuvillasta, pohjana täytetty pallo, johon ompelin pompom-pallonenän, parran ja ison tonttulakin. Lakissakin on vähän täytettä, että se pysyy pystyssä. Ihan hauska ilmestys.

2 kommenttia:

  1. Ruokalapun voisin minäkin ommella yhteen pakettiin. Kiitos vinkistä!
    Mukavaa joulukuun ensimmäistä päivää!

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.