sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Luukku 3: Joulutyynyt.

Kolmas luukku ja eka adventtisunnuntai. Kolme viikkoa jouluaattoon! Ja neljä viikkoa vuoteen 2018! Tuntuu aika hurjalta, kun noin sanoo. Vastahan se oli vuoden 2017 alkua menossa, kohta se on taas vuosi vaihtumassa toiseen.
Mutta tänään ekana adventtina on vähän sohvalöhöilty. Ja mikäs siinä, kun on joulua nyt myös sohvallakin.
Yllä sohva vielä eilen, alla tänään. Otin keltaiset tyynyt karenssiin ja laitoin tilalle lisää harmaata, mustaa ja valkoista. Löysin ihanan pehmeää ja pörröistä teddykangasta. Ostin sitä kivan 40 cm suikaleen ja sain siitä kahdet tyynyt. Teddyä on vain päälipinta, taustan tein puuvillasta. Näin tyynyn voi kääntää ja pistää sohvapäikkäreillä myös kasvojen alle.
Teddytyynyt menee vaikka läpi talven ja niiden kaveriksi tein vielä ihan joulua varten oman sesonkityynynpäällisen. Valkoista puuvillaa ja kangasvärillä siihen riveissä hapuilevia kuusia kahdessa koossa.

Leimasinkuviointeihin on monia tapoja, itse teen näin, jos kyseessä on pieni työ ja vain muutamia kuvia: leikkaan kuvion muovista, softislevystä tai paremman puutteessa vaikka paksusta pahvista. Levitän kangasmaalia alustalle (esim. laatalle, josta se on helposti pois pestävissä) siihen päälle jonkinlaista harsoa pieni pala. Sitten vain leimaamaan! Tuo harso välissä ainakin minulla estää pahimmat maaliklimpit. Jos ottaisi kuviolle väriä suoraan maaliläiskältä, se leviäisi todella epätasaisesti tai sitä tulisi vain kauttaaltaan liikaa.
 Rentouttavaa adventtisunnuntaita!

4 kommenttia:

  1. Kivat tyynyt :) Hyvää adventtia <3

    VastaaPoista
  2. Onpas kiva idea! Kankaanpainantaa uskaltaa kokeilla myös innokkaan pikkupojan kanssa, niin päästään joulutunnelmaan täällä etelän vesisateessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) totta, se on varmasti tosi kivaa puuhaa lapsen kanssa :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.