keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Pelkistetty pöytäkuusi.

Tänä vuonna en pistänyt joulukuusta. Joulukoristeluakin hyvin minimalistisesti. Ei huvittanut. Ei tarvitse aina ottaa kaikkia koristeita esiin. Välivuosi tekee hyvää ja ensi jouluna herättävät enemmän joulunostalgiaa.

Karun pelkistettyyn henkeen kuitenkin nostin pöydälle kaukaisesti kuusta muistuttavan hökötyskoristuksen.
Tein sen pätkästä puurimaa (joka räsähti kahteen ja siitä kivasti leikkasin kolme sopivaa kappaletta). Liimasin kappaleet kolmioksi ja päällystin sen pohjaa lukuunottamatta betonipastalla. Sittenpä annoin kuivua. Tuntuu, että idea ei tullut tähän omista aivoituksista. Mietin jonkinlaista karsittua kuusimaista pöytäkoristetta jo viime vuonna. Mututuntumalla sanoisin, että näin vastaavanlaisen teollisesti valmistettuna jossain - mutta missä? Ei hajuakaan. Pitäisi aina kirjottaa ylös kaikki tällaiset mieleen jäävät hetken inspiraatiot.
Mutta joka tapauksessa siinä se "joulukuusi" on ja yhden pallonkin siihen sai ripustettua vähän showcase-henkisesti. Oikeaa (muovi)kuusta ei rakennettu, mutta osa joulupalloista on maljakossa.

Vähän kyllä mietin, kun on tällainen yhden pallon joulukuusi, olisiko sittenkin pitänyt jatkaa vuosipallo-perinnettäni? Olen tehnyt "nimikoidun" joulupallon joka joulu jo vuodesta 2010 ja olisi harmi tehdä poikkeus - mutta toisaalta se olisi kuusettomana ihan oikein? Ks. vuosipalloja esim: tästä ja tästä.
No siinä se töröttää vakaana ja varmana. On muuten tuo viiksipallokin aikaisemmin itsetehty - jos joku ei sitä jo arvannut.

5 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää. Mullakin on samanlainen kuusiajatus ollut mielessä. Mä bongasin idean pinterestistä. Toi on ihan totta, että monesti joku idea saattaa jäädä pitkäksikin aikaa päähän muhimaan. Sitten kun sen toteuttaa, ei ole mitään käsitystä alkuperäisestä lähteestä. Kaikkea näkemäänsä kun ei voi dokumentoida, kun kaikesta ei edes tiedä saavansa ideaa. Eli yritin siis sanoa, että tuttu tunne. Hyvää joulua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) oiskohan sitten voinut jäädä mieleen sama pinterestistä.. Niimpä, kaikkea ei voi dokumentoida ja sekös harmittaa varsinkin, jos näin toteuttaa ja ei voi antaa credittejä ja linkkiä inspitaation lähteeseen. Oikein hyvää joulua myös sinulle!

      Poista
  2. Minä vähän kyllä odotin sitä vuosipalloa, aika monta palloa jo olen sinulta nähnytkin :)
    Kiva, pelkistetty kuusi ja viiksipallokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) heh, nyt joudut odottamaan ensi vuoteen :D hyvää joulua!

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.