maanantai 26. marraskuuta 2018

24 ideaa jouluun.

Tällä viikolla taitutaan jo marraskuusta joulukuuhun. Mihin se marraskuu taas meni?

Viime vuonna täälläkin availtiin joulukuussa luukkuja. Muistan, kun sitten joulun alla joku kiva lukija pyysi muistuttamaan kalenterista ennen seuraavaa joulua, jotta ehtisi myös reagoida ja toteuttaakin jotain. Se on totta, usein blogijoulukalentereissa tulee hyviä ideoita, mutta ne tulevat niin lähellä joulua, että inspiroivakin juttu jää helposti tekemättä. Ja sitten se unohtuu, harva palaa vuoden päästä saman idean ääreen ulkomuistista. 

Joten kerrataanpas viime jouluakalenteria! Mitä kaikkea luukuista löytyikään? Nostan nyt muutamia kivoja juttuja esille - jos vaikka innostaisivat uusiin jouluideoihin ja joulufiilistelyihin!

Postauksen lopusta löydät linkit kaikkiin luukkuihin.
Minimalistiset joulukortit 

Kolme erilaista tyyliä ja nämä olivat kyllä kivoja! Niin kivoja ja yksinkertaisia tehdä, silti aika hienoja. Kortteihin ei tarvitse muuta kuin tusseja eri vahvuisina, paljetteja ja liimaa. Ihanan yksinkertaista.
Veikeät joulukorut

Tein fimosta miniatyyrikokoisia herkkukoruja. Näitä pidin paljon viime jouluna joulukuussa ja en malta odottaa, että pian pääsen laittamaan piparit tai tortut korviin!
Joulutähti pilleistä

Viime jouluna joulukuusi tarvitsi uuden tähden latvaan. Tein sen pillihimmelitekniikalla kapeista muovipilleistä. Tähdestä tuli ihanan iso! Ja kehtaanko myötää, että tähti on muuten ollut esillä vuoden läpeensä? Läpi kesänkin se on ollut taulun nurkassa koristeena.
 Kuusenalusmatto

Ja jos jotain latvaan niin myös kuusen tyveen myös.. Ompelin pöyheänröyhelöisen alusmaton ruman muovikuusenjalan peitoksi. En itse asiassa muistanut, että ompelin tämän maton! Vasta kun katselin postauksia läpi, palautuivat röyhelöt mieleeni. Ihanaa, ihan kuin siis uusi matto jouluksi!
Posliinitussilla tussatut lautaset

Näiden piti olla vain jouluksi, mutta kas, nämäkin jäivät ympärivuotiseen käyttöön. Kesällä näin lautasissa vain väkäsiä ja nuolia, en jotain kuusia. Hyvin ovat olleet leipälautasina joulutorttusesongin ulkopuolellakin.
Leimakuvioidut joulutyynyt

Mustat kuuset olivat selkesäti viime jouluna yksi kantavista teemoista. Oli kuuseja korteissa, seinäkoristeessa, lautasissa ja sitten vielä tekstiileissäkin. Tein leimasimet, joilla painoin mustavalkoisia tyynynpäällisiä olkkariin. Nämä tyynynpäälliset pääsevät pian taas käyttöön.
Printattavat pakettikortit

Printattavat jutut olivat myös yksi joulukalenterin teemoista. Oli printattavia bingoja kahdenlaisia (ks. alta linkit) ja myös pakettikortteja - kaikki ihan vapaasti käytettävissä (yksityiskäyttöön, ei kaupallisiin tarkoituksiin). Linkki on edelleen voimassa, postauksesta voi käydä tallentamassa ja printtaamassa seuraaviin joulupaketointeihin.
Printattavat lahjavyötteet

Toinen iso juttu oli tekemäni lahjavyötteet eli käytännössä printattavat ja leikattavat paperisuikaleet itse neulottujen tai ommeltujen lahjojen ympärille. Niitä oli ensin monia erilaisia, mutta sitten harmituksekseni kävi ilmi, että pesu- ym. merkkejä ei saakaan niin vain käytellä maksuttomissakaan jutuissa, joten postaukseen piti tehdä korjauksia. Korjatut, vapaasti käytettävät lahjavyötteet löytyvät tästä postauksesta.
Joulumekko peurakuvalla

Tämä oli yksi joulukalenterin suosikeistani. Neulemekko, jonka tein moooonta joulua sitten hameesta mekoksi, sai viime jouluna ison mustan peuran tahran peitoksi. Lempivaatteesta tuli vieläkin parempi!


Joulukalenteri 2017
Luukku 5: Joulupallo-perinne
Luukku 12: Kuusenalusmatto
Luukku 22: Jouluasetelma

4 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.